Välipohdintaa itsensä julkiselle arvostelulle altistamisesta ja yksityisyyden rajoista

Ennen kuin viikonloppuna jatkan häämatkastamme kirjoittamista, nipistän hetken aikaa ihan muulle. Tätä blogia on kirjoitettu alusta alkaen melko rohkeasti itsensä ja elämänsä muille altistaen, avoimesti ja rehellisesti suojaten kuitenkin iso osa henkilökohtaisesta elämästä. Tämä on mielenkiintoista tasapainottelua julkisen ja yksityisen välillä, intiimin ja avoimuuden välillä. Olen sivunnut melko paljon myös muuta elämääni ja elämäämme, sillä elämässä nyt on ollut muutakin kuin juhlitut häät ja niiden valmistelu ;) 

Olemme saaneet miettiä blogin tuoman yhteistyön kautta paljon sitä, mitä olemme valmiit jakamaan. Toisaalta olemme kumpikin A:n kanssa ihmisiä, jotka sanovat mieluummin seikkailuille kyllä kuin ei. Mennään elämä edellä eikä ylianalysoida tai pelätä liikoja. Elämä on tehty elämistä varten ja ilo jakamista varten. Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä, että uskon rakkauden vain kasvavan sen jakamisesta maailman kanssa ja sen vuoksi olemme suostuneet myös kahteen haastatteluun, joista toisen aiheena oli hääjärjestelyt pääkaupunkiseudulla ja toisessa tänään ilmestyneessä numerossa avioliitto muuttuvassa ajassa. Kumpikin juttu oli hauska prosessi alusta loppuun emmekä paljoa empineet niihin suostuessamme. Toisaalta niihin suostuminen mahdollistaa tarkkasilmäisten henkilöllisyytemme tajuamisen. Blogia on kirjoitettu koko ajan melko nimettömästi, mutta olen kuitenkin monesti jakanut kasvokuviamme. Nyt kun moni pystyy kahden lehtijutun perusteella meidät yhdistämään tähän blogiin koko niminemme, tuntuu toisaalta hassulta olla Minttunen ja A. Herra ja rouva V. Mutta jatkan valitsemallani linjalla, oli se hupsua tahi ei.

Kuva Miska Koivumäki Photography

Blogimaailmassa kaikki on usein ruusunpunaista ja haasteista ei kauheasti puhua pukahdeta. Tällöin suojaa myös itseään suuresti, mikä on tietenkin myös järkevää. Minun asenteeni on kuitenkin ollut toinen. Suuri osa on suloista, rakkautta, intoa ja onnea, mutta joukossa on puuskahduksia perussairauksien tuomista huolista, elämän haasteista ja stressistä, joka ei ole johtunut häistä. Minä en ole osannut pelätä arvostelua tai kauhistelua. En ole joutunut lukemaan ilkeitä kommentteja lukijakunnan ollessa myös melko pieni. Nyt juttuja on jaettu eri toimijoiden sosiaalisen median sivuilla ja se on tuonut roppakaupalla uusia lukijoita. Silti linja on pysynyt asiallisena. Jokainen miettiköön tykönään touhuistani mitä tykkää, mutta verkossa haluan luottaa ihmisten asiallisuuteen. Tiedän olevani siinäkin asiassa höpsö, sillä internetin maailma on täynnä puhdasta ilkeyttä ja halua pahoittaa jonkun mieli. Mutta edelleen, minä uskon rakkauden jakamisen luovan rakkautta, edes välillisesti. Toistaiseksi niin on tapahtunut. Ilo on tarttunut, onni levinnyt ja olen saanut kohdata ihania innostavia ja innostuvia ihmisiä ja siitä olen kiitollinen.

Joten jatketaan verhon raottamista ja luottamista ihmisten hyväntahtoisuuteen, sillä siten minä tahdon katsoa maailmaa.