lauantai 5. syyskuuta 2015

Liebster award ja sateinen viikonloppu

Hepskukkuu näin sateisena viikonloppuna! Taustalla soi häälistamme (johon on kasattu aina sopivan tilaisuuden tullen musiikkia hempeilystä hilpeilyyn) sekä legoleikin äänet ja kohta pitäisi tehdä kaiketi ruokaakin. Mutta hyvin ehtii silti kirjoitella vastauksia ja palkita pari blogia. Palkita tai haastaa, ihan miten asian haluaa ymmärtää. 


Love is a million little things -blogin Karoliina palkitsi minut Liebster awardilla, jonka ajatuksena on uusien lukijoiden ja blogien yhteensaattaminen. Varsin ilahduttava tavoite, joten onhan minunkin kunnia otettava vastaan kiittäen iloisesti ja laitettava oma lusikkani soppaan. Vastaan palkitsijani 11 kysymykseen, palkitsen haluamani määrän blogeja ja haastan heidät vastaamaan luomiini 11 kysymykseen. Lisäksi tietenkin linkkaan minut palkinneen blogin tänne, kuten joku jo ehkä saattoi huomatakin ;)

Nyt sitten niitä vastauksia Karoliinan kysymyksiin:

1. Mihin maahan olet aina halunnut matkustaa ja miksi?

Muun muassa Irlantiin. Vihreät nummet, sumu, aksentti. Tarvitseeko muuta sanoa?

2. Mitä hetkeä et haluaisi unohtaa koskaan?

Näitä tietenkin on useampia, mutta kun kerta ollaan hääblogin puolella, valitsen hetken, joka liittyy meihin. Tapasimme toisemme syksyllä 2011, mutta emme vaihtaneet yhteystietoja eikä edes koko nimiä. Se riemu, kun löysimme uskomattoman sattuman kautta toisemme uudestaan. Se helpotus, että elämässä on taikaa ja ns. leffahetkiä. Niitä tunteita siinä hetkessä en halua unohtaa, ne kantavat ja muistuttavat elämän uskomattomasta kyvystä yllättää iloisesti.

3. Miten paras lapsuuden ystäväsi kuvailisi sinua?

Mahdollisesti hivenen höpsöksi ja innostuneeksi. Sanoin kuitenkin innolla joo hänen ideaansa laskea piiiiitkät portaat alas pyykkikorissa. Puolustukseksemme sanottakoon, että harjoittelimme ensin alastuloa sängyltä.

4. Mitä piirrettä haluaisit muuttaa itsessäsi?

Haluan oppia päästämään yhä enemmän ohjista irti. Etten olisi aina se, joka pitää kokonaisuutta hyppysissään ja hallitsee sen ja ottaa päävastuun. Muutkin osaavat nimittäin sen homman, en vain minä ;)

5. Mikä on mottosi?

Let the hare sit. Olisikohan ollut irlantilaisten viisauksia.

6. Kuka miesnäyttelijä on sinusta komein kaikista?

Nyt on vastattava että minulla ei ole mielipidettä asiaan. Ei siis ollenkaan. Nätit tai komeat kuoret eivät ole mitään, jos tunnetta ja paloa ei ole.

7. Miten kuvaisit arjen luottotyyliäsi, joka ei petä koskaan?

Arjesta valtaosa menee töissä. Koska työskentelen sellaisten ihmisten kanssa, jotka saattavat niistää nenänsä minuun, kuolata päälleni, pyyhkiä suunsa takamukseeni ja niin edelleen, suosin helposti pestäviä materiaaleja enkä yleensä niitä vaaleimpia värejä. Vaatteissa on pakko päästä liikkumaan helposti ja niiden on oltava todella mukavat yllä. Koska ison osan aikaa olen mitä jännemmissä asennoissa, liikun työpäivän aikana paljon, niin harvemmin ylläni näkee mekkoa tai hametta. Neuletakki on ylläni 80% vuodesta, koska Suomi on Suomi ja minä olen vilukissa :) Työn vaatimusten sanelemasta tyylistä huolimatta en kuitenkaan näytä siltä median ja mielikuvien viljelemältä stereotyypiltä ammattikuntani edustajasta ja pukeudu superkirkkaisiin sävyihin pallo- tai eläinkuvilla ja hukuttaudu ylisuuriin tunikoihin... Koska vaatteet sanelee käytännöllisyys, leikittelen paljon koruilla (joskin niidenkin käyttöä rajoittaa työ) ja etenkin korvakoruilla. Korvissani onkin usein kukkia lempiväreissäni, teekuppeja, milloin mitäkin!

8. Mikä häidesi yksityiskohdista on sinulle kaikkein tärkein?

Lasketaanko mies yksityiskohdaksi? :D Tunnelmakaan ei taida mennä yksityiskohdasta... Hmmm... Jos tarkoitetaan ulkoisia elementtejä, sanoisin musiikki tai kukat. Musiikki liittyy kaikkeen ja on iso osa elämääni ja kukat ovat taasen osa visuaalista estetiikkaa myös arkielämässäni.

9. Mitä ruokaa suosittelisit jokaista maistamaan?

Jos joku on siltä onnistunut välttymään; kauniissa kesäillassa ja hyvässä seurassa itse loimutettua lohta. Parasta tarjottuna viileän valkoviinin ja kuplivan seuran kanssa.

10. Mikä herkku on suurin paheesi?

Suklaa. Mutta hei, eihän se ole pahe vaan oikeastaan hyve, eikös?

11. Mikä tuo sinulle takuuvarman hyvän mielen?

Läheisten lisäksi musiikki, luonto, mökkisauna ja kimalaiset. Ei voi olla pahalla tuulella katsellessaan kimalaisen touhua ja täysin tuuriin perustuvaa lentoa!



Palkitsen seuraavat blogit:




Kysymykseni teille ovat seuraavanlaiset:

1. Mikä on paras puolesi?
2. Mistä tottumuksestasi et luopuisi missään tapauksessa ja minkä vuoksi?
3. Mikä kirja, laulu tai elokuva olet ja miksi? (älä pelästy, ei tarvitse tehdä syväanalyysiä asiasta)
4. Mikä asia viimeksi sai sinut nauramaan?
5. Mitä et voi sietää muissa ihmisissä?
6. Mihin asiaan toivoisit muutosta itsessäsi tai elämässäsi?
7. Missä toivoisit olevasi kahdenkymmenen vuoden kuluttua?
8. Mihin suuntaatte häämatkalle, mikäli sellaiselle lähdette?
9. Jos häissänne yksi asia menisi välttämättä isosti pieleen, mikä se saisi puolestasi olla?
10. Mikä on parasta kumppanissasi?
11. Mikä tekee sinusta hyvän kumppanin?


Ei muuta kuin vastaamaan ja palkitsemaan!


Nautinnollista viikonloppua <3

7 kommenttia:

  1. hih! Voi kiitos kovasti! Täytyypi piakkoin paneutua tähän ihan ajan kanssa. :) Mahtava saada tämmösiä haasteita! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä kysymyksistä, vihdoin sain vastattua kaikkiin niihin ;) http://suloinensyyskuu.blogspot.fi/2015/09/liebster-award-loyda-uusia-blogeja.html

      Poista
  2. Olipa kiva lukea vastauksiasi, mukavaa, että lähdit mukaan :)

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia tunnustuksesta! :) Vastaukset löytyy täältä:
    http://idajavelppa.blogspot.fi/2015/09/liebster-award-eli-satunnaisia-faktoja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun jaksoit vastailla kysymystulvasta huolimatta!

      Poista

Kiitos kauniista ja asiallisesta kommentistasi!