Vihkiminen

Julkaisun kaikkien kuvien oikeudet -ellei toisin mainita- kuuluvat Miska Koivumäelle ja kuvien luvaton kopiointi tai käyttö on kielletty

Kuvausten jälkeen saavuimme takaisin hääpaikalle ja pöllähdin autosta laahuksineni ulos, jälleen sulokkaasti ;) Olimme aikataulussa, onneksi. Minä kipitin omaan rauhaani yläkertaan, verukkeena hiusten ja meikin pikakorjailu ja tarkoituksena laittaa huntu kiinni salaa. A:han ei tiennyt tosiaan, että vihkimiseen olin laittamassa täyspitkän hunnun. Toki nyt piti oikeastikin korjailla kampausta tuulen riepoteltua sen elegantin pehmeän kiharan rikki. Onneksi varaudun aina ja kaikkeen, niin mukana oli kiharrin, jolla äkkiä pyörittelin kiharaa hiuksiin. Eihän se toki todella ollut enää samanalainen kuin oli tarkoitus, mutta parempi kuitenkin kuin tuulen pörröttämä ja suoristama. Hiukan kyllä potutti siinä kihartaessa, että kampaaja ei ottanut minua tosissaan, kun sanoin, että kihara olisi tehtävä tiukemmaksi, koska se minulla suoristuisi siihen, mitä sen tavoiteltiin olevan. "Kyllä se lakalla saadaan pysymään!" No ei saatu. Enköhän minä hiukseni tunne, kun olen niiden itsepäisten pirulaisten kanssa yli 30 vuotta elänyt... Noh, pikkuseikka häiden kannalta ja muuten olin kuitenkin tyytyväinen.

Hääpaikalle ilmestyi myös ystäväni tyttärineen, ja häntä siellä ylhäällä sitten laitettiin samalla mikä oli minulle ihanaa rentouttavaa puuhaa, kun pääsin asettelemaan neitokaisen hiuksiin ylijääneitä hiuskukkia <3 Ystävän läsnäolo rentoutti ihanasti ja jälleen oli aikaa naurulle!

Kuva V. P.

Lopulta pääsin siihen vaiheeseen, että jonkun olisi kiinnitettävä huntu päähäni. Huomasin kuitenkin, että jälleen ihmisillä oli tulenpalava kiire, ja kun joku siihen ehti (en aidosti muista kuka tai ketkä, taisi olla toinen kaaso ja äitikin siinä pyörähtämässä), totesin, että on helpointa että laitan hunnun itse. Muut eivät uskaltaisi tökätä sitä tarpeeksi tiukasti hiusten sekaan ja se irtoaisi. Niinpä asettelin sen kutreilleni, pariin kertaan, kun paikka ei miellyttänyt ja ehkä se loppuviimeinkin jäi vähän huonoon kohtaan, mutta aikaa ei ollut enempää hieroa sitä. Huntu käsivarrrelle, käytävään huikkaukset, että onhan sulhanen jo pihalla odottamassa ja vihkijä tullut. 

Morsio-selfie eli morfie, eiku... :D

Yläkerran aulassa odottivat kaasoni, jotka ehdin vielä äkkiä halata ja silmät meinasivat väkisin kostua koko joukolla. Kaasot menivät myös alas ja lopulta minäkin taapersin isän käsipuolessa portaat alas odottamaan. Vihkijähän tuli siis edellisistä häistä Suomenlinnasta ja ehti hyvin täpärästi paikalle. Hänelle laitettiin videota varten tallentava mikrofoni, äitini ja muut apurit olivat ohjeistaneet vieraat paikoilleen ja ystäväni miehineen ja tyttärineen jakaneet koivunoksat ja sisääntulomusiikista vastaavat serkkuni ja setäni olivat paikoillaan. 

Sulhasta alkoi tässä vaiheessa jännittää oikein huolella ja sen näkee kuvista hyvin. Terassilla seisoo hyvin mietteliään oloinen mies. Onneksi siellä oli seuraa kauniista kaasoistani ja bestmanista. Siellä oli odotellessa harjoiteltu myös sormusten turvallista irrottamista sormustyynystä.

