Vuosipäivä-kuvaus

20.7.2017 suuntasimme A:n ja hyvän ystäväni kanssa aikaisin (todella aikaisin...) paikkaan, jossa A kosi minua. Mukana oli kamera ja tarkoituksena oli ottaa padolla kuvia ensimmäisen hääpäivä  kunniaksi. Sain ajatuksen (jonka tehokkaasti kauppasin A:lle), että joka vuosi hääpäivän tienoilla otettaisiin meistä kuva, jossain meille rakkaassa paikassa. Kuva voi olla selfie-räpsy tai ammattilaisen ottama ja huolella valmisteltu.

Räpsyistä puheen ollen, olimme hääpäivänämme mökillä ja mukana oli loput tähtisadetikut mitä häistä jäi. Kamera kolmijalkaan ja myöhään yöllä laiturille olovaatteissa tikkujen kera. Jäi hauska muisto!

Kuva A.V. ja Minttunen

Ensimmäinen, se "virallinen", kuvaus tuli tehtyä harrastelijan avulla, mutta suurella visiolla ja valmistautumisella. Valmistautumisella tarkoitan luottokukkakauppaan marssimista ja hiuskoristeen tilaamista ainoana reunaehtona, että keltaista ei saa olla. Kampaus tuli väsättyä neljältä aamulla, kukkakoru oli ihastuttava ja taattua tyyliäni, jonka Fantasean naiset tietävät. Flunssa oli päällä, takana parin tunnin yöunet ja siinä hötäkässä unohdin esimerkiksi rispivärin laiton kokonaan :D Onneksi oli viikon vanha kestoväri ripsissä!

Kuvat on ottanut Antti Huttunen (ellei toisin mainita) ja kuvien kaikenlainen luvaton kopiointi, lataaminen ja käyttö on kielletty. Oikeudet kuuluvat Huttuselle ja Minttuselle.

Tuon kyltin väsäsin myöhään edeltävänä iltana ja kirjoitin nuo hemmetin numerot todella moneen kertaan ja silti ne ovat, noh, miten sattuu!

Me olemme jo melkoisen tottuneita kaikenlaiseen käskytykseen (kiitos luottokuvaajamme A-K:n), joten emme kyseenalaistaneet käskyä mennä jokeen. Lämpötila oli noin +12, tuuli huomattavan kovaa ja vesi oli melkoisen kylmää...

Jos käsketään tanssia vedessä, mehän tanssimme!

Kuvien joukossa oli iso määrä ihastuttavia otoksia. Viimeinen näistä on kuitenkin lempparini, ainakin tällä hetkellä <3

Sain ajatuksen jostakin hääkuvistamme kehyksisssä mukana kuvauksissa, joten tuumasta toimeen :)

Ja tästä se perinne nyt sitten alkaa! Onko joku muu kenties harkinnut vuosipäiväkuvia? Esimerkiksi kymmenvuotishääpäivänä tai muuten?

Tsemppiä kaikille loppuviikkoon, sieltä se viikonloppu ryömii lähemmäksi <3

Kuva A.V.

Trash the dress -henkinen kuvaus Anna-Katrin kanssa

Eli, eräänä päivänä sain ajatuksen, jotta otetaan kaikki irti tästä avioliiton satamaan lipumisesta ja ennen puvun pesettämistä. Minulla on suuri tarve taltioida tätä vuotta, sillä se on ollut täynnä huikeaa onnea; kahdet häät tässä suvussa ja kaksi uutta pikkuista jäsentä sukuun. Ilon kyyneleitä olen itkenyt enemmän kuin aiempina vuosina yhteensä ja se on pelkästään hyvä asia elämän tarjoillessa myös huolia Menieren ja yltyvän hermokivun muodossa. Leukanivelessä on tapahtunut taas jotain uutta ja kivut alkavat olla hurjat. En niitä välitä kauheasti huudella ja mainostaa, mutta huomaan lisääntyneen kivun näkyvän mm. tautiherkkyytenä, joten kivut pitäisi saada taas hallintaan. Noh, yksi osa sitä hallintaa on hyvään keskittyminen, eläminen kaikesta huolimatta ja hetkessä nauttiminen. Joten... A:n näyttäessä vihreää valoa ajatukselleni rymytä pelloilla, metsässä ja järvessä syksyn kylmyydessä, otin yhteyttä Anna-Katri Hänniseen, joka sanoi tietenkin joo. Löysimme sopivan ajan syyskuun puoliväliin. Viime tipassa varasin ajan kampaajalle ja meikkiinkin, kun akneni on taas niin pahana, että näyttää siltä kuin kasvoillani olisi ruppikonnan ihoa. Ja onneksi varasin, sillä näytin karmealta... Viikko ennen kuvauksia sain uuden syysflunssan, joka veti olon todella matalaksi. Sinnittelin taudissani alkuviikon, mutta keskiviikkona itku kurkussa annoin periksi, kun henki ei kulkenut kunnolla ja kuume jylläsi. Samalla harkitsin koko kuvausten perumista, mutta onneksi en heti hätiköinyt, sillä levolla ja tropeilla kuume asettui ja lauantaina jaksoi jo hymyillä ja olla pystyssä kuumeen laskettua perjantain aikana. Henkikin kulki taas ja sitä myöten nauru :)

Kuva Anna-Katri Hänninen

Aamulla kävin meikissä ja pyysin todella dramaattisia silmiä, sillä halusimme tummempia sävyjä kuviin. 

Meikki BL&A  Kuva A. V.

Meikin jälkeen hain ihanan hiuskukkakoristeen Fantaseasta. 

Kuva Minttunen

Kampaaja (Hiusstudio Beauty Box) taiteili toivomani kampauksen ja kukat sinne ja sitten olinkin pukua vaille valmis. A pukeutui harmaisiin puvun housuihin, valkoiseen paitaan, henkseleihin ja harmaaseen rusettiin. Henkselit olivat ideani ja onneksi sellaiset simppelit hommattiin, sillä ne tuovat ryhtiä valkoiseen yläosaan hienosti.

Kuva A. V.

Kuva A. V.

Kuva A. V.

Mukaan pakattiin pyyhkeitä, vilttejä, villatakkeja ja lämpimät vaihtovaatteet sekä tietenkin kuumaa mehua. Niin ja tietenkin roppakaupalla rakkautta ja seikkailumieltä! Joskushan rohkeimmat todella tuhoavat pukunsa kuvauksissa, mutta me emme päätyneet ihan niin radikaaleihin ratkaisuihin vaan halusimme kuvia vähän rouheammissa paikoissa surematta, ollaanko savessa, neulasissa tai märkiä kuvausten jälkeen. Hääpäivänä kun sellainen ei ollut mahdollista :)

Vähän valmistelin A:ta ja kuvaajaa siihen, että jätetään järvi väliin, jos olen viluinen siinä vaiheessa, mutta koska se osuus oli kuitenkin viimeinen, keskityimme rauhassa kaikkeen muuhun ensin. Suuntasimme Kytäjälle mielessämme eräs pelto ja sen jälkeen vanhan Kalanviljelyslaitoksen seutu Suolijärven kärkineen.

Ja tästä eteenpäin kuvat ovat Anna-Katri Hännisen käsialaa ja oikeudet niihin kuuluvat hänelle, joten niiden luvaton käyttö tai kopiointi on ehdottomasti kiellettyä.

Pellolta poistuessamme Anna-Katri sai ajatuksen meidän könyämisestämme ojan yli upean kuusimetsän rajaan ja suojaan. Noh, yllättävän helposti sitä hääpuvussa loikkii ojien yli, kun on kaikilla hyvä tahtotila :D Ja loikkiminen kannatti, vai mitä?

Tuo pieni koivu meidän takanamme keräsi valoa syksyisiin lehtiinsä ja näyttää siltä kuin yllämme leijuisi jotain ihanaa.

Ohiajavat autot tööttäilivät ja moottoripyörien päältä vilkutettiin meille. Hyppäsimme autoon ja ajoimme Kytäjä Golfin ohi ja veimme auton parkkiin niin pitkälle kuin oli mahdollista ja jatkoimme matkaa jalan. Olimme A:n kanssa katsoneet paikkoja valmiiksi ja kerroimme ideamme Anna-Katrille, joka näki vaivaa saadakseen jutut toimimaan, kuten tämän kivimuurin, joka oli hivenen liian matala toimiakseen, joten A-K keikkui kivellä lähes järvessä saadakseen kuvasta hyvän.

