Tadaa: Sulhon sanoja tarjolla vihdoinkin!

 Täällä kyselin, josko sulhasen kanta kaikkeen häähössötykseen kiinnostaisi ja kommenttien sekä lukukertojen perusteella se kiinnostaa. Pidemmittä puheitta päästänkin A:n puikkoihin.

”Mua saa kosia vaikka kahvikupin yli aamiaispöydässä, pääasia että on jotakin ideaa.”

Hei, minä olen siis tässä blogissa usein mainittu A, kirjoittajan sulhanen. Tuo avaus on suora lainaus tulevan vaimoni suusta, aikaa sitten. Aamiaispöydästä sekin. Sen pistin kyllä visusti korvan taakse kuultuani. Minulle kun oli aika nopeasti selvää, että tässä taitaa olla ihminen, jonka kanssa haluan vanheta ja jakaa loput tästä elämästä. Sen, oliko tavassani esittää tuo suuri kysymys, sitten hyvin ideaa, jätän suosiolla morsiameni arvioitavaksi, koska vaikka kuinka tuon olin ideoinut ja suunnitellut, taisin olla kovin hermostunut tuolloin. Mutta ainakin siis kävi hyvin, ja nyt suunnittelemme häitämme, kuten tätä blogia lukeneet hyvin tietävät!!

Sen verran muuten varoituksen sanana tätä mahdollisesti lukeville tuleville sulhasille, jos aiotte kosia kesällä, ja yllättää tuon naisenne, on sormuksen laittaminen kotelossaan kesäisten farkkushortsien taskuun hieman vaarallista, itselläni paistoi tuo neliön mallinen kotelo kohoumana reiden päällä ajaessani autoa ihan koko matkan :)

Mutta häät, ja naimisiin meneminen, mitäs ne minulle merkitsevätkään sitten? Noh, itse naimisiin meneminen tarkoittaa minulle yhtä osoitusta siitä, että haluan tuohon ihmiseen sitoutua, ja haluan tehdä sen lopuksi elämäkseni. Ja myös naimisiin meneminen on minulle tapa osoittaa, että hei, tässä ollaan yhdessä, ja tulee mitä tulee, yhdessä mennään läpi tai ohitse. En toki tarkoita, etteikö avoliitossa asuva voisi olla aivan yhtä sitoutunut, mutta minulle se ei välttämättä olisi se vaihtoehto, minkä ihan helposti nielisin, ja jossa haluaisin olla. En oikein tuota osaa kunnolla perustella, jos nyt tarvitsisi asiasta eri tapojen kohdalla keskustelemaan ryhtyä. Se vain tuntuu minulle helpommalta, noin tunnetasolla. Ja enpä minä sitäkään kiistä, että on mukavaa tietää, että jos minulle jotakin sattuisi, puolisollani olisi turva esimerkiksi asumisen suhteen ja muussa. Mutta kaiken tämän jälkeen, on se suurin syy puhtaasti sisältä tuleva, haluan tuon naisen vaimokseni, ja näyttää sen myös koko muulle maailmalle!

