torstai 15. tammikuuta 2015

Valssin askelin kohti loppuelämää

Nythän on niin, että voi hyvinkin olla ettemme tanssi häävalssia vaan jotain ihan muuta. Hyviä ehdokkaita on jo liuta häätanssiksemme, mutta niistä olen vielä lähes kokonaan hyshys :) Sen sijaan meidän ensitanssimme jälkeiset sävelet ovat selvät (tai niin ainakin tässä kohtaa luulemme kovin pontevasti). Vanhempani tanssivat häävalssinaan Akselin ja Elinan häävalssin -niin muten teki siskonikin miehensä kanssa- ja A:n vanhemmat taasen Olavi Virran Metsäkukkia. Joten tanssit omien vanhempien ja appivanhempien, sisarusten ja hääseurueen kanssa mennään noiden sävelien tahtiin. Ihanasti saadaan siten kaksi sukupolvea mukaan ja vanhempiemme pitkät kestävät liitot myös. Jotenkin liikuttava ajatus jo nyt, en osaa oikein edes kertoa miksi.


Siinä ensin Akselin ja Elinan häävalssi


ja tässä Metsäkukkia Olavi Virran laulamana.

Akselin ja Elinan häävalssi oli alunperin instrumentaalikappale ja sävelletty (Heikki Aaltoila) elokuvaan Täällä Pohjantähden alla vuonna 1968. Myöhemmin valssi sanoitettiin säveltäjän toimesta ja sen lauloi Erkki Junkkarinen Täällä Pohjantähden alla -elokuvan jatko-osaan Akseli ja Elina vuonna 1970. Linkkaamassani videossa kappaleen laulaa Henry Theel. Metsäkukkia sen sijaan on venäläinen sävelmä jonka sanoitti Aune Ala-Tuuhonen ja Virta levytti sen vuonna 1952, siitä muodostui hyvin suosittu aikanaan.

Mitä tosiaan tulee meidän ensitanssiimme, olemme hyvin vapaamielisiä sen suhteen; jos haluamme ehdottomasti valssata, onnistuu se lähes minkä laulun tahtiin vain, sovitinhan minä Romanssinkin valssiksi kaasoni häihin. Suosikkejamme ovat tällä hetkellä muutama hyvin kaunis suomalainen kipale, mutta kilpailee kärkisijoista myös aivan ihastuttava Ed Sheeranin laulu, jonka videota varten mies opetteli tanssimaan. Ehdimme muuttamaan mieltämme vielä moneen kertaan, mutta jossain kohtaa pitänee päätöksiä tehdä, sillä toiveissa on bändin soittavan häätanssimme kappaleen. Alustavasti ovat lupautuneet pari kappaletta treenailla pyynnöstämme oman repertuaarinsa ulkopuolelta. Yhteisestä musaopistotaustasta on hyötyä ;)

Mitä teillä tullaan tanssimaan? Perinteistä vai vähemmän perinteistä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kauniista ja asiallisesta kommentistasi!