Trash the dress -henkinen kuvaus Anna-Katrin kanssa

Eli, eräänä päivänä sain ajatuksen, jotta otetaan kaikki irti tästä avioliiton satamaan lipumisesta ja ennen puvun pesettämistä. Minulla on suuri tarve taltioida tätä vuotta, sillä se on ollut täynnä huikeaa onnea; kahdet häät tässä suvussa ja kaksi uutta pikkuista jäsentä sukuun. Ilon kyyneleitä olen itkenyt enemmän kuin aiempina vuosina yhteensä ja se on pelkästään hyvä asia elämän tarjoillessa myös huolia Menieren ja yltyvän hermokivun muodossa. Leukanivelessä on tapahtunut taas jotain uutta ja kivut alkavat olla hurjat. En niitä välitä kauheasti huudella ja mainostaa, mutta huomaan lisääntyneen kivun näkyvän mm. tautiherkkyytenä, joten kivut pitäisi saada taas hallintaan. Noh, yksi osa sitä hallintaa on hyvään keskittyminen, eläminen kaikesta huolimatta ja hetkessä nauttiminen. Joten... A:n näyttäessä vihreää valoa ajatukselleni rymytä pelloilla, metsässä ja järvessä syksyn kylmyydessä, otin yhteyttä Anna-Katri Hänniseen, joka sanoi tietenkin joo. Löysimme sopivan ajan syyskuun puoliväliin. Viime tipassa varasin ajan kampaajalle ja meikkiinkin, kun akneni on taas niin pahana, että näyttää siltä kuin kasvoillani olisi ruppikonnan ihoa. Ja onneksi varasin, sillä näytin karmealta... Viikko ennen kuvauksia sain uuden syysflunssan, joka veti olon todella matalaksi. Sinnittelin taudissani alkuviikon, mutta keskiviikkona itku kurkussa annoin periksi, kun henki ei kulkenut kunnolla ja kuume jylläsi. Samalla harkitsin koko kuvausten perumista, mutta onneksi en heti hätiköinyt, sillä levolla ja tropeilla kuume asettui ja lauantaina jaksoi jo hymyillä ja olla pystyssä kuumeen laskettua perjantain aikana. Henkikin kulki taas ja sitä myöten nauru :)

Kuva Anna-Katri Hänninen

Aamulla kävin meikissä ja pyysin todella dramaattisia silmiä, sillä halusimme tummempia sävyjä kuviin. 

Meikki BL&A  Kuva A. V.

Meikin jälkeen hain ihanan hiuskukkakoristeen Fantaseasta. 

Kuva Minttunen

Kampaaja (Hiusstudio Beauty Box) taiteili toivomani kampauksen ja kukat sinne ja sitten olinkin pukua vaille valmis. A pukeutui harmaisiin puvun housuihin, valkoiseen paitaan, henkseleihin ja harmaaseen rusettiin. Henkselit olivat ideani ja onneksi sellaiset simppelit hommattiin, sillä ne tuovat ryhtiä valkoiseen yläosaan hienosti.

Kuva A. V.

Kuva A. V.

Kuva A. V.

Mukaan pakattiin pyyhkeitä, vilttejä, villatakkeja ja lämpimät vaihtovaatteet sekä tietenkin kuumaa mehua. Niin ja tietenkin roppakaupalla rakkautta ja seikkailumieltä! Joskushan rohkeimmat todella tuhoavat pukunsa kuvauksissa, mutta me emme päätyneet ihan niin radikaaleihin ratkaisuihin vaan halusimme kuvia vähän rouheammissa paikoissa surematta, ollaanko savessa, neulasissa tai märkiä kuvausten jälkeen. Hääpäivänä kun sellainen ei ollut mahdollista :)

Vähän valmistelin A:ta ja kuvaajaa siihen, että jätetään järvi väliin, jos olen viluinen siinä vaiheessa, mutta koska se osuus oli kuitenkin viimeinen, keskityimme rauhassa kaikkeen muuhun ensin. Suuntasimme Kytäjälle mielessämme eräs pelto ja sen jälkeen vanhan Kalanviljelyslaitoksen seutu Suolijärven kärkineen.

Ja tästä eteenpäin kuvat ovat Anna-Katri Hännisen käsialaa ja oikeudet niihin kuuluvat hänelle, joten niiden luvaton käyttö tai kopiointi on ehdottomasti kiellettyä.

