Niin, miksi minä kirjoitan, miksi Sinä kirjoitat, miksi niin moni kirjoittaa kaiken kansan nähtäville? Eikä pelkästään hääblogia vaan mitä tahansa omasta elämästä kertovaa sepustusta. Itse kirjoitin vuosia blogia eräällä sivustolla, jossa myös vuosia sitten oli vielä viihdyttävä, elävä, hulvaton ja räävitön keskustelupalsta, jonka kautta olen saanut elämääni parisenkymmentä huipputyyppiä ja yhden tosiystävän. Silloinen blogini käsitteli milloin mitäkin ilmiötä, hyvinkin kärkkäästi ja anteeksipyytelemättä. Siitä tyylini on sentään hivenen pehmentynyt. Ehkä ;) Joka tapauksessa, sunnuntaina kun ajelimme vanhempieni luota pois aloin pohtia asiaa ääneen; miksi minä kirjoitan hääblogia, miksi niin moni muukin kirjoittaa blogia omista häistään ja entäpä sitten kaiken maailman "Vuoden blogi"-tittelit, mikä niiden merkitys on. Nyt siis käsittelen vain ns. yksityisiä blogeja, juuri omien häiden suunnitteluun liittyvää kirjoittamista vaikka se sisältäisikin ideoita omien häiden ulkopuolelta. Ammattilaisten jutut ovat sitten asia erikseen. Otahan siis mukava asento, sillä tämä ei ole lyhimpiä julkaisujani.
Milou kirjoittelikin aiheesta jo sunnuntaina oman bloginsa puolella, mutta niinpä aion minäkin vielä lusikkani soppaan upottaa. Lienee helpointa aloittaa siitä, miksi minä kirjoitan tätä blogiani. Vastaus on yksinkertainen; koska rakastan kieltä ja sen ilmaisuvoimaa mitä tulee tunteisiin, järkeen, elämään ja sen ilmiöihin. En pidä ajatuksiani mitenkään erityisen tai poikkeuksellisen nerokkaina, mutta niistä saattaa silti olla hyötyä tai iloa jollekulle toiselle häitään suunnittelevalle. Saatan pystyä tarjoamaan vastauksen johonkin kiperään kysymykseen tai tuottaa senkin tuikitarpeellisen reaktion kuin "MEIDÄN häihin ei ainakaan tuollaista tule!". Minä olen myös siitä outo otus, että kirjoitan niistäkin asioista, jotka eivät ole niin IHANIA <3 <3 <3 , niin elämässä kuin parisuhteessa. Ehkä moni tahtoisi lukea vain hattaroita, yksisarvisia ja sateenkaaria, kietoutua positiivisuuden suloiseen syleilyyn ja karkkimaiseen rutistukseen. Sorry, siinä tapauksessa olet väärässä blogissa. Kyllä minäkin hehkutan ja hehkun, mutta purnaan myös. Koska se on elämää.
Mutta mutta, onhan tällainen melkoista itsensäpaljastamista, itsekeskeistä ja omassa napanöyhdässä peuhaamista. Ainakin jos hukuttautuu täysin hääblogien maailmaan ja siihen omaan pilvilinnaansa, jossa morsiamet huseeraavat toisiaan tukien ;) Vertaistuki on ihana asia, mutta entäs se paras vertaisesi, se joka nukkuu vieressäsi..? Teidän häissänne se aidoin vertaistuki on sulhasesi. Se juuri teidän häiden toinen päähenkilö ja asiantuntija. Tai morsiamesi, jos olet menossa vihille toisen ihanaisen kanssa. Ajoittain minua häiritsee blogimaailmassa miesten totaalipuuttuminen, enkä puhu vain kirjoittajan muodossa, vaan koko sen miehisen mielipiteen ja osapuolen päätöksenteossa puuttuminen. Morsian kirjoittaa siitä, mitä morsian haluaa, mitä morsian on päättänyt, mitä HÄNEN häihinsä tulee. No okei, olihan tuo nyt raaka yleistys ja ennen kuin koko morsmaikku-lauma vetää palkokasveja pellollisen nenäänsä, tiedän että joukossa on paljon muutakin. Tietenkin sitä myös kirjoittaa henkilökohtaisessa blogissaan juuri omasta kokemusmaailmastaan, mutta joitakin blogeja lukiessa on tullut sellainen olo, että häät ovat vain naisen oma juttu, eikä parin. Onneksi on paljon teitäkin, jotka tunnutte tajuavan että häät eivät ole naisen päivä prinsessana vaan yhteisen elämän alku, teille kahdelle. Tässä kohtaa olen mahdollisesti menettänyt jo monta säännöllistä lukijaa, mutta -syteen tai saveen- seuraavaksi ruodin titteleitä :)
On olemassa vaikka mitä nimikettä hääblogienkin maailmassa. Vuoden hääblogi olkoon esimerkkinä niistä. Mitä sillä tittelillä oikeasti tekee..? Miksi vaikkapa ehdokkuus moiseen nimitykseen laittaa päivittämään blogiaan joka päivä tai joka toinen päivä entisen kerran viikossa -tahdin sijaan? Miksi ehdokkuus tuntuu hyvältä, saati nimitys? Ihmiset hakevat aina ja ikuisesti hyväksyntää, lisäksi jokaisella on suuri sisimmäinen tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja tunnustetuksi. On tärkeää kuulua laumaan, yhteisöön ja yhteiskuntaan sillä ilman toisia ihmisiä ihminen lakkaa olemasta. Tai ainakin silloin lakkasi olemasta, kun ihmiset asuivat luolissa ja osasivat tappaa peuran paljain käsin. Tuhannet vuodet eivät kuitenkaan ole muuttaneet yhtään mihinkään perustarvettamme tulla hyväksytyksi. Mieltä lämmittää kaikenlainen tunnustus, etenkin asiasta, jonka eteen on nähnyt paljon vaivaa tai joka on sydäntä lähellä. Sen ymmärrän aivan täysin. Voisin jatkaa evoluutio- ja sosiaalipsykologian ruotimista hamaan maailman tappiin asti jos oikein innostun, mutta tyydytään nyt vain vetämään johtopäätös; Ihmiset Kaipaavat Etenkin Samankaltaisessa Tilanteessa Olevien Hyväksyntää ja Tunnustusta. Niin yksinkertaista se on. Enkä tarkoita, että kenenkään maailma romahtaa, jos nimitystä ei tulekaan, mutta kyllähän se varmasti tuntuu kivalta ottaa kunnia vastaan.
