sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kakkuja siellä, kakkuja täällä ja AAAAARRRRGGGHHH!!!

Täällä taas, mutta ihan pakko oli tulla kirjoittamaan jo blogin uudistuneen ilmeen vuoksi sekä kakkujuttujen takia. Pojan synttäreitä vietetään suvun parissa tänään, kun jouluna oli sitä ylimääräistä sairastamishässäkkää. No minä näppäränä tyttönä sitten leipoa pyöräytin kakun. Oli tarkoitus tehdä suklaakakkupohjalla se lätty. Unohdin sitten muutaman olennaisen aineen taikinasta ja lopputulos oli tavallinen sokerikakkupohja. Täyte sentään meni kuten olin ajatellut; yhteen väliin kermavaahto-sitruunatuorejuusto sekoitus, jossa on maitosuklaahippuja, toiseen väliin kermavaahto-vaniljarahka sekoitus Marianne-crushin kera. Huokaisin helpotuksesta. Mainittakoon vielä, että vatkaimeni oli hajota ihan alkumetreillä vatkatessani kuuden munan kakkupohjaa. Se olisikin ollut kiva käsin vaahdottaa! 

Tänään sitten oli koristelun vuoro, elämäni toinen sokerimassa-yritelmä. Kesällä työstin järkyttävässä helteessä valkoisesta massasta ja se oli tuskaista lämpötilan takia, mutta lopputulos oli kaunis. Tänään käyttämäni sininen massa olikin varsin murtuvaa ja puuh... Lumihiutaleita tein piparkakkumuotilla, mutta massa meni kuivumaan tällä kertaa supernopeasti tehden koristeista murtuvia myös. Kesällä helteillä massa ei ollut kovettua millään  lötköstä olomuodostaan ja se on hiukka hankalaa kukkien ja perhosten kohdalla.
Onneksi tänään koristeilla sai peitettyä vahinkoja, ainakin joten kuten. Yksi hiutale oli väsättävä lisääkin. 
Tadaa.




Nyt kun tuli mainittua siitä kesän kakusta, tässä vielä kuva siitäkin. Kakun tein vanhempiemme ensitapaamista varten, mutta kahvittelu muuttui yllättäen myös kihlauksemme julkistamiseksi! En kyllä enää ikinä käytä sokerimassaa 33 asteen helteessä ja 99 %:n kosteudessa.


Minttusen leipomo kiittää ja kumartaa.

Kuvien oikeudet kuuluvat jälleen yllättäen Minttuselle eikä Sinulla varmastikaan tulisi mieleenkään käyttää niitä ilman lupaa ;)

2 kommenttia:

  1. Ihana kakku! Ihastuttavat nuo lumihiutaleet tällaiselle talvifanille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Aika yksinkertaisilla jutuilla saa mukavaa ilmettä ja minäkin kun rakastan talvea niin en harkinnut mitään muuta koristelua kuin hiutaleita <3 Kelpasi kakku synttärisankarillekin :)

      Poista

Kiitos kauniista ja asiallisesta kommentistasi!