tiistai 30. elokuuta 2016

Vihkiminen

Julkaisun kaikkien kuvien oikeudet -ellei toisin mainita- kuuluvat Miska Koivumäelle ja kuvien luvaton kopiointi tai käyttö on kielletty

Kuvausten jälkeen saavuimme takaisin hääpaikalle ja pöllähdin autosta laahuksineni ulos, jälleen sulokkaasti ;) Olimme aikataulussa, onneksi. Minä kipitin omaan rauhaani yläkertaan, verukkeena hiusten ja meikin pikakorjailu ja tarkoituksena laittaa huntu kiinni salaa. A:han ei tiennyt tosiaan, että vihkimiseen olin laittamassa täyspitkän hunnun. Toki nyt piti oikeastikin korjailla kampausta tuulen riepoteltua sen elegantin pehmeän kiharan rikki. Onneksi varaudun aina ja kaikkeen, niin mukana oli kiharrin, jolla äkkiä pyörittelin kiharaa hiuksiin. Eihän se toki todella ollut enää samanalainen kuin oli tarkoitus, mutta parempi kuitenkin kuin tuulen pörröttämä ja suoristama. Hiukan kyllä potutti siinä kihartaessa, että kampaaja ei ottanut minua tosissaan, kun sanoin, että kihara olisi tehtävä tiukemmaksi, koska se minulla suoristuisi siihen, mitä sen tavoiteltiin olevan. "Kyllä se lakalla saadaan pysymään!" No ei saatu. Enköhän minä hiukseni tunne, kun olen niiden itsepäisten pirulaisten kanssa yli 30 vuotta elänyt... Noh, pikkuseikka häiden kannalta ja muuten olin kuitenkin tyytyväinen.

Hääpaikalle ilmestyi myös ystäväni tyttärineen, ja häntä siellä ylhäällä sitten laitettiin samalla mikä oli minulle ihanaa rentouttavaa puuhaa, kun pääsin asettelemaan neitokaisen hiuksiin ylijääneitä hiuskukkia <3 Ystävän läsnäolo rentoutti ihanasti ja jälleen oli aikaa naurulle!

Kuva V. P.
Lopulta pääsin siihen vaiheeseen, että jonkun olisi kiinnitettävä huntu päähäni. Huomasin kuitenkin, että jälleen ihmisillä oli tulenpalava kiire, ja kun joku siihen ehti (en aidosti muista kuka tai ketkä, taisi olla toinen kaaso ja äitikin siinä pyörähtämässä), totesin, että on helpointa että laitan hunnun itse. Muut eivät uskaltaisi tökätä sitä tarpeeksi tiukasti hiusten sekaan ja se irtoaisi. Niinpä asettelin sen kutreilleni, pariin kertaan, kun paikka ei miellyttänyt ja ehkä se loppuviimeinkin jäi vähän huonoon kohtaan, mutta aikaa ei ollut enempää hieroa sitä. Huntu käsivarrrelle, käytävään huikkaukset, että onhan sulhanen jo pihalla odottamassa ja vihkijä tullut. 

Morsio-selfie eli morfie, eiku... :D
Yläkerran aulassa odottivat kaasoni, jotka ehdin vielä äkkiä halata ja silmät meinasivat väkisin kostua koko joukolla. Kaasot menivät myös alas ja lopulta minäkin taapersin isän käsipuolessa portaat alas odottamaan. Vihkijähän tuli siis edellisistä häistä Suomenlinnasta ja ehti hyvin täpärästi paikalle. Hänelle laitettiin videota varten tallentava mikrofoni, äitini ja muut apurit olivat ohjeistaneet vieraat paikoilleen ja ystäväni miehineen ja tyttärineen jakaneet koivunoksat ja sisääntulomusiikista vastaavat serkkuni ja setäni olivat paikoillaan. 


Sulhasta alkoi tässä vaiheessa jännittää oikein huolella ja sen näkee kuvista hyvin. Terassilla seisoo hyvin mietteliään oloinen mies. Onneksi siellä oli seuraa kauniista kaasoistani ja bestmanista. Siellä oli odotellessa harjoiteltu myös sormusten turvallista irrottamista sormustyynystä.




Bestmanin merkistä alkoi ihana serkkuni laulaa Trainin Marry Me -biisiä ja ensimmäiseksi vihkipaikalle astelivat terassin portaat alas sulhanen ja bestman. 


Seuraavaksi olivat pienen tauon jälkeen vuorossa kaasoni, jotka suoriutuivat sulokkaasti. 


