Osa 2: Vuosipäivän viettoa taianomaisessa sumussa ja kuvauksissa

On palattava edelliseen kirjoitukseeni kuvauksesta vielä toisen tekstin myötä. Saimme käsitellyt kuvat Hänniseltä enkä voi vastustaa kiusausta julkaista joitakin niistä täällä. Korttien viimeistä ilmettä emme ole päättäneet, sillä vaihtoehtoja on valtava määrä; yksi kuva, kollaasi, millainen teksti ja missä kohtaa ja millä taustalla ja ja ja! Apua. Onpa vaikeaa tehdä päätöksiä! Niin moni kuva on niin mainio, että on vaikea valita vain yksi. Siksi keksin tänään kokeilla rakentaa kollaaseja ja voi vitsit kuinka hienoja niistä tulee! En ole varsinaisesti tehnyt valitsemisesta helppoa tekemällä niin monta eri versiota... Ehkä me jokin päätös saadaan aikaiseksi viikonlopun aikana ja kortit tilaukseen, jotta ne saisi postiinkin joskus. That being said, on kuitenkin kuvia, joita korttiin ei varmasti tule ja jotain niistä voisin paljastaa täällä :) Joten, nyt sitä mennään...

Kaikki kuvat ovat Anna-Katri Hännisen ottamia ja hän omistaa niiden oikeudet. Kuvien julkaisu vain kuvaajan ja kuvissa esiintyvien ihmisten luvalla. Luvaton kuvien julkaisu/käyttäminen on tekijänoikeuslain nojalla rangaistava teko.

Ensimmäisiä otettuja kuvia, sumun ollessa sakeimmillaan

Tämä kuva on yksi lemppareistani <3

Ei napit vaan nenät vastakkain

"Onko teillä aina noin hauskaa??!!"
"On!"

Klassisempaa menoa, takana on siis järvi, vastaranta, taivasta ja mitä näitä nyt on ja sitten sumu, joka peitti kaiken <3

Kuvia otettiin näiden paikkojen lisäksi rakennuksen kulmalla, ison vanhan kannon luona, puukujalla sekä penkillä omenapuun katveessa. Niistä ette kuitenkaan pääse nyt näkemään mitään, jotta mahdolliset kortin kuva/kuvat pysyvät vielä salassa. Joskin kummallista kyllä minulla on sellainen asenne, että ei haittaa vaikka kaikki näkisivät kaikki kuvat etukäteen :) Koevedoksetkin näytettiin kaasoille ja minun vanhemmilleni heti kun se oli mahdollista. Niitä sitten yhdessä ihasteltiin ja mietittiin suosikkeja. Siitä puheen ollen, itse katsoo kuvia niin eri tavalla kuin muut ja on paljon kriittisempi omaa itseään kohtaa. Kuten aiemmin olen kirjoittanut, kuvat olivat helkkarin hyviä, vain muutamassa oli ilmeessä tai suunnilleen alahuulen asennossa jotain "vikaa" ;) Mutta läheisemme valitsivatkin juuri niitä kuvia myös suosikeikseen, jotka me rankkasimme heti pois! Äitini kirjoitti minulle myös siitä, kuinka me katsomme kuvia eri tunteella, koska kukaan muu ei ollut kuvaushetkellä paikalla kokemassa sitä tunnelmaa ja ympäristön huikeutta. Ehkä siksi rakastan noita sumukuvia niin paljon; niissä on mukana se aamun taika niin voimakkaasti.

Vielä kerran, iso ja rakkaudentäyteinen kiitos kuvaajallemme, Anna-Katri Hänniselle meidän taltioimisestamme <3 

Mitäs pidätte kuvista?