Bestmanin merkistä alkoi ihana serkkuni laulaa Trainin Marry Me -biisiä ja ensimmäiseksi vihkipaikalle astelivat terassin portaat alas sulhanen ja bestman. 

Seuraavaksi olivat pienen tauon jälkeen vuorossa kaasoni, jotka suoriutuivat sulokkaasti. 

Minä odotin isän kanssa terassin oviaukon sisäpuolella, -vierailta piilossa-, ja pian oli meidän aika astella ulos. Isä kysyi juuri ennen: "Jännittääkö?" ja vastasin että ei, mutta itkettää kamalasti. Hymyilin hölmönä kyyneleet silmissä. Syvä hengenveto ja astuimme terassille ihmisten näkyville ja aloimme astella arvokkaasti kohti portaita ja niitä pitkin laskeutumista. 

Muutama askel ja... huntu tarttui terassin puulattiaan niin, että pelkäsin sen repeytyvän. Ratkaisukeskeisenä naisena huntu käsivarrelle, kimppu käteen ja toisella kädellä hieman helmasta kiinni ja vähän erikoisessa talutusotteessa portaisiin ja ne alas :D

Portaiden alapäässä huntu pois käsivarrelta ja matka jatkui sulokkaammin. Ihmiset hymyilivät, musiikki kuulosti taivaalliselta, A odotti minua ja aurinko paistoi. 

A tuli meitä muutaman askeleen vastaan ja halasin vielä isääni ennen kuin siirryin A:n käsipuoleen ja astelimme vihkijän eteen. 

Biisiä oli jäljellä vielä jonkin verran ja seisoimme käsi kädessä, hiljaa muutaman sanan vaihtaen. Laulun loputtua serkkukaasoni suoristi laahustani ja otti kimppuni ja vihkiminen alkoi. Siviilikaavahan on lyhyt kuin mikä, mutta sen lisäksi vihkijä piti pienen puheen. Olin rauhallinen, tyyni ja onnellinen. 

Tahdoimme vakaalla äänellä ja sormusten vaihdossa minua alkoi jo valmiiksi naurattaa, sillä näin kuumuuden turvottaneen sulhasen sormet ja eihän se sormus sinne minun laittamana mennytkään! Ainakin tapahtuma oli riemukas eikä turhan pönöttävä. 

Vihkijä julisti meidät aviopariksi ja luki meille vielä apache-intiaanien rukouksen, joka nosti kyyneleet silmiini. Sitten saimme leveän hymyn saattelemina luvan suudella <3

Vihkijä onnitteli meidät, ojensi vihkitodistuksen ja meidän oli aika poistua paikalta. Tosin ensin minun oli pakko pyytää kaasolta nenäliina ja niistää töräyttää äänekkäästi... A:n veli laittoi Pachelbelin kaanon D-duurissa soimaan (jousikvartettosovitus) ja ihmiset tekivät meille koivunoksakujan. Kysäisin A:lta laukataanko, mutta yllättäen tyydyimme vain astelemaan hymyillen ;)

Hymy on herkässä!

Siirryimme hetkeksi sisälle hengähtämään ja minä hankkiutumaan hunnusta eroon ennen onnitteluja.

Note to other brides and grooms:

- Harkitse kaksi kertaa, onko hyvä vihkiä mehiläistarhan vieressä. Kaikki meni hyvin, mutta ötökkäkammoisen ystävän ja kaason vuoksi vihkiminen olisi voinut olla hyvinkin äänekäs ja monivivahteinen ;)

- Vaikka lähes ysikymppiselle suvun vanhimmalle tuo tuolin pihamaalle vihkimistä varten, seisoo hän jääräpäisenä kuumuudessa koko toimituksen ajan. Sitkeä mummu <3

- Älä turhia jännitä, vihkiminen on ohi hetkessä, keskity nauttimaan siitä. Älä pelkää "mokia". Olen iloinen, että videolla nauran estottomasti sormuksen jumiuduttua eikä kukaan ole muuta kuin oma itsensä. Onhan siinä kyse vakavasta asiasta, mutta myös onnesta ja rriemusta!

