Pukujen sovitusta osa 2 (MIES PYSY KAUKANA!)

Sateisen sunnuntain piristykseksi päätin kirjoittaa toisesta hääpukujen sovitusreissustani. Katson kylläkin tässä toisella silmällä Horse Showta , itse asiassa molemmilla silmillä, vannoutunut heppatyttö kun olen :) Mies lahtaa sohvalla vieressäni kaikkea mikä liikkuu kahdella jalalla jenkkien väreissä. Kovin miehekästä. Mutta asiaan; olin  Helsingissä kontrollikäynnillä kipuklinikalla ja päätin yhdistää siihen näppärästi kaksi visiittiä liikkeissä. Seremonia on kätevästi aivan kirran lähellä ja sinne sai tupsahtaa ilman ajanvarausta. Sää oli karmea, vettä tuli vaakatasossa kovalla tuulella, mutta sisällä vastaanotto oli lämmin.

Kuva seremonia.fi

Seremoniasta löytyy myös iso valikoima miesten pukuja, myös vuokralle, vinkiksi sulhasille! Kertoilin minut vastaanottaneelle mukavalle naiselle toiveitani ja valitsimme yhdessä viitisen pukua sovitettavaksi, joista yksi oli puku johon ensimmäisellä pukureissullani ihastuin ikihyviksi. Halusin vetää puvun uudelleen ylleni ja selvittää, johtuiko reaktioni vain ensimmäisestä pukukokeilusta vai itse puvusta. Kokeilin mm. Pronoviakselta paria pukua, pukujen tylli on muuten hämmentävän pehmeää! En kuollaksenikaan muista alla olevan puvun mallinimeä enkä sitä pikaselailulla löytänyt, muistaakseni se kuitenkin oli tämän vuoden mallistoa ja Seremoniassa onkin muuten tällä hetkellä tuntuvia alennuksia tämän kauden puvuista!

Puku oli varsin kaunis, mutta hyvänen aika tuota helman ja tyllin määrää! Tämä puku viimeistään varmisti sen, että muhkea-helmaiset prinsessapuvut eivät ole minun juttuni. Tämä yksilö oli kyllä mukavan kepeä päällä, ei siinä, mutta ei vain minun juttuni.

Kokeilin välissä muutamaa kapealinjaisempaa pukua, mutta ne eivät sykähdyttäneet. Sitten iskimme Sotterojen kimppuun. Seremonia on siis yksi Suomen kolmesta Maggie Sotteron pukuja myyvästä liikkeestä. Kaksi muuta sijaitsevat Turussa ja Hyvinkäällä. Aloitimme sydämeni vieneestä puvusta ja ilokseni mallikappale oli minun kokoani toisin kuin aiemmin, kun puvun koko oli 46 :) Puku oli kuitenkin eri värinen kuin ihastukseni kohde, mutta sen en antanut häiritä. Puvun malli oli se, mikä minua mietitytti. En nimittäin ikinä olisi voinut kuvitella pukeutuvani sen malliseen pukuun! Alla pieni maistiainen puvusta.

Ah tuota helman pitsiä ja muutenkin! Puku oli juuri niin ihana kuin muistin! Rakkautta ensisilmäyksellä sekä toisella. Puku ei myöskään tuntunut painavan juuri mitään ylläni ja siinä oli hyvä liikkua. Muodon vuoksi testattiin toistakin Sotteroa, Sonjaa. Puku oli hyvin kaunis, sen olkaimet olivat irroitettavissa (iso plussa) ja vyö oli kaunis. Puku tuntui hyvältä päällä, mutta se ei kuitenkaan ollut minun pukuni.

Ilahduttavan vinksallaan on muuten yläosa päälläni! Huomatkaa myös varsin kaunis tuppo verikokeiden jäljiltä, oikea katseenvangitsija.

Sovittamiskokemus Seremoniassa oli hyvin miellyttävä, muita ei ollut liikkeessä samaan aikaan keskellä arkipäivää ja sain asiantuntevaa sekä kiireetöntä palvelua. Lähdin liikkeestä hyvillä mielin. Mainittakoon myös, että Seremonia on yksi niitä harvoja liikkeitä, joissa valokuvaaminen on sallittua. Etenkin, kun olin yksin liikkeellä ilman tukijoukkoja, on hienoa, että sai kuvia talteen joita voi näyttää tai lähettää satojen kilometrien päässä asuvalle siskolle. Siskolta kysyinkin tuosta ylemmästä Sotterosta polttavan kysymyksen: "Näytänkö pötkelöltä?" En kuulemma näyttänyt :)

Iltapäivällä suuntasin serkkuni kanssa kahville ja sieltä pikaisten kuulumisten vaihdon jälkeen kohti Stilissimaa, jossa meidät otti vastaan ilahduttavan iloinen ja kupliva nuori nainen. Ihanaa, että sain mukaan makutuomarin, joka suorastaan kihisi innosta päästä näkemään ylläni morsiuspukuja! Minua avustanut Marja kyseli hieman toiveistani ja maustani ja valitsimme sovitettavaksii viisi pukua, hyvin erityyppisiä, mutta kaikki varsin kapeita malliltaan. Ensimmäinen puku oli Rembo Stylingi Tamara, joka ei imarrellut minua kyllä ollenkaan, yläkroppani oli varsin laatikkomainen... Päätin kuitenkin näyttää sen serkulleni, joka pyyhki sitten saman tien silmäkulmiaan. "No kun mä nään sut ekaa kertaa hääpuvussa!" Jep. Todella objektiivinen rakas makutuomarini!

