Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sulhasen isä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sulhasen isä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. tammikuuta 2017

Hääseurueemme ja lahjukset

Olin aivan unohtanut kirjoittaa läheistemme lahjoista. Häidemme puuhajoukko oli häidemme onnistumiselle hyvin tärkeässä osassa ja halusimme huomioida heidän panoksensa pienillä lahjoilla. Kaasoni auttoivat pitkin matkaa isoissa ja pienissä jutuissa ja mikä tärkeintä, iloitsivat kanssani koko matkan. Bestman hoiti hommansa mainiosti. Molempien vanhemmat antoivat panoksensa häidemme järjestelyihin ja toteutukseen ja iso kiitos kuuluu A:n vanhemmille, jotka huolehtivat jälkikasvusta itse hääpäivänä. Ja koko ihana joukko oli häitä edeltävänä päivänä kanssamme laittamassa paikkoja ja odottamassa sekä jännittämässä kanssamme. Myös hääpäivän aamuna heistä kaikista oli korvaamaton apu. Enkä unohda siskoni urhoollisuutta ampiainen-hääpuvun-kerroksissa -episodin hoitamisessa <3 Kaikille olemme kiitollisia kaikesta panostuksesta, avusta, tuesta ja rakkaudesta. Häiden järjestämisessä ja juhlimisessa oli meille kaiken aikaa kyse halusta juhlia läheistemme kanssa ja jakaa onnemme. Olen kiitollinen, että onnemme todella jaetaan syvästi.

Molempien vanhemmat ja kaasot sekä bestman löysivät tuoleiltaan pienet lahjakassit. Kaasojen ja vanhempien lahjat mukailivat toisiaan, mutta bestman sai aivan muuta. Kaasoille annoin jo heitä supernaisiksini pyytäessäni pienet lahjalaatikot, joissa oli riipukset, kynsilakka, nenäliinat ja muistaakseni mintun väriset isot tuikut ja kaikki mukaillen häiden värejä. Halusin kuitenkin heillekin jotain pientä vielä antaa.

Vanhempien kasseista löytyi saunatuotteita.




Pienet Pentikin pyyhkeet ovat ihanan pehmeitä ja oman kokemuksemme mukaan mainioita kasvopyyhkeitä. Saunatuoksut ovat taivaallisia ja saippuat ihastuttavia myös!

Kortit kaasoille ja bestmanille piti tietenkin askarrella itse... Koska hääviikolla aikaa oli selvästi aivan liikaa!
Kaasojen kassit pitivät sisällään vanhempien lahjojen tavoin Pentikin tuotteita ja pienet kauniit peltiset karkkirasiat, jotka ostin heti häiden suunnittelun alkuvaiheessa kaasot mielessäni.



Bestman saikin sitten jotain aivan muuta. Hän oli lapsena vannoutunut He-Man-fani, joten minäpä metsästin näppäränä naisena hänelle kalvosinnapit. A halusi antaa bestmanille lahjan jo hääpäivän aamuna. Oli kassissa mukana myös jotain kurkunkostuketta, joka päätyikin sitten jo aamulla miesten käyttöön ja myöhemmin häissä se teki piilopullon virkaa saunalla.


Ainoa mikä harmittaa on, ettemme häissä julkisesti vielä erikseen kiittäneet huippuja perheitämme kaikesta. Mutta onneksemme he tietävät kyllä <3

Pitäisiköhän sitten kirjotella vielä meidän saamistamme lahjoista jotain..? Viime kirjoituksessa totesin häistä olevan jäljellä vielä yhden kirjoituksen, -tämän- mutta onhan näitä juttuja näköjään vielä muitakin!

Nauttikaa viikonlopusta!

Kaikkien kuvien oikeudet kuuluvat Minttuselle. Kaikenlainen luvaton käyttö, kopiointi ja jakaminen on kielletty.


sunnuntai 4. lokakuuta 2015

"Rakas hääpari, hyvä hääväki..."

Häissä on tapana pitää puheita (hyvä, että kerron tämän itsestään selvän seikan...) ja olen tässä jonkin aikaa miettinyt aihetta monelta kantilta. On hyvin tavallista, että morsiamen isä, sulhasen isä, bestman ja ehkäpä kaaso pitävät puheen. Jenkeissä on voimakkaasti tapana myös sulhasen puhua tuoreelle vaimolleen ja itkettää yleensä koko naisväkeä. Siskoni mies 11 vuotta sitten piti kauniin puheen siskolleni, josta muistan niin hyvin hänen piirtämänsä sivuprofiilin, joka oli johtanut kaikkeen. "Enkeli" istui luentosalissa ja sen jälkeen alkoi armoton piiritys. Silmäni kostuivat. Sen jälkeen yksissä lähisuvun häissä sulhanen on puhunut vaimolleen ja hääväelle, jos oikein muistan :D Muistini on kehno, joten siihen ei kannata luottaa. Pidän sulhasen puhetta ihastuttavana tapana, mutta miksei yhtä hyvin morsian voisi puhua miehelleen? Entä miksi oletusarvona on isien puheet, mutta ei äitien? Mikä ihmeen muinaisjäänne tämä miesvoittoinen puhekavalkadi oikein on?!

