keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vanhan vuoden paketointia ja uuden varovaista odottamista

Vuosi sitten tähän aikaan toivoin sormet ristissä tulevan vuoden olevan lopultakin helpompi, kivuttomampi, terveempi ja sisältävän vähemmän kovia taisteluita mm. lapsen hyvästä. Uskoin vakaasti, että nyt helpottaisi, asiat vaikuttivat järjestyvän lopultakin parempaan suuntaan. Mies oli vihdoinkin muuttamassa saman katon alle kanssani alkuvuodesta, lapsen asumisjärjestely oli vihdoinkin saatu väännettyä siihen malliin, joka ei haittaisi lapsen kasvua ja kehitystä ja vakauttaisi elämäänsä. Surutyö olisi miehellä edessä, kun joutui antamaan myöten lapsen lähivanhemmuudessa ja luovuttamaan päävastuun äidille, jotta pysyvä yksi koti lapselle saataisiin. Mutta pääasia, että iso taistelu oli takanapäin lapsen edusta ja me pääsisimme vihdoinkin elämään yhteistä arkea, ihan joka viikko, joka päivä, joka yö.



Noh, ei ihan mennyt niin kuin elokuvissa sitten kuitenkaan. Hermokipuhelvettini oli valloillaan eikä stressi auttanut asiaa. Muutto saatiin hoidettua miehen isän ja veljien avulla mainiosti ja tavarat olivat paikoillaan pikkukippoja myöten muuttopäivän iltana. 




Onnea ja euforiaa kesti sen viikonlopun ja sitten alkoi rytistä lapsen äidin alkaessa uhkailla ties millä mielikuvituksellisella. Jälkikäteen ajatellen olisi kannattanut tehdä rikosilmoitus laittomista uhkauksista, jos se olisi häntä hieman ravistanut hereille. Me painoimme eteenpäin ja koitimme pitää lapsen hyvän koko ajan edellä, toimia lasta tukevasti hänen meillä ollessa ja tukea myös tämän myönteistä suhdetta äitiinsä. Tilanne ei ole helpottunut enkä siitä sen enempää viitsi avautua, mutta koko vuosi on väännetty, väistelty luoteja ja pysytty itse aikuisina ja viisaina vanhempina (minä puoli-sellaisena) ja luotettu siihen, että jossain vaiheessa lapsi osaa itse myös ajatella ja kyseenalaistaa jatkuvan mustamaalauksen ja luoda oman mielipiteensä. Monet itkut on itketty, kiukut kiukuttu ja kiroilut kiroiltu, kuuluvasti kahden kesken tai puhelimessa esimerkiksi äidille. Serkku-kaaso parka on myös saanut kuulla joka tapaamisellamme marmatustani asiasta. Lupaan parantaa tapani, serkku-rakas!

Kaiken keskellä olen saanut olla kiitollinen perheestäni, rakkaasta miehestäni. Olen voinut luottaa ihmisten läsnäoloon ja viisaisiin neuvoihin, peilinä olemiseen. Yhtä ystävää olen kaivannut kovasti ja toivon saavani häneen yhteyden uudestaan. Jossain taistelujen tuoksinnassa hän jäi jalkoihin. Onneksi olen sinnikäs, kun on kyse rakastamistani ihmisistä.

 Nauraa olen saanut kaiken keskellä kuitenkin niin, että vatsa on ollut halkeamaisillaan. Huumorilla ja sarkasmilla päästiin pitkälle kaiken keskellä. Huumori on muutenkin yksi kantavista voimistamme. Osaamme nauraa yhdessä, itsellemme, meille, toisille ja elämälle. Kun hommat menee liian absurdeiksi ei voi kuin nauraa itkujen jälkeen ja olla onnellinen siitä mitä on. Keväällä elin pienoista epäuskon kautta. Minusta tuntui, että junnasimme paikoillamme, kriiseilin kesällä asiasta jo vähän isomminkin, olin turhautunut, kun tuntui että mikään ei sittenkään muuttunut vaikka pääsimme vihdoinkin yhteiseen kotiin. Taistelut lapsesta jatkuivat raivokkaina, stressitaso vain nousi eikä asiaa auttanut minun tasapainoelimeni tulehtuminen heti kesän alkuun. Olin täysin riippuvainen miehestäni, en uskaltanut liikkua missään yksin kovan huimauksen ja pahoinvoinnin takia. Kesän suunnitelmat menivät siis aivan uusiksi.