Minä marssin hiekkatiellä helmat välillä levällään keräten kerroksiin ison kasan koivunlehtiä joita nauraen sieltä nypin. Kalanviljelyslaitoksella kellahdimme sammalmättäälle isojen kuusien varjoon, takana kuului veden pauhu, kuusien suojassa oli lämmin ja tuntui kuin kaikki olisi ollut kaukana. Siinä oli hyvä, lämmin ja rento olla. 

Seuraavaksi A-K bongasi kauniit kuivuneet pensaat ja asetti meidät korkeaan heinikkoon niiden eteen.

Samalla paikalla otettiin kuvia myös pelkästään minusta ja niistäkin tuli ihastuttavia!

Sitten oli aika pulahtaa. Minulla oli sopivan lämmin, kun välillä oli neuletakki päällä ja hyvä mieli tuntui myös lämmittävän. Kuvattavana oleminen oli suorastaan naurettavan helppoa ja rentoa ja se näkyy kaikissa kuvissa, joita saimme nähtäväksemme. Niitä onnistuneita otoksia oli todella paljon.

Olin henkisesti valmistautunut veden olevan törkeän kylmää. Oli ihana yllätys, kun matalan rantaveden lämpötila oli sellainen, ettei jalkoja alkanut särkeä kylmästä, kuten kävi esimerkiksi viimeisimmällä mökkiuinnilla muutamia viikkoja sitten, jolloin vesi kuitenkin oli noin 16-asteista. Rantavesi oli siis ainakin pari astetta lämpimämpää.

Kuvat ovat mielestäni fantastisia! Niissä on jotain jännittävää haikeaa taikaa. Olen niin iloinen, että päätimme tämän tehdä ja nimenomaan yhdessä. Joskin mitä asiaa on seuraillut, on muutenkin yleistynyt ottaa trash the dress -kuvia yhdessä eikä pelkästään morsiamesta. A:n tunnelmat kuvauksista vastasivat omiani; tekeminen oli  helppoa ja rentoa ja A-K oli loistavasti tilanteen tasalla ja osasi nivoa yhteen oman näkemyksensä meidän toiveidemme ja ajatustemme kanssa. Vuorovaikutus kuvaajan kanssa oli välitöntä ja huoletonta. Koko kuvausten rustiikkinen romantiikka oli meidän molempien sekä A-K:n mieleen.

Laitetaan vielä uudestaan kuva vain minusta järvessä.

Mitä pidätte kuvista ja voisitteko harkita itse ottavanne kuvia säästelemättä pukua tai kroppaa muuten? Olin nimittäin melkoisen naarmuilla pellolla koikkelehtimisen jälkeen... Mutta oli kyllä sen arvoista! 

A-K taltioi rakkauttamme jälleen kerran upeasti ja herkkyydellä. Hän myös totesi tyytyväisenä, että meitä ei enää tarvitse ohjata niin paljoa vaan homma toimii lähes itsestään ja ajatukset tuntuivat liikkuvan puhumattakin. Se taas johtuu siitä, että luottaa kuvaajan hyväksyvään katseeseen ja ammattitaitoon. A-K antoi rakkautemme ja uskomattoman syksyisen luonnon taian näkyä kuvissa ja niiden valossa. Rakastan, jälleen kerran.

P.s. Käy kurkkaamassa aiemmin julkaisemiani kuvia täältä

Kurkistus eilisiin trash the dress -kuvauksiin

Ai että eilen oli kivaa! Iso kiitos siitä kuuluu A:lle joka edelleen sanoo joo hulluille ideoilleni ja Anna-Katrille, joka tekee samoin <3

Hiukset ovat Hiusstudio Beauty Boxin käsialaa, kukat Kukkakauppa Fantasean ja meikki BL&A:n.

Kuva A. V.

Kuva A. V.

Ja sitten kurkkaus siihen, mitä muun muassa tehtiin:

Kuva A. V.

En malttaisi odottaa, että saamme kuvat! Eilen saimme nähtäväksi muutaman otoksen pellolta (sänkipellon oljet muuten tekevät kunnon naarmuja...), vedestä ja kuivuneen pusikon edestä ja ne kuvat ovat puhdasta taikaa ja sopivaa synkkyyttä ja melankoliaa. Kyllä kannatti!