- Ei ole vanhanaikaista, jos isä saattaa tyttärensä sulhaselle. Se on ihanaa. Ei ole myöskään missään väitetty, etteikö sinne voisi kävellä pari yhdessä, morsian yksin tai vaikkapa kummin saattelemana. Jokainen tyylillään.

- Kenenkään ei tarvitse valita puolia, meilläkin ihmiset olivat kuka milläkin puolella ja se oli ihanaa!

Smile and be married <3

P.S. ja taas tuli pituutta tälle, suokaa anteeksi!

Hääpaikan koristelu ja kukkaisloistoa

Luotimme koristelussa yksinkertaisuuteen ja Härmän Ratin hirsi-charmiin ja se kannatti. Kukat tulivat Järvenpään Kukkatalosta ja luonnonkukat haimme A:n kanssa häitä edeltävän päivän aamuna pitkin ketoja ja ojanpientareita. Puulaatikot vuokrasimme kukkakauppa Fantaseasta Hyvinkäältä, kehykset ja terassin tuikkukipot olivat lainassa toiselta kaasoltani. Yksityiskohtia oli paljon eikä kaikesta ole kuvamateriaalia hääpäivältä, mutta tässä joitakin otoksia.

Kaikki kuvat, ellei toisin mainita, ovat Miska Koivumäen ottamia ja niiden luvaton kopiointi tai käyttö on kielletty.

Pöydissä oli neilikoita sekä pioneja pitsein ja juutilla koristelluissa pulloissa ja purkeissa

Jokaisen paikalla oli lautasliinan kera nipussa hääbingo, pieni lyijykynä sekä ohjelma/menu läpyskä kaikki sidottuna yhteen narulla, jossa oli kiinni paikkakortti

Pöydät erottuivat toisistaan valokuvien avulla; emme halunneet tosiaan pöytänumeroita vaan pöydät merkattiin valokuvin meille tärkeistä paikoista ja pöytäkartassa (josta ei ole yhtä ainutta kuvaa........) oli paikan nimi. Meidän seurueemme pöydässä oli lisäksi valkoisen pöytäliinan päällä pitsiliina. Pitsiliinoja oli myös lahjapöydällä sekä eteisen pikkupöydällä, jossa vieraslahjat sekä -laatikko olivat.

Kuva Minttunen

Kuva S. Rinne

Ihania terkkuja oli jätetty meille tuohon laatikkoon. Terveiset kirjoitettiin erilaisille paperilappusille, jotka olivat esillä kauniisti myös, joskaan eivät tässä kuvassa.

Vieraslahjoina oli matkaeväs, jotka äitini leipoi reseptilläni; pussukoiden sisältä löytyi herkullinen pikkuleipä! Voimapaperipussit leikkasin ja taittelin itse ja osan kaasoni kanssa. Niistä tuli varsin kivat!

Kori löytyi sattumalta K-Raudasta muuton aikoihin ja pieni Kiitos-kyltti on Finmarilta

Kukkia oli ostettujen lisäksi tosiaan kerätty ympäri kotikaupunkimme tienpientareita ja vanhat isot lasipurkit olivat vanhemmiltani lainassa. Etupihalla oli valkoiseksi maalaamamme Ikean liitutauluteline sekä puulaatikko ja yksi nippu luonnonkukkia tervehtimässä vieraita. Tuuli oli huomattavan kova sinä päivänä ja kaatoi lopulta koko telineen, joten se siirrettiin sisälle turvaan. Myös pikkupompomeja keräili milloin kukakin pitkin pihamaata :) Liitutauluun oli myös jäänyt älytön tahra, jota ei huomannut kuin valon osuessa tietyllä tavalla, kuten kuvasta näkyy....

