Innostuttaa ei taida olla sana, mutta menköön tämän kerran! Sillä innoissani olen ja niin on A:kin! Pitkän kypsyttelyn ja vielä pidemmän hintaselvittelyn ja suunnittelun jälkeen päätimmekin laittaa Save the Date -kortit vieraille, sillä häämme ovat siihen aikaan, kun koko Suomi lomailee ja reissaa. Jospa tällä tavoin useampi pääsisi paikalle. Kutsuja emme kuitenkaan ihan tolkuttoman aikaisin halua laittaa. Itsestäänselvää oli jo aiempien pohdintojen aikaan, että jos kortteihin päädytään, lähtevät ne matkaan kuvallisina. Kuvaajakin oli jo valittuna; kukas muukaan kuin ihana ja taitava Anna-Katri Hänninen, josta kirjoittelin aiemmin täällä ja täällä. Mikä parasta löysimme kuvauspäivän vaivattomasti, vieläpä vuosipäiväksemme. En keksi juurikaan mainiompaa tapaa viettää meidän päivää kuin hupsuttelemalla kameran edessä! Tai no, päivää ja päivää, sillä halusimme kuvat aamun valossa, joten kuvauspaikalla törrötetään jääkalikkoina jo seitsemän aikaan aamulla :D
On myös tosi hyvä, että meitä kuvataan ennen häitä yhdessä, sillä emme ole yhdessä kovin kuvauksellisia. Anna-Katrillekin tämän totesin hyvin suorasanaisesti, että emme tule olemaan helppo pähkinä purtavaksi, minkä hän on varmaan kuullut asiakkailtaan eri variaatioina monen monta kertaa, ainoalla erotuksella, että meistä on OIKEASTI ehkä kourallinen kuvia, joissa näytämme samaan aikaan ihmisiltä. Kuvia meistä on kuitenkin paljon...
Näytämme tosi suloisilta, ei siinä, mutta olisi super-kiva, että hääpotreteissa näyttäisimme myös hyviltä! Harjoitusta siis kaivataan ja paljon. Onneksi A-K osaa ohjeistaa ja tarpeen tullen komentaa :)
Kuvaamaan lähdemme Järvenpäähän Vanhankylänniemeen, jossa on tarkoitus sitten hääpäivänäkin kuvata. Tulemme kuvaamaan samoissa paikoissa, ainakin suunnitelman mukaan, ja siitä saadaan mukava jatkumo. Täytyy vain olla sormet ja varpaat ristissä, että kuvauspäivän aamuna on suhteellisen selkeää, jotta valon väri on kaipaamamme ja taivastakin saataisiin näkyviin. Jos ei muuta niin sitten poseerataan lampaiden kera, jotka ainakin vielä eilen laidunsivat paikan päällä. Lammas kainalossa ainakin tarkenisi pakkasaamuna <3
Mitä tulee korttien ulkoasuun ja painamiseen; ajattelimme uskaltaa kokeilla Vistaprintiä. Olen lukenut lähinnä pelkkää myönteistä kyseisestä paikasta ja mikäli ongelmia on ollut, on ne hoidettu kuntoon ripeästi ja vaivattomasti. Vistaprintiä käyttäessä ei painotuotteiden hinnaksikaan tule mitään mahdotonta vaikka painattaisi kortit laadukkaimmalle paperille. Tein jo muutaman esimerkkisuunnitelmankin valmiiksi. Itseäni miellyttää enemmän suomenkielinen "varaa päivämäärä/päivä" ja A:ta taas Save the Date -versio. Visuaalisesti STD on parempi, mutta koska olemme kaikki suomenkielisiä, vierastan englanninkielistä muotoa, sille ei oikein ole perustetta. Noh, emmeköhän pääse jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen vielä.
Kortti itsessään saisi olla tosi yksinkertainen.
Kortti itsessään saisi olla tosi yksinkertainen.
kuva weddingchicks.com |
kuva brides.com |
kuva pinterest.com |
Kuinka moni aikoo lähettää/ on lähettänyt vastaavat kortit? Entä kuinka paljon ennen häitä laitoitte ne vieraille menemään?
Leppoisaa viikonloppua <3
Kaikkien kuvien oikeudet Minttunen, ellei toisin mainita; et siis varmaankaan jaa meidän hulluja nassujamme ympäriinsä ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kauniista ja asiallisesta kommentistasi!