maanantai 29. helmikuuta 2016

Onko elämässä muuta kuin häät..? KYLLÄ!

Tuo kysymys tuli mieleen, kun istuin blogin ääreen kirjoittamaan taas "yhdestä pikku jutusta", vaikka juuri julkaisin eilen ja toissapäivänä ja ja ja :D Tämän siis ajastan, jotta ei tule korvista ulos teillä nämä minun juttuni! Julkaisutahdistani huomaa sen, että silloin kun on aikaa ajatella häitä, niitä sitten myös ajattelee ja paljon. Arkena aikaa tällaiselle on TODELLA vähän joten otan ilon irti silloin kuin voin. Häät myös lähestyvät kovaa vauhtia ja sainkin tänään häiden järjestämisen ajan toisen paniikin. Se on sinänsä saavutus, kun näitä häitä on järjestelty ja suunniteltu jo 2014 syksystä lähtien! Paniikki tuli siitä, kuinka monta asiaa on vielä auki ja etenkin siitä, kuka hääpäivänä ja sitä edeltävänä päivänä ehtii hoitaa kaiken meidän kanssamme vaikka Ratin henkilökunta paljon tekeekin puolestamme. Kun näillä läheisillämme on sitä omaakin elämää (AJATELLA!) ja perhettä ja tuoretta vauvaa ja työt yms. Yleensä se vaan on niin, että morsiamen apujoukot tekevät valtaosan viime hetken valmisteluista (koristelun viimeistely yms.) ja bestmanin homma on suunnilleen huolehtia vain sulholle mirri kaulaan... Noh, tämän morsiamen apujoukot kuitenkin sattuvat saamaan vauvan juuri ennen häitä ja se toinen kaasokin on perheellinen joten heillä on kädet täynnä omissaankin. Niin että paniikkia pukkaa!

Paniikkia pukkaa myös siitä, kuinka paljon "pikku"hankintoja on vielä tekemättä. Tein listaa aamupäivällä:

-tilaa loput (noin 30-40) pompomia Etsystä
-tilaa 80kpl pikku-pyykkipoikia
-tilaa kahdeksankymmentä minikynää (todennäköisesti nämäkin Etsystä)
-osta kilometrikaupalla siimaa pompomien ripustamista varten
-osta reilu määrä nastoja, jälleen pompomeja varten
-tilaa paikkakortteja varten tageja, jälleen noin 80 kpl
-metsästä isoja lasipurkkeja neljä kpl kirppareilta ei tarvitsekaan!
-selvitä puulaatikot; vuokraako joku? 8 kpl, kyllä vuokraa! jee!
-lisää juuttinarua...
-Ikeasta liitutauluteline
-valkoinen maali, ostettu. Maalaa se himskati teline!
-teetä kuvat pöytiin (ensin kuvaa tarvittavat lisäkuvat keväällä)
-kutsujen painatus, ohjelmien ja menun painatus
-bingojen papereiden hankkiminen, tulostaminen ja leikkaaminen
-vieraskirjalaatikkoa varten papereita
-osta postimerkit
-syö muutama pilttipurkki tyhjäksi!
-A:n puku, kengät jne. Bestman myös! Puvut valittu, toka sovitus vielä!
-tarvikkeet istumajärjestystä varten, kun ensin keksisi millaisen haluaa
-korkotulpat morsiamelle (missä olikaan se linkki yhteen verkkokauppaan?!) elegantsteps.co.uk tilattu
-morsiamelle nätit saappaat jostain; esimerkiksi nämä olisi kivat: saappaat
-herkkubuffaa varten herkut, purnukoita, pussukoita, tarroja jne.
-tähtisadetikut! ja pienempi sinkkiämpäri niitä varten
-lasten puuhakassit
-ja paljon vielä jotain mitä en nyt vain muista :D

Sitten on aivan erikseen se hoidettavien asioiden lista, joihin kuuluu mm. palaveri Ratin kanssa noin viikon päästä. Silloin onneksi selviää tosi moni asia ja voin vähän hengähtää. Ja nimenomaan minä voin hengähtää, sillä A:lla ei ole mitään stressinpoikastakaan, vielä. Tosin en minäkään näitä ole stressannut ennen tätä aamupäivää jolloin sain hepulin. Totaalisen hepulin. Mutta koska rakastan listojen selkeyttä, teinkin niitä sitten oikein olan takaa. Esimerkiksi juhlapaikan palaveria varten minulla on noin 20 kysymystä, joka muuttuu pian kolmeksikymmeneksi ja sitten joksikin muuksi. 

Muita piakkoin hoidettavia olisi:

-esteettömyystodistus
-vihkijän varmistaminen
-palaveri kuvaajan kanssa
-palaveri videokuvaajan kanssa
-palaveri vihkijän kanssa toukokuussa
-aikataulun luominen hääviikolle ja hääpäivälle (otan mallia kaasoni hää-plarista)
-kutsujen teko, kuten ohjelmien yms.
-palaveri alkukesästä Järvenpään Kukkatalon kanssa
-kokoontuminen kaason ja bestmanin kanssa ja yksi kaaso olkoon vain puhelimitse läsnä
-poistumisbiisin päättäminen
-sisääntulo-biisin järjestelyt
-ensitanssin äänitiedoston hommaaminen ja toimittaminen tanssiopelle
-koekampauksen sopiminen, koemeikki ehkä
-käynti kauneushoidossa (lahjakortti hyvään käyttöön)
-päättäkää nyt hyvät ihmiset kakku-asia jo!
-kakkukoristeen suunnittelu
-maalaa liitutauluteline
-tienvarsikyltit

Taidan alkaa purkaa listaa noista pyykkipojista ja tageista tai minikynistä tai edes jostain!
 Sitten toiseen asiaan, mikä on paniikiton; toinen kaasoni on löytänyt itselleen ihanan mekon. Siis I_H_A_N_A_N. Laitoin siukun kiireidensä keskellä ottamaan siitä muutaman kuvan teille ihailtavaksi:





Mekko on ihanan kevyt, pehmeän roosan sävyinen ja upea nyöritys kruunaa kaiken. Puku sopii keijukaismaiselle sisarelleni kuin nenä päähän! Puku löytyi Haloselta ja onneksi vielä alennettuun hintaan, sillä eihän tällaiset halpoja ole. Mutta ihana juttu, että kaunis puku löytyi jo nyt! Sitten onkin vielä toinen kaasoni, jonka kohdalla onkin haaste arvailla hänen kokoaan häiden aikaan. Hyvä siitäkin tulee :) 

Huhheijaa, kyllä tämä tästä taas. Mitenkäs muiden stressitaso; joko alkaa tutisuttaa? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kauniista ja asiallisesta kommentistasi!