Pellolta poistuessamme Anna-Katri sai ajatuksen meidän könyämisestämme ojan yli upean kuusimetsän rajaan ja suojaan. Noh, yllättävän helposti sitä hääpuvussa loikkii ojien yli, kun on kaikilla hyvä tahtotila :D Ja loikkiminen kannatti, vai mitä?

Tuo pieni koivu meidän takanamme keräsi valoa syksyisiin lehtiinsä ja näyttää siltä kuin yllämme leijuisi jotain ihanaa.

Ohiajavat autot tööttäilivät ja moottoripyörien päältä vilkutettiin meille. Hyppäsimme autoon ja ajoimme Kytäjä Golfin ohi ja veimme auton parkkiin niin pitkälle kuin oli mahdollista ja jatkoimme matkaa jalan. Olimme A:n kanssa katsoneet paikkoja valmiiksi ja kerroimme ideamme Anna-Katrille, joka näki vaivaa saadakseen jutut toimimaan, kuten tämän kivimuurin, joka oli hivenen liian matala toimiakseen, joten A-K keikkui kivellä lähes järvessä saadakseen kuvasta hyvän.

Minä marssin hiekkatiellä helmat välillä levällään keräten kerroksiin ison kasan koivunlehtiä joita nauraen sieltä nypin. Kalanviljelyslaitoksella kellahdimme sammalmättäälle isojen kuusien varjoon, takana kuului veden pauhu, kuusien suojassa oli lämmin ja tuntui kuin kaikki olisi ollut kaukana. Siinä oli hyvä, lämmin ja rento olla. 

Seuraavaksi A-K bongasi kauniit kuivuneet pensaat ja asetti meidät korkeaan heinikkoon niiden eteen.

Samalla paikalla otettiin kuvia myös pelkästään minusta ja niistäkin tuli ihastuttavia!

Sitten oli aika pulahtaa. Minulla oli sopivan lämmin, kun välillä oli neuletakki päällä ja hyvä mieli tuntui myös lämmittävän. Kuvattavana oleminen oli suorastaan naurettavan helppoa ja rentoa ja se näkyy kaikissa kuvissa, joita saimme nähtäväksemme. Niitä onnistuneita otoksia oli todella paljon.

Olin henkisesti valmistautunut veden olevan törkeän kylmää. Oli ihana yllätys, kun matalan rantaveden lämpötila oli sellainen, ettei jalkoja alkanut särkeä kylmästä, kuten kävi esimerkiksi viimeisimmällä mökkiuinnilla muutamia viikkoja sitten, jolloin vesi kuitenkin oli noin 16-asteista. Rantavesi oli siis ainakin pari astetta lämpimämpää.

Kuvat ovat mielestäni fantastisia! Niissä on jotain jännittävää haikeaa taikaa. Olen niin iloinen, että päätimme tämän tehdä ja nimenomaan yhdessä. Joskin mitä asiaa on seuraillut, on muutenkin yleistynyt ottaa trash the dress -kuvia yhdessä eikä pelkästään morsiamesta. A:n tunnelmat kuvauksista vastasivat omiani; tekeminen oli  helppoa ja rentoa ja A-K oli loistavasti tilanteen tasalla ja osasi nivoa yhteen oman näkemyksensä meidän toiveidemme ja ajatustemme kanssa. Vuorovaikutus kuvaajan kanssa oli välitöntä ja huoletonta. Koko kuvausten rustiikkinen romantiikka oli meidän molempien sekä A-K:n mieleen.

Laitetaan vielä uudestaan kuva vain minusta järvessä.

Mitä pidätte kuvista ja voisitteko harkita itse ottavanne kuvia säästelemättä pukua tai kroppaa muuten? Olin nimittäin melkoisen naarmuilla pellolla koikkelehtimisen jälkeen... Mutta oli kyllä sen arvoista! 

A-K taltioi rakkauttamme jälleen kerran upeasti ja herkkyydellä. Hän myös totesi tyytyväisenä, että meitä ei enää tarvitse ohjata niin paljoa vaan homma toimii lähes itsestään ja ajatukset tuntuivat liikkuvan puhumattakin. Se taas johtuu siitä, että luottaa kuvaajan hyväksyvään katseeseen ja ammattitaitoon. A-K antoi rakkautemme ja uskomattoman syksyisen luonnon taian näkyä kuvissa ja niiden valossa. Rakastan, jälleen kerran.

P.s. Käy kurkkaamassa aiemmin julkaisemiani kuvia täältä