Vihkiminen

Julkaisun kaikkien kuvien oikeudet -ellei toisin mainita- kuuluvat Miska Koivumäelle ja kuvien luvaton kopiointi tai käyttö on kielletty

Kuvausten jälkeen saavuimme takaisin hääpaikalle ja pöllähdin autosta laahuksineni ulos, jälleen sulokkaasti ;) Olimme aikataulussa, onneksi. Minä kipitin omaan rauhaani yläkertaan, verukkeena hiusten ja meikin pikakorjailu ja tarkoituksena laittaa huntu kiinni salaa. A:han ei tiennyt tosiaan, että vihkimiseen olin laittamassa täyspitkän hunnun. Toki nyt piti oikeastikin korjailla kampausta tuulen riepoteltua sen elegantin pehmeän kiharan rikki. Onneksi varaudun aina ja kaikkeen, niin mukana oli kiharrin, jolla äkkiä pyörittelin kiharaa hiuksiin. Eihän se toki todella ollut enää samanalainen kuin oli tarkoitus, mutta parempi kuitenkin kuin tuulen pörröttämä ja suoristama. Hiukan kyllä potutti siinä kihartaessa, että kampaaja ei ottanut minua tosissaan, kun sanoin, että kihara olisi tehtävä tiukemmaksi, koska se minulla suoristuisi siihen, mitä sen tavoiteltiin olevan. "Kyllä se lakalla saadaan pysymään!" No ei saatu. Enköhän minä hiukseni tunne, kun olen niiden itsepäisten pirulaisten kanssa yli 30 vuotta elänyt... Noh, pikkuseikka häiden kannalta ja muuten olin kuitenkin tyytyväinen.

Hääpaikalle ilmestyi myös ystäväni tyttärineen, ja häntä siellä ylhäällä sitten laitettiin samalla mikä oli minulle ihanaa rentouttavaa puuhaa, kun pääsin asettelemaan neitokaisen hiuksiin ylijääneitä hiuskukkia <3 Ystävän läsnäolo rentoutti ihanasti ja jälleen oli aikaa naurulle!

Kuva V. P.

Lopulta pääsin siihen vaiheeseen, että jonkun olisi kiinnitettävä huntu päähäni. Huomasin kuitenkin, että jälleen ihmisillä oli tulenpalava kiire, ja kun joku siihen ehti (en aidosti muista kuka tai ketkä, taisi olla toinen kaaso ja äitikin siinä pyörähtämässä), totesin, että on helpointa että laitan hunnun itse. Muut eivät uskaltaisi tökätä sitä tarpeeksi tiukasti hiusten sekaan ja se irtoaisi. Niinpä asettelin sen kutreilleni, pariin kertaan, kun paikka ei miellyttänyt ja ehkä se loppuviimeinkin jäi vähän huonoon kohtaan, mutta aikaa ei ollut enempää hieroa sitä. Huntu käsivarrrelle, käytävään huikkaukset, että onhan sulhanen jo pihalla odottamassa ja vihkijä tullut. 

Morsio-selfie eli morfie, eiku... :D

Yläkerran aulassa odottivat kaasoni, jotka ehdin vielä äkkiä halata ja silmät meinasivat väkisin kostua koko joukolla. Kaasot menivät myös alas ja lopulta minäkin taapersin isän käsipuolessa portaat alas odottamaan. Vihkijähän tuli siis edellisistä häistä Suomenlinnasta ja ehti hyvin täpärästi paikalle. Hänelle laitettiin videota varten tallentava mikrofoni, äitini ja muut apurit olivat ohjeistaneet vieraat paikoilleen ja ystäväni miehineen ja tyttärineen jakaneet koivunoksat ja sisääntulomusiikista vastaavat serkkuni ja setäni olivat paikoillaan. 

Sulhasta alkoi tässä vaiheessa jännittää oikein huolella ja sen näkee kuvista hyvin. Terassilla seisoo hyvin mietteliään oloinen mies. Onneksi siellä oli seuraa kauniista kaasoistani ja bestmanista. Siellä oli odotellessa harjoiteltu myös sormusten turvallista irrottamista sormustyynystä.

Bestmanin merkistä alkoi ihana serkkuni laulaa Trainin Marry Me -biisiä ja ensimmäiseksi vihkipaikalle astelivat terassin portaat alas sulhanen ja bestman. 

Seuraavaksi olivat pienen tauon jälkeen vuorossa kaasoni, jotka suoriutuivat sulokkaasti. 