Ovatko miehet todella parempia ja luontaisempia puheen pitäjiä? Ehkä ei voi yleistää, mutta jokin syyhän näihin pinttyneisiin tapoihin on. On kuitenkin tultu pitkälle niistä ajoista, jolloin morsian oli kauppatavara ja maailma oli miehinen. Noh, jos nyt unohdan tämän tasa-arvotuohtumukseni, voimme mennä itse asiaan. Yleensä on tapana, että morsiamen isä toivottaa juhlaväen tervetulleeksi ja nostaa maljan hääparille. Muuten puheita onkin sitten ripoteltu ympäri hääjuhlaa. Minusta on parasta, jos kaikki puheet eivät ole peräkanaa, sillä se voi käydä puuduttavaksi mikäli kaikki puhujat eivät noudata muutaman minuutin puheen -sääntöä vaan jäävät jaarittelemaan piiiiiiitkäksi aikaa. Hyvä puhe on napakka, koskettava, henkilökohtainen ja kuulijakuntansa huomioiva. Hääparin vanhempien puheissa on usein otteita elämän varrelta sekä niitä kultaisia ohjeita tulevaisuuteen. Isäni puheesta sisarelleni ja tämän miehelle muistan parhaiten kohdan, jossa isä painotti tahtomisen merkitystä parisuhteessa. Siitä tuo blogin nimikin osittain juontaa juurensa. Rakkaus ei riitä, jos tahtoa ei ole riittävästi. 

Kaasu ja Beastman töissään kesällä 2013, kuva Miska Koivumäki

Yleensä bestmanin puheen oletetaan olevan hilpeä ja hassutteleva, sisältäen mahdollisesti hauskoja tapahtumia sulhon elämän varrelta. Hyvä puhe ei kuitenkaan perustu nolostuttamiseen, joten lienee jokaisen parasta pitää huoli, ettö bestmanilla on tavat hallussa. Kaason puhe on usein jotain hauskan ja koskettavan väliltä, ei sillä etteikö hauskakin voisi olla koskettavaa. Olen pitänyt yhden puheen kaasona ja toisella kertaa tyydyin laulamaan puheen sijaan, se kun sujuu minulta paremmin ja tuo takuuvarmasti tuntemukseni selkeämmin esiin. En pidä bestmanin tai kaason/kaasojen puhetta häissämme itsestäänselvyytenä. En halua, että joku kokee puhumisen pakkona vaan puhukoon se, josta siltä tuntuu. En ehkä muutenkaan roiku perinteissä ihan kaikessa niin kovasti kiinni. Lähdemme liikkeelle siitä, että sana on vapaa, toki ennakkovinkkaus jollekulle hääseurueesta auttaa aikatauluttamaan päivän ja illan kulkua vaikka aikataulu olisikin löysä.

Olisi fantastista jos joku yllättäen pistäisi puhuen tai laulaen, sellaiset hetket voivat muodostua juhlan kohokohdaksi ja lämpimiksi muistoiksi. Meillä kun on loistava mies videokuvaamassa häät, jää muistin tueksi myös ääni- ja kuvamateriaalia, joiden avulla palata ihaniin hetkiin myös vuosien päästä. Videokuvauksenkin takia on hyvä jonkun järjestävistä ihanista ihmisistä (lue: kaasot ja bestman) tietää hieman etukäteen, jos joku aikoo avata sanaisen arkkunsa ns. normaalipuheiden lisäksi. Ah, kun innostun jo etukäteen näistä kuvitteellisista ohjelmanumeroista! :D Olen viettänyt lähes koko päivän häähumussa, kirjoittaen sähköposteja eri toimijoille häihimme liittyen, koristellen ihanan kaason kanssa lähes 50 pulloa ja purkkia ja nyt tässä samalla viestitellen hyvän kuvaajan kanssa mahdollisista save the date -kuvien kuvaamisesta. Moniajoa parhaimmillaan ;)

Puuh, ehkä tämä oli tältä erää tässä ja hyppään seuraavaksi selvittämään painokustannuksia save the date -korteille ja lasken budjettia uudestaan, jotta selviää saanko ahdettua ylimääräisen kustannuksen sinne johonkin! Ihanaa sunnuntain jatkoa <3

P.s. Morsiamet, aiotteko kenties pitää itse puheen?