Vaikka häihin onkin vielä aikaa lähes kaksi vuotta, päätin lähteä kokeilemaan muutamia pukuja, "ihan vain tietääkseni mikä vartalolleni sopii". Niin niin. Niinhän minä luulin. Tarkoitus tosiaan oli testailla eri tyylisiä ja mallisia pukuja, jotta pääsisin perille, millaisista puvuista kannattaisi sitten haaveilla. Sain nopeasti ajan Hyvinkääläiseen Leimulineen ja äitini mukaan. Äidin läsnäolo oli tärkeää sekä minulle että hänelle. Kun ensimmäistä kertaa vetää morsiuspukuja ylleen, on äidin läsnäolo ihana ja arvokas asia, ainakin minulle.
Leimussa upea Pirjo otti minut vastaan ja hetken minua katseltuaan totesi suorasukaiseen tyyliinsä: "Kyllä mä sut pukisin täyspitsiin. Liikut sillä tavalla." Pitsiä olin itsekin ajatellut joten ei kun tuumasta toimeen. Ainoa ehdoton ei minulle oli merenneito-mallinen puku. Noh, ensimmäinen puku, jonka Pirjo ylleni auttoi oli Maggie Sotteron Jessica, fit and flare -tyylinen eli kovin lähellä merenneitoa. Puku oli useita kokoja liian iso, mutta se kursittiin kasaan sen verran, että pääsin jyvälle sen mallista. Pukuhan on todella kaunis, mutta se ei sytyttänyt minua vaikka sekä Pirjo että äiti-armas sitä kehuivat. Se oli jotenkin raskas yllä ja pitsi siinä ei ollut makuuni tarpeeksi kevyttä, siroa ja jotain, en edes tiedä mitä. Nämä on aika lailla henkimaailman juttuja.
Puku on tässä
Ja tässä sen kaunis selkäpuoli, joka ei kuitenkaan minua miellyttänyt. Näppärä Pirjo kyllä osoitti minulle miten sen olisi voinut minulle muokata toisenlaiseksi keskellä olevan aukon häiritessä suuresti silmääni.
Kaunis puku, mutta ei minun pukuni kuitenkaan.
Seuraavaksi sain ylleni jotain aivan ihanaa, josta en paljasta sen kummempaa kuin että Sottero senkin takana on ja puku erottui joukosta upeasti. Se sai aikaan kyyneleet äidin silmiin enkä olisi raaskinut ottaa sitä päältäni pois. Niin että "ihan vain selvittämään mikä malli voisi toimia ylläni"...
Kolmantena sovitin Sotteron Jaclynia ihan vain vertailun vuoksi, täysin eri tyyppinen, ihanan yksinkertainen ja todella sievä. Kokeilin sitä kylläkin eri vyöllä, sillä tuo puvun oma vyö sai koko kroppani katkeamaan kahtia, ei hyvä. Puvun bolero oli myös tosi kaunis.
Tässä sama puku myös takaa ja boleron kera.
Suloinen puku kyllä, ehkä jotain sen kaltaista olin alunperin kuvitellut ylleni. Mutta se toiseksi sovittamani, oi oi... Lisäksi Pirjo ylipuhui minut kokeilemaan huntua, jota en todellakaan ollut ajatellut käyttää. Siinä vaiheessa silmäni kyyneltyivät. Saatoinpa löytää pukuni. Päätös tosin pitäisi tehdä pian jos haluaa säästää useita satoja euroja; puvusta on lokakuussa 20 prosentin alennus... Oih ja voih mihin liemeen itseni saatoinkaan!
Onko muille käynyt samaa, että kaivaa iloisesti kuopan itselleen? :)
Olen lukenut niin monta tarinaa varhain ostetuista puvuista ja katumapäälle tulemisesta. Toisaalta en sitä ihan ymmärrä, oikea puku tuntuu oikealta myös puolentoista vuoden päästä, tai niin minä ajattelen.
To be continued...
Kuvat täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kauniista ja asiallisesta kommentistasi!