Minä odotin isän kanssa terassin oviaukon sisäpuolella, -vierailta piilossa-, ja pian oli meidän aika astella ulos. Isä kysyi juuri ennen: "Jännittääkö?" ja vastasin että ei, mutta itkettää kamalasti. Hymyilin hölmönä kyyneleet silmissä. Syvä hengenveto ja astuimme terassille ihmisten näkyville ja aloimme astella arvokkaasti kohti portaita ja niitä pitkin laskeutumista. 


Muutama askel ja... huntu tarttui terassin puulattiaan niin, että pelkäsin sen repeytyvän. Ratkaisukeskeisenä naisena huntu käsivarrelle, kimppu käteen ja toisella kädellä hieman helmasta kiinni ja vähän erikoisessa talutusotteessa portaisiin ja ne alas :D


Portaiden alapäässä huntu pois käsivarrelta ja matka jatkui sulokkaammin. Ihmiset hymyilivät, musiikki kuulosti taivaalliselta, A odotti minua ja aurinko paistoi. 


A tuli meitä muutaman askeleen vastaan ja halasin vielä isääni ennen kuin siirryin A:n käsipuoleen ja astelimme vihkijän eteen. 


Biisiä oli jäljellä vielä jonkin verran ja seisoimme käsi kädessä, hiljaa muutaman sanan vaihtaen. Laulun loputtua serkkukaasoni suoristi laahustani ja otti kimppuni ja vihkiminen alkoi. Siviilikaavahan on lyhyt kuin mikä, mutta sen lisäksi vihkijä piti pienen puheen. Olin rauhallinen, tyyni ja onnellinen. 


Tahdoimme vakaalla äänellä ja sormusten vaihdossa minua alkoi jo valmiiksi naurattaa, sillä näin kuumuuden turvottaneen sulhasen sormet ja eihän se sormus sinne minun laittamana mennytkään! Ainakin tapahtuma oli riemukas eikä turhan pönöttävä. 


Vihkijä julisti meidät aviopariksi ja luki meille vielä apache-intiaanien rukouksen, joka nosti kyyneleet silmiini. Sitten saimme leveän hymyn saattelemina luvan suudella <3


Vihkijä onnitteli meidät, ojensi vihkitodistuksen ja meidän oli aika poistua paikalta. Tosin ensin minun oli pakko pyytää kaasolta nenäliina ja niistää töräyttää äänekkäästi... A:n veli laittoi Pachelbelin kaanon D-duurissa soimaan (jousikvartettosovitus) ja ihmiset tekivät meille koivunoksakujan. Kysäisin A:lta laukataanko, mutta yllättäen tyydyimme vain astelemaan hymyillen ;)



Hymy on herkässä!
Siirryimme hetkeksi sisälle hengähtämään ja minä hankkiutumaan hunnusta eroon ennen onnitteluja.

Note to other brides and grooms:

- Harkitse kaksi kertaa, onko hyvä vihkiä mehiläistarhan vieressä. Kaikki meni hyvin, mutta ötökkäkammoisen ystävän ja kaason vuoksi vihkiminen olisi voinut olla hyvinkin äänekäs ja monivivahteinen ;)
- Vaikka lähes ysikymppiselle suvun vanhimmalle tuo tuolin pihamaalle vihkimistä varten, seisoo hän jääräpäisenä kuumuudessa koko toimituksen ajan. Sitkeä mummu <3
- Älä turhia jännitä, vihkiminen on ohi hetkessä, keskity nauttimaan siitä. Älä pelkää "mokia". Olen iloinen, että videolla nauran estottomasti sormuksen jumiuduttua eikä kukaan ole muuta kuin oma itsensä. Onhan siinä kyse vakavasta asiasta, mutta myös onnesta ja rriemusta!
- Ei ole vanhanaikaista, jos isä saattaa tyttärensä sulhaselle. Se on ihanaa. Ei ole myöskään missään väitetty, etteikö sinne voisi kävellä pari yhdessä, morsian yksin tai vaikkapa kummin saattelemana. Jokainen tyylillään.
- Kenenkään ei tarvitse valita puolia, meilläkin ihmiset olivat kuka milläkin puolella ja se oli ihanaa!

Smile and be married <3

P.S. ja taas tuli pituutta tälle, suokaa anteeksi!

2 kommenttia:

  1. Hei ihana hääbloggaaja! Sinulle olisi pieni infopaketti ja blogihaaste osoitteessa http://www.lovemedo.fi/artikkelit/tervetuloa-haablogimiittiin-1102016-0.

    Hyvää alkusyksyä toivotellen,

    Love Me Do -häämessujen Hanna

    VastaaPoista

Kiitos kauniista ja asiallisesta kommentistasi!