Ja viimeistään tässä vaiheessa huomaatte, etten jaksa enää nimiämme piilotella ;)

Puulaatikot ja luonnonkukat sekä yksi lyhty kotoamme kehystivät myös takapihan vihkipaikkaamme.

Pompomeja oli niin ulkona kuin sisälläkin, roikkumassa sekä pöydällä somistamassa herkkubuffetia. Niitä availtiin hääporukalla edellisenä päivänä Ratin saunarakennuksessa ja miehet kunnostautuivat myös siinä hommassa!

Lasipurnukoita olen haalinut parin vuoden aikana sieltä sun täältä

Pompomit roikkuivat tanssilattian ja bändin yläpuolella

Mitä tulee vielä kukkiin, olin todella tyytyväinen kimppuuni! Myös piskuinen heittokimppu oli suloinen, sitä tosin ei heitetty vaan annoin sen suvun matriarkalle, eli mummulleni. Järvenpään Kukkatalon Eikku teki loistavaa työtä kukkiemme kanssa ja saimme myös extraa. Kaiken kaikkiaan asiointi oli helppoa ja toiveitamme kuunneltiin tarkkaan. Eikku sai hyvin kiinni ajatuksistani niin kimpun kuin vieheidenkin suhteen.

Kimpussa oli mm. pioneja, freesia, hortensiaa, eukalyptuksen marjaa ja puutarha-/teeruusua

Kimppu oli sidottu vanhalla perintöpitsillä

Sulhasen viehe erosi muun hääseurueen vieheistä siten, että freesian ja eukalyptuksen lisäksi oli hivenen vaaleanpunaista mukana. Vieheet oli sidottu juuttinarulla toiveidemme mukaisesti. Saimme vieheitä myös tuplamäärän Eikun ensin vahingossa tehtyä toisesta kukasta kuin oli sovittu. Hän sitten lykkäsi nämä ns. väärät vieheet mukaan varavieheiksi. Niille itse asiassa olisi ollut käyttöä, mutta eihän kukaan niitä juhlan tuoksinnassa muistanut! Sulhaselle oli kaksi erilaista viehevaihtoehtoa ja hän päätyi freesia-neilikkavieheeseen, minä taasen olisin valinnut freesia-pioniversion. Mutta koska viehe ei minulle tullut, en puuttunut asiaan millään muotoa. Ja kaunishan tuo on! Olen vain niin vannoutunut pionin ystävä ;)

Äitien, isien ja bestmanin sekä lapsen vieheet olivat viher-valkoiset. Lapsen viehe oli hieman pienempi kuin aikuisten.

Kaasoillani oli hiuksissa valkoista harsokukkaa sekä terttuneilikkaa valkoisena sekä vaaleanpunaisena. Olisikohan joukossa joku pieni oksaruusukin saattanut olla. Hiuskukkiakin oli kolminkertainen määrä, kuin mitä olin tilannut, eli saimme todella reilusti ylimääräistä maksamaamme hintaan nähden.

Vielä kurkistus mummun saamaan kimppuun, joka sai mummun kyyneliin <3

Terassilla oli tuikkukippoja, jotka serkkuseni oli aikoinaan koristellut pitsileimasimella. Nyt kipot pääsivät juhlimaan toisia häitään ja ne sopivat kyllä todella kauniisti terassille. Vihkimisen jälkeen puulaatikot luonnonkukkineen siirrettiin terassia somistamaan myös. 

Koivunoksat olivat käytössä vihkimisessä

Kuvia tulikin iso nippu! Hupsista taas vaan :) Kuvat välittävät hyvin myös Ratin valoisuuden ja päivän toiveikkaan valoisan tunnelman! Olin ja olimme hyvin tyytyväisiä visuaaliseen ilmeeseen. Vieraista en tiedä, sillä yhtään kommenttia kaikesta tästä ei korviini kantautunut, mutta pääasia on, että me pidimme paikan ulkonäöstä ja kaikesta siitä, minkä eteen me ja muut olimme nähneet vaivaa.

Ensi kerralla sitten vihitään!

First look ja potretit

Tämän julkaisun kaikki kuvat on ottanut Miska Koivumäki, -ellei toisin mainita- ja kuvien luvaton kopiointi ja käyttö on kiellettyä.

Kun olimme lopulta molemmat pukeissa, oli aika kohdata ensi kertaa sitten aikaisen aamun. Halusin, että emme enää näe toisiamme hääpaikalla ennen first look -kuvia ja tämä vaati hieman sumplimista ja paljon "Missä sulhanen on?" ja "Morsian liikkuu!" -huutoja. Teimme treffit puolen päivän aikaan ja first look -kuvien jälkeen oli tarkoitus lähteä ottamaan potretit ja ehtiä vielä ennen klo 15 vihkimistä hyvissä ajoin takaisin. A siis odotti minua saunan rampissa ja minut talutettiin kulman taakse odottamaan. 

Miska oli kameransa kanssa ja Timo videokamera tanassa ja miehet tsemppasivat minua, joka jännäsin jostain syystä tilannetta jonkin verran. Hihkaisin vielä juuri ennen A:n tuloa kulman takaa, että Timo rääkäisee, jos minä puristan kimppua leuan alla paniikissa :)

Minä katselin ensin kameraan päin ja A lähti kävelemään minua kohti. Miska huikkasi minulle, kun sain kääntyä A:ta katsomaan ja kohtasimme. Rauhallisesti, ilman suuria oih ja voih -huutoja tai kyyneliä. Minä hymyilin kuin idiootti A:n nähdessäni joka taasen oli melko lailla pidättyväisempi. 

Katselimme toisiamme ja vaihdoimme jokusen suudelman.

Sitten olikin aika hypätä muutamaan autoon; Timo lähti vuokra-Teslallaan mukaan, jotta saisi hieman videokuvaa Vanhankylänniemessä meistä (kyllä muuten kannatti!), Miska lähti omalla autollaan ja siukku, sulhanen sekä minä ahtauduimme vanhempieni Relluun. Tai siis sulhasella ja siskolla ei ollut mitään ahtautumista, minua piti vähän sulloa takapenkille...

Päästyämme parin minuutin ajon jälkeen perille Vanhankylänniemeen, pöllähdin ulos takapenkiltä melko sulokkaasti. Aurinko porotti armottomasti ja tuuli pöllytti kampauksen sekaisin ja aivan hajalle. Onneksi se ei haitannut. Minä kuljin valkoisen varjon alla kuin mikäkin prinsessa ja hyvä tuuli oli rikkumaton. 

Saappaatkin olivat hääpaikalla mukana, mutta niitä ei tarvittu. Sen sijaan korkotulpat olivat loistohankinta kenkiini, sillä en ottanut toisia kenkiä kuvauksiinkaan mukaan. Otin sen asenteen, että hääkengätkin ovat tehty käytettäviksi ja jos ne hääpäivän jälkeen olisivat käyttökelvottomat, niin mitä väliä. Nehän ovat hääkengät! En siis paljon jalkojani säästellyt meidän tallustellessa nurmella, hiekalla, kivillä ja ties missä. Mainittakoon, että apilameressä kulkeminen laahuksen kanssa voi johtaa siihen, että kangaskerrosten välissä äkkiä onkin ampiainen ja paniikki on taattu!

Sisareni veti pidemmän tikun ötökkäarvonnassa: hänen helmassaan taapersi vain leppäkerttu!

Onneksi siitäkin selvittiin... Mutta nyt niitä kuvia! Aloitetaan kalliolta, johon kiivetessä se ampparikin hyökkäsi. Haluan jonkin supernaisen ansiomerkin, kun kiipeilin kallioilla yli 8cm koroissani sujuvasti :D

Valkoinen varjo oli lainassa serkku-kaasoltani ja onneksi se oli mukana, vaikka sadetta ei tullutkaan! Olkapääni eivät palaneet karrelle siirtymien aikana ja varjon alla sai kivan kuvan meistä. Aurinko oli todellakin armoton päivällä ja tiesimme keskipäivän kuvausten johtavan helposti puhkipalaneisiin kuviin valon ollessa niin valkeaa ja niin suoraan ylhäältä. Onneksi välillä taivaalla purjehti pilviä ja iso osa kuvista otettiin puiden varjoissa.

Otimme kuvia muutamassa kohdassa (kuvauspaikat olimme katsoneet etukäteen ja syksyllä meistä otettiin jo samoissa paikoissa kuvia varaa päivä -kortteja varten) ja mukaan piti saada ehdottomasti myös Timon vuokra-Tesla, se kun oli vieläpä valkoinen! Tuumasta toimeen ja Tesla keskelle nurmea ja me poseeraamaan sen kanssa.

Miska kävi välillä korjailemassa helmojani kuntoon ja taas räpsittiin. Seuraavat kolme kuvaa ovat Timo Stjernbergin ottamia.

Kuvaaminen sujui pääosin todella rennoissa merkeissä. Ensimmäiset otokset otettiin puukujan päässä, jossa viime syksynä seisoimme taianomaisessa sumussa; kurkkaa juttu kuvauksista täältä ja täältä! Puukujalta otettiin muutenkin kuvia paljon ja ne ovat lempikuviamme. Lisäksi kuvattiin penkillä omenapuun alla, jossa syksynkin kuvissa pötköttelimme. 

Ehdoton lempparini, kyyneleet nousivat silmiini, kun kesken häämatkan tämän Miskalta saimme <3

Kujalla oli myös mainio betonipaasi, johon Miska keksi meidät istuttaa ja hilpaisi itse jonkin matkan päähän laiturille meitä kuvailemaan.

Tässä kävi käsky katsoa sulhasta palvovasti: purskahdin nauruun...

Viime syksynä vuosipäivänämme kuvia otettaessa omenapuun alla oli vanha laho penkki, joka nyt oli korvattu uudella, johon uskalsi istua koko painolla, onneksi! Pidän näistäkin kuvista tosi paljon!

Sisko-parkani (joka on siis keijukaisen pituinen ja kokoinen) taiteili varpaillaan luoden isolla heijastimella meille varjoa ja oikeaa valoa auringonpaahteessa. Tuuli oli viedä koko naisen mukanaan!

Halusimme myös auringonlaskun pehmeässä kultaisessa valossa muutamia kuvia ja illalla Miska yhtäkkiä kiskaisi meidät tanssin pyörteistä, että nyt olisi aika ottaa jos kuvia mielii. Niin sitten hikisinä ja sopivan onnellisina istuttiin Ratin takapihalle ja Miska kuvasi meitä kedolta käsin pehmoisessa, suloisessa valossa. Minusta kuvissa näkyy ihana lempeys ja onni <3

Kuvattavana olo oli yllättävän helppoa; viime syksyn harjoituskierroksella oli siinä iso merkitys ja siksi suuri kiitos kuuluu myös Anna-Katri Hänniselle ja hänen upeille kuvilleen meistä, jotka loivat uskoa siihen, että voimme näyttää ihmisiltä kuvissa ja että rakkautemme välittyy. Sillä rakkautta näissä kuvissa on. Emme ottaneet yhtään perinteistä pönötyspotrettia, vaan halusimme toisenlaisia kuvia, meidän näköisiä. Ainoa mikä jälkikäteen jäi harmittamaan on, että kimppu ei näy kunnolla kuvissa. Mutta se on lopulta sivuseikka. Sillä muistaakseni tuona päivänä juhlistettiin rakkautta toisiamme kohtaan, ei rakkauttani pioneja kohtaan ;)

Seuraavaksi tutustutaan hieman juhlapaikan koristeluun ja kukkasiin <3

Morsiamen puku Maggie Sotteron Ascher (Happy Road Hyvinkää), sulhasen puku Cavaliere (Miesten Pukuhuone Hyvinkää)