Minä odotin isän kanssa terassin oviaukon sisäpuolella, -vierailta piilossa-, ja pian oli meidän aika astella ulos. Isä kysyi juuri ennen: "Jännittääkö?" ja vastasin että ei, mutta itkettää kamalasti. Hymyilin hölmönä kyyneleet silmissä. Syvä hengenveto ja astuimme terassille ihmisten näkyville ja aloimme astella arvokkaasti kohti portaita ja niitä pitkin laskeutumista. 

Muutama askel ja... huntu tarttui terassin puulattiaan niin, että pelkäsin sen repeytyvän. Ratkaisukeskeisenä naisena huntu käsivarrelle, kimppu käteen ja toisella kädellä hieman helmasta kiinni ja vähän erikoisessa talutusotteessa portaisiin ja ne alas :D

Portaiden alapäässä huntu pois käsivarrelta ja matka jatkui sulokkaammin. Ihmiset hymyilivät, musiikki kuulosti taivaalliselta, A odotti minua ja aurinko paistoi. 

A tuli meitä muutaman askeleen vastaan ja halasin vielä isääni ennen kuin siirryin A:n käsipuoleen ja astelimme vihkijän eteen. 

Biisiä oli jäljellä vielä jonkin verran ja seisoimme käsi kädessä, hiljaa muutaman sanan vaihtaen. Laulun loputtua serkkukaasoni suoristi laahustani ja otti kimppuni ja vihkiminen alkoi. Siviilikaavahan on lyhyt kuin mikä, mutta sen lisäksi vihkijä piti pienen puheen. Olin rauhallinen, tyyni ja onnellinen. 

Tahdoimme vakaalla äänellä ja sormusten vaihdossa minua alkoi jo valmiiksi naurattaa, sillä näin kuumuuden turvottaneen sulhasen sormet ja eihän se sormus sinne minun laittamana mennytkään! Ainakin tapahtuma oli riemukas eikä turhan pönöttävä. 

Vihkijä julisti meidät aviopariksi ja luki meille vielä apache-intiaanien rukouksen, joka nosti kyyneleet silmiini. Sitten saimme leveän hymyn saattelemina luvan suudella <3

Vihkijä onnitteli meidät, ojensi vihkitodistuksen ja meidän oli aika poistua paikalta. Tosin ensin minun oli pakko pyytää kaasolta nenäliina ja niistää töräyttää äänekkäästi... A:n veli laittoi Pachelbelin kaanon D-duurissa soimaan (jousikvartettosovitus) ja ihmiset tekivät meille koivunoksakujan. Kysäisin A:lta laukataanko, mutta yllättäen tyydyimme vain astelemaan hymyillen ;)

Hymy on herkässä!

Siirryimme hetkeksi sisälle hengähtämään ja minä hankkiutumaan hunnusta eroon ennen onnitteluja.

Note to other brides and grooms:

- Harkitse kaksi kertaa, onko hyvä vihkiä mehiläistarhan vieressä. Kaikki meni hyvin, mutta ötökkäkammoisen ystävän ja kaason vuoksi vihkiminen olisi voinut olla hyvinkin äänekäs ja monivivahteinen ;)

- Vaikka lähes ysikymppiselle suvun vanhimmalle tuo tuolin pihamaalle vihkimistä varten, seisoo hän jääräpäisenä kuumuudessa koko toimituksen ajan. Sitkeä mummu <3

- Älä turhia jännitä, vihkiminen on ohi hetkessä, keskity nauttimaan siitä. Älä pelkää "mokia". Olen iloinen, että videolla nauran estottomasti sormuksen jumiuduttua eikä kukaan ole muuta kuin oma itsensä. Onhan siinä kyse vakavasta asiasta, mutta myös onnesta ja rriemusta!

- Ei ole vanhanaikaista, jos isä saattaa tyttärensä sulhaselle. Se on ihanaa. Ei ole myöskään missään väitetty, etteikö sinne voisi kävellä pari yhdessä, morsian yksin tai vaikkapa kummin saattelemana. Jokainen tyylillään.

- Kenenkään ei tarvitse valita puolia, meilläkin ihmiset olivat kuka milläkin puolella ja se oli ihanaa!

Smile and be married <3

P.S. ja taas tuli pituutta tälle, suokaa anteeksi!