maanantai 19. tammikuuta 2015

Pikkupako Tampereelle käyttäen messuja tekosyynä

Päätimme melko äkkinäisesti karata viikonlopuksi Tampereelle, kun kerta oli Suomen häämessutkin. Mikä loistava tekosyy yöpyä hotellissa, syödä ulkona ja ottaa rennosti! Tuli siellä messuillakin käytyä ja onneksi käytiin, sillä pääsin jutustelemaan Qiva Jewelleryn lahjakkaan korusepän kanssa sormuksista ja itse asiassa sovitin vaimonsa sormustakin, mikä oli hieman hämmentävä kokemus. Löysin kyllä yllättävän uuden suosikin vihkisormukseksi ja näyttää siltä, että aloitan tiiviin sähköpostittelun sepän kanssa oman sormuksen suunnittelun puitteissa. 

Muuten messuilta ei mitään konkreettista käteen jäänytkään, mutta sormusasia oli jo riittävä syy käydä.  Myös nähty National Wedding show oli raikas toteutukseltaan enkä pistänyt pahakseni sen aloittanutta musiikkiakaan sellistin ja kitaristin voimin. Pukuja nähtiin mm. Sincerityltä, Turo Tailorilta, Justin Alexanderilta ja Zazabellalta. Lavalla milloin liikuttiin Jopoilla, milloin vaellettiin ilmapallojen kanssa. Tässä hieman tunnelmia:



Saimme ihailla myös kauniita pukujen selkämyksiä ja kunnon kimallusta.



Illalla otimme rennosti, mies saunoen ja minä rauhassa laittautuen ja suuntasimme mussuttamaan Haraldiin pitkin todella liukkaita katuja. Myöhään illalla ehdittiin vielä kylpyammeeseen ja poksautettiin kuplapullo auki. Samalla tuli juhlistettua etukäteen miehen synttäreitä. Aivan ihanan rentouttava viikonloppu siis!

Niin ja nämä kuvat taas; kaikki oikeudet Minttunen. Kysythän lupaa käyttämiseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kauniista ja asiallisesta kommentistasi!