Kuva stilissima.fi

Kuva stilissima.fi

Testasin myös toista Rembo Stylingin pukua, Mayaa, joka on tuossa oikealla. Molemmat puvut olivat keveitä, laskeutuivat ihanasti, mutta minulle ei sovi ollenkaan suora pääntie. Toki senkin voisi muokata toisenlaiseksi niin tahtoessaan. Kolmas puku, jota kokeilin oli sitten Kenneth Winstonin mallistosta ja herttinen sentään se oli kaunis! Aivan upeaa pitsiä, upea laskeutuvuus, häiritsevä liika bling olisi irroitettavissa ja voi ei, millainen selkä puvussa onkaan!

Kuva plbgbridal.com

Puvun kangas oli myös erikoisen värinen, ei perinteinen ivory vaan taitettu hivenen maitokahviin. Kellertävät sävyt eivät toimi vaalean ihoni kanssa ollenkaan, mutta tuo ei ollut hullumpi. Sen sijaan puvun hinta oli hullu...

Välissä testasin hihallista White Onen Dagniria vuoden 2015 mallistosta. Siinä vain oli auttamatta liikaa helmaa makuuni, lisäksi puku oli liian jäykän tuntuinen kaikkien kepeiden ihanuuksien jälkeen. Ässänä hihassa oli vielä Ti Adoran puku, veistoksellinen kreikkalaistyylinen täysin erilainen liehuva puku, joka päällä voisi juoksennella paljain jaloin seppele päässään kukkaniityllä. I-HA-NA! Tämä puku oli serkkuni ja minun ehdoton suosikki. Serkkuseni tosin totesi jokaisen puvun kohdalla "voi kun tääkin on nätti!" tai "arvaa mitä, tää on nätti!"

Kuva jlmcouture.com

Kuva jlmcouture.com

Sifonkipuvussa oli kangasta metritolkulla helmassa sekä muutamia kapeita kaistaleita, jotka lisäsivät liikkeen tuntua helmassa. Yläosaan oli saatu upotettua pitsiä ja nuo mielestäni mauttomat kimaltelevat lehdet olivat poistettavissa kangasterälehtien ympäriltä. Kysyinkin ääneen, että mitä ihmettä suunnittelija on ajatellut ne pukuun lisätessään? Kaiken herkkyyden keskellä kömpelyyttä, blaah.


Tästä puvusta tuli vahva kilpailija Sotterolle. Kaksi vastakkaista tyyliä alkoivat kilpailla. Lopulta päädyin kuitenkin Sotteroon käytyäni sovittamassa sitä uudestaan oikean värisenä Leimulinessa Hyvinkäällä äitini ja isäni ollessa matkassa. Ennen sitä kuitenkin mietin hartaasti kumpaa tyyliä haen; tyttömäisyyttä vai naisellisuutta. Naisellinen eleganssi vei voiton keijukaismaisuudelta. Tuosta Ti Adoran puvusta tuli sellainen tunne, että sen voisin muun värisenä pukea jonkun muun häihin tai kesäjuhliin. Se ei siis ole minun hääpukuni, joskin todella ihastuttava ja ah niin kaunis!

Stilissimassa oli toinen sovitus samaan aikaan kanssani, mutta hyvin sovimme saman peilin ääreen. Siinä sitten saatiin ihailla myös toisiamme samalla :) Stilissimassa ei myöskään saanut kuvata, joskin sanoivat, että kaikki puvut löytyvät nettisivuiltaan (mikä ei muuten pitänyt paikkaansa). Hyvillä mielin lähdimme takaisin sateeseen ja saipa samalla serkku vinkin miten hankkiutua eroon omasta hääpuvustaan, jos ei tahdo sitä itse alkaa myydä. Stilissimalla oli melkoisen hyvä ja monipuolinen valikoima pukuja ja asusteita, kuten Seremoniallakin. Palvelu oli asiantuntevaa ja hyvää, mutta ei kuitenkaan sen ammattitaidon tasoista, josta sain Leimulinessa Hyvinkäällä nauttia. Joka tapauksessa oli hyvä käydä sovittamassa monen tyyppisiä pukuja, sillä samalla vahvistui käsitys omista haluista ja siitä mikä toimii ja mikä ei. Enhän minä tosiaankaan kuvitellut pukuani vielä löytäväni, mutta joskus elämä yllättää. Onpahan toisaalta yksi iso urakka takana päin, sillä kevyttä hommaa tuo sovittelu ei ole, joskin hauskaa ehdottomasti, jos seurakin on hyvää!