Heinäkuun 17. päivä oli kuitenkin iso käännekohta meille ja minulle, kun mies meni ja kosaisi minua padolla. En purskahtanut kyyneliin, en vastannut mitään romanttista tai reagoinut niin kuin ihmisen oletetaan reagoivan. Tokaisin jotain älytöntä ennen kuin pääsin asiaan ja vastasin myöntävästi. Yhtäkkiä olin viimeinkin matkalla saamaan rakastamani miehen aviomiehekseni, perheeni siunauksella tietenkin. Suunnittelu alkoi lähes saman tien, siitä matkasta olettekin saaneet lukea jo jonkin aikaa. Koska olen sitä tyyppiä, joka haluaa asiat halki poikki pinoon ja eilen jo nyt heti, on moni asia jo lyöty lukkoon vaikka häihin onkin aikaa. Kesä 2016 valikoitui ajankohdaksi käytännön syistä; kesä 2015 oli jo niin varattu paikkojen ja kuvaajien osalta emmekä halunneet tehdä liian isoja kompromisseja. Heinäkuun 9. 2016 onkin päivämme, ilman isoja kompromisseja.


Saimme viettää kesällä tovin ihan kahden kesken rakkaalla mökillä, mökki on muutenkin ollut henkireikämme alusta asti. Siellä on ihanaa olla vanhempieni kanssa, siskoni perheen kanssa, mutta myös ihan kahden. Taivaallista rauhaa, lounasta vasta iltapäivällä, hitaita aamuja, alastonuinteja yöllä ja aamukahvit avecin kera laiturilla puolen päivän aikaan. Melomisreissuja, soutelua yöllisellä järvellä. Ah. <3


Lisäksi arkeemme on luonnollisesti kuulunut miehen lapsi ja touhut tämän kanssa sekä arjen opettelu pojan kanssa, jolle moni asia on haastavaa. Välillä on tehnyt mieli repiä hiuksia päästä, mutta onneksi kaiken keskellä on paljon iloa.




Arjen keskellä olemme irrottaneet aikaa liikkua yhdessä luonnossa. Hiljaisuudesta, kauneudesta ja yksityiskohdista olen voinut löytää rauhaa kaaoksen keskellä. Syksyllä luonto ja mies pitivät minut pystyssä työkriisien vuoksi. Syksyllä tuli vaihdettua työpaikkaa kahteen kertaan, mutta loppuvuosi oli onneksi tasaista. Toivonkin, että rauha jatkuisi alkuvuoteen 2015.


Tietenkin loppuvuoteen on mahtunut häiden suunnittelua, paikan etsimistä, kuvaajan varmistaminen, häämessuilua, unelmointia ja hössötystä yhdessä ja erikseen. Tämä blogi alkoi lokakuussa ja on toiminut minulle ihanana kanavana purkaa tuntemuksiani ja leikitellä ideoilla. Tiedän tyylini jakavan mielipiteitä etenkin, kun en arastele kertoa mitä mieltä olen milloin mistäkin. Ehdottomuuteni voi ahdistaa ;) Siksikin on ihanaa, että blogissani on vierailtu niin monta kertaa kuin on ja teitä säännöllisiä lukijoita on kertynyt useita. Ensi vuonna jatkan samalla tavalla; jaan arkeamme, häiden suunnittelua ja puuskahdan varmaan monet kerrat elämän sekaisuutta. Tuo vuosi 2015 mitä tahansa tullessaan, yksi asia pysyy: perhe. Koko iso perheeni <3

Kiitos Sinulle lukijani rinnalla kulkemisesta, kommentoinnista ja kiinnostuksesta. Toivon onnekasta, rakkauden täyteistä ja uusia haasteita tuovaa vuotta 2015!


Kaikien kuvien oikeudet Minttunen, ethän käytä ilman lupaa.

4 kommenttia:

  1. Kaunis, rehellisesti kirjoitettu teksti. Kaikkea hyvää perheellenne vuoteen 2015! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onnekasta vuotta teille myös <3

      Poista
  2. Huh, kuulostaa sinunkin vuotesi rankalta! :( Sanotaan sille kuitenkin nyt heipat ja toivotetaan uusi ja parempi vuosi tervetulleeksi! Voimