maanantai 6. lokakuuta 2014

Alkukankeutta

Nythän on niin, että olin päättänyt pyhästi olla pitämättä hääblogia. Pikkutyttönä myös pyhästi vannoin, etten mene naimisiin. Noh, olen menossa naimisiin kesällä 2016 ja tässä tämä blogikin nyt sitten on. Hupsista vaan. Seuraava vannomani asia taitaakin olla vihkimisen yhteydessä ja siitä ajattelin pitää kiinni lopun elämääni. Blogin aloittaminen teknisesti on nyt vienyt aikaa, hermoja ja kohta taidan keittää lisää kahviakin avuksi. Siitä tämä otsikko. Mennään kuitenkin asiaan.

Tarkoitukseni on kirjoitella isoista ja pienistäkin asioista, ehkä joukkoon saattaa lipsahtaa jotain häihin liittymätöntäkin. Häitämme juhlitaan heinäkuussa 2016 ja sinne on melkoisen pitkä matka vielä. Toisaalta aikaansaavana naisena tosi moni asia on jo lyöty lukkoon, mutta niistä sitten myöhemmin muissa postauksissa. Nyt kerrottakoon, että olen aikuinen nainen, lapseton sellainen ja elelen avomieheni kanssa Uudellamaalla. Olemme rakastaneet toisiamme kohta kolme vuotta ja siitä asuneet yhdessä tämän kuluvan vuoden. Vaikeuksien kautta voittoon on ollut meidän elämämme teema koko ajan ja tässä olemme, suunnittelemassa häitä. Mainittakoon myös, että mieheni on hyvin aktiivinen suunnittelun suhteen ja hänellä on mielipide kaikesta häihin liittyvästä. Onko se sitten hyvä asia, jää nähtäväksi! :)

Aloitetaan kuitenkin kertomalla hivenen kihlauksestamme. Meillä oli takana rankat pari viikkoa ja eräänä päivänä töistä tultuaan mies kysäisee olisiko minulla seikkailumieltä. Totta kai on, minua ei tarvitse isommin houkutella hullutuksiin ja utelin tietenkin lisää. Seikkailumieltä ei tarvinnut olla kuin sen verran, että ajetaan meille tärkeälle paikalle ottamaan itsestämme muutamia kuvia. Mikäs siinä, mennään vaan. Autossa kysäisin mieheltäni, jotta onko hän pitkäänkin suunnitellut tätä kuvausideaa ja sain vastaukseksi: "tänään ajellessa aloin sitä pohtia". Mies oli oudon kupliva ja innostunut, mutta en sitä kummemmin ihmetellyt. Päästyämme määränpäähän viriteltiin jalusta kuntoon ja alettiin napsia kuvia meistä rannan kivillä istuen. Jostain syystä silmäni valuivat ja pyysin miestä tuomaan laukusta kameran luota nenäliinan. Katselin rauhassa vettä ja upeaa aurinkoa miehen tullessa kivelle viereeni. Nenäliinan sijaan hän ojensikin sormusrasiaa ja kysäisi, josko mentäisiin naimisiin. Sitten seuraa iih aah voi ei ihanko totta ja onnenkyyneleitä ja mitä näitä nyt on..? Ehei, omaan tyyliini tokaisin: "Yrität sä pudottaa mut tältä kiveltä??!!" Lopulta sain sanotuksi myös jotain järkevämpää ja sain sormeeni todella kauniin ja siron kihlasormuksen. Tuli sille nenäliinallekin käyttöä lopulta.

Koska asiat eivät yleensä meillä mene yksinkertaisimman kautta, hukkui sormus puoli tuntia kosinnan jälkeen autossa, kun vaihdoin bikineitä päälle (olimme menossa hellepäivän iltauinnille). Sormushan oli liian iso ja halusin pitää sitä sormessani kuitenkin ajomatkan ajan. Auto tongittiin läpikotaisin, hikihelmet vain kimmelsivät kunnes onneksi keksin, että josko se olisi pudonnut pyyhekassiin sitä penkoessani. Siellähän se kimalteli pyyhkeiden välissä! Huhheijaa. Sen jälkeen sormus pysyi rasiassaan, kunnes sain oikean kokoisen pari viikkoa myöhemmin.

Häiden suunnittelu alkoi lähes saman tien ja olemmekin jo varsin pitkällä sillä tiellä. Siitä sitten ensi kerralla!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kauniista ja asiallisesta kommentistasi!