Häät ovat tunteellinen asia ja siksi myös hääblogit ovat tunteellinen asia. Jonkun suunnitelmat saattavat saada kovaakin kritiikkiä aikaiseksi, mutta toisaalta kun on itsensä altistanut julkiselle arvioinnille, on varauduttava myös eriäviin mielipiteisiin. Joskus se voi olla ihan hyväksikin, kun joku tulee ja kyseenalaistaa. Toki senkin voi tehdä asiallisesti tai inhottavalla tavalla. Törkeät mitätöivät kommentit ovat eri asia kuin haastaminen ajattelemaan asiaa toiseltakin kantilta. Sanat voivat aivan yhtä lailla loukata virtuaalimaailmassa, sillä emme ole virtuaaliversioita ihmisistä vaan aivan oikeita ihmisiä, joilla on oikeat tunteet. Siksikin mietin monta kertaa, tartunko tähän kirjoitukseni aiheeseen ollenkaan, koska herkästi ihmiset ottavat itseensä ja loukkaantuvat, kun liikutaan niin intiimeillä alueilla kuin naimisiinmeno on. Toisaalta, aihe on niin herkullinen ja kiinnostava, että en vain voinut antaa sen olla. Blogit ovat tavallaan yksi sosiaalipornon muoto. Niihin tuotetaan -yleensä- valtava määrä positiivista asiaa omasta elämästä tai muusta aiheesta ja pimeämpi puoli jätetään piiloon. Lukijoita kiinnostaa, kun pääsee ns. tirkistämään jonkun muun elämään ja ajatuksiin, se on kutkuttavaa. Sehän on aivan normaalia toimintaa, mutta valtavan verkkovallankumouksen myötä ihmismieli ei ole ihan ehtinyt kelkkaan mukaan. Tiedostamattomat reaktiot muihin ihmisiin ja heidän välittämäänsä kuvaan auvoisasta omasta elämästään vailla haasteita voivat aiheuttaa suurta pettymystä itseen ja omaan elämään. Kun ei takamuksesta tulekaan sateenkaaria vaan ihan sitä itseään ;) Tämä ilmiö on ollut tapetilla varsin runsaasti, joten en siihen enempää syvenny vaan jätän asian tutkijoiden pohdittavaksi, mutta sanottakoon, että verkkososiaalinen maailma vaikuttaa haluihimme ja odotuksiimme. Se voi vääristää käsitystämme vaikka ja mistä aiheesta. Tai sitten se voi yksinkertaisesti vain rikastuttaa ja tuoda iloa ja ideoita toteutettavaksi ilman odotuksia koko oman maailman mullistumisesta paremmaksi.
Jos Freud kirjoitti peniskateudesta, minä voisin kirjoittaa hääkateudesta; siitä miten omat yksinkertaiset pippalot alkavat tuntua riittämättömiltä lukiessa ökyhäistä. Erilaiset häät ja erilaiset hääbudjetit ansaitsevat kuitenkin oman aikansa ja paikkansa joten jätetään tämä aihe vielä odottamaan. On aika lopettaa tämä pohdinta kiitokseen Sinulle, joka luet minun napanöyhtäni levittelyä ja joka ilostutat minua kommenteillasi, ideoillasi ja omalla blogillasi. Kaikki meistä joskus tarvitsevat elämäänsä hattaraa ja pilvilinnoja, unelmia ja haaveita, jotta elämän raadollisuus olisi helpommin käsiteltävää. Koen itseni etuoikeutetuksi, kun voin lukea niin monen ihmisen ajatuksia ja unelmia. Yksi kysymys minulla olisi lukijoilleni; mitä haasteita hääblogin pitäminen on tuonut? Painetta tuottaa riittävästi sisältöä? Haasteita priorisoinnissa omien häiden suhteen, kun maailma pursuaa hyviä ideoita? Jotain muuta?
Ensi kertaan <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kauniista ja asiallisesta kommentistasi!