Mitä häihin tulee, ja ennen muuta nyt niiden järjestämiseen, onhan tämä hienoa ja ihanaa. On mahtavaa keskustella kaikesta niihin liittyvästä, kutsuista, koristelusta, paikoista ja ties mistä, ja ennen kaikkea päättää yhdessä asioita, valita kuvaajaa ja paikkaa ym. Ja nyt sitten rehellisyyden nimissä, on minun todettava, että ihan kaikkia visioita koristeista, ja miten pom pomit tai muut asettuisivat juhlapaikalla, en taatusti saa yhtä kirkkaana päähäni, kuin miltä ne näyttäytyvät tulevalle vaimolleni. Mutta tarvitseeko niiden edes aina? Minä olen sillä tavoin onnellisessa asemassa, että jos jotakin en välttämättä ymmärrä, on minulla pian kuva siitä edessä tietokoneen ruudulla, helpottamassa asiaa kovasti. Ja se toki helpottaa. Paljon!! :D En myöskään voi aina sanoa, että välttämättä koristeet olisivat ensimmäisenä mielessäni, mutta niin vain, kun niistä juurikin esimerkkejä tietokoneen ruudulla saa nähdä, menee aika nopsaan ja keskustelua syntyy. Minulle on alusta asti ollut tärkeää, ja siitä olen myös todella kiitollinen M:lle, että mielipiteelläni on merkitystä, ja että esimerkiksi olen saanut ja saan vaikuttaa millaisella teemalla häitämme suunnitellaan ja valmistellaan. On sitten myös asioita, joissa aivan suvereenisti luotan toiseen, esimerkkinä vaikka kukat. Mutta silloinkin on mukavaa huomata, että minulta kysytään ja kuunnellaan. Ja jos jotakin pitää koristella, taidan senkin jättää suosiolla naiselleni, jotta hääpaikallamme olisi sitten ihan oikeasti kaunista. Voin vaikka sen sijaan mieluummin pitää viinilasin täynnä, tai ulkoistaa itseni morsiamen ja apuvoimien tieltä pois :) Minulle pahinta tässä häiden järjestämisen prosessissa olisi varmasti se, että minulle todettaisiin, että luota vain minuun ja apulaisiini, ja ilmesty paikalle. Voisin kuvitella että monelle miehelle asia on näin. Emme me varmasti ole niitä kaikkein visuaalisimpia, mitä tulee kukkiin, koristeisiin ja värien yhdistämiseen, mutta en minä ainakaan haluaisi vain todeta juhlapäivänä että tämmöistä täällä nyt sitten on. Toki se varmasti jollekin toiselle sopii sekin. Mutta minusta on ollut myös hienoa huomata, että kun olemme katsoneet teemoja tai koristeita, ja tuleva vaimoni on huomannut, että en enää erota mitä eroa on kahdella juuri nähdyllä pitsinauhalla, laitetaan tuo hääppäriksi ristitty kannettava syrjään ja tehdään jotakin aivan muuta. Koska toki sen allekirjoitan, että en minä ainakaan millään jaksa katsoa noita ihania asioita yhtä pitkään kuin M. Tuo tasapaino noiden asioiden kanssa on ainakin minusta miehenä kovin mukavaa. Pitsiä ja leffaa, vuorotellen. 

Minusta on myös suunnattoman hienoa  järjestää ja suunnitella juhlaa, jossa saan tuon naisen vaimokseni, ja ennen kaikkea, että juhlista tulee MEIDÄN näköiset. Ei morsiamen äidin, ei minun äidin tai kaasojen ja morsiamen yhteisen vision, eikä toisen päivää prinsessana (toki tulen taatusti itse kohtelemaan häntä kuin prinsessaa  ) vaan meidän näköiset. Ja että sinne tulee kutsutuksi meidän ihmisiä, niitä lähimpiä, tärkeimpiä ja luotettavimpia. Ei ole ketään, joka olisi niin sanoakseni pakko kutsua. Se että tuo päivä tulee olemaan meidän juhla, jossa juhlitaan minun ja puolisoni liittoa ansaitsee mielestäni panosta meiltä kummaltakin, ja kuten aiemmin olen jo todennut, en vaihtaisi sekuntiakaan pois noiden pom pomien ja värien katselusta, ja tutkailusta, varsinkin kun näen miten onnelliseksi se tulevan vaimoni tekee, millaisen hymyn  se saa aikaan ja kuinka hyvä itsellä on olla silloin. Ja siiten välillä ajetaan X-boxilla taas kilpaa!! 

Välillä olisi mukava tietää ja kuulla, meneekö muilla häiden suunnittelu niin kuin se kliseisesti monta kertaa kerrotaan, että sulhanen myhäilee ja vai toteaa että ”luotan sinuun, rakas” ja morsian suunnittelee ja hoitaa kaiken. Jotenkin itselläni on hieman vaikea tuota uskoa. Ja en tarkoita, etteikö häiden järjestäminen olisi kovin monta kertaa morsiamelle isompi juttu. Kovin usein naiset ovat niistä haaveilleet jo pikku tytöstä asti. Ja mielestäni naisilla vain on silmää yksityiskohdille ja tuollaisille kokonaisuuksille kovin usein enemmän kuin meillä miehillä. Mutta jos minun eteeni olisi kosinnan jälkeen paukautettu jokin valkoinen parin tiiliskiven paksuinen opus ja kirja, olisi minulta saattanut päästä zalando-kiljaisu.

On toki yksi asia, josta olen tarkka enkä halua tietää mitään ennen suurta päivää. Se on tuon tulevan vaimoni hääpuku.  Haluan nähdä morsiameni puvussaan vasta juhlapäivänä juhlapaikalla. Siinä on sellainen asia, mitä odotan todella kovasti, ja voin kertoa, ettei minulla ole pienintäkään hajua, miltä puku ja hän siinä näyttää. 

Mutta se tällä erää minun ajatuksistani. Mukavaa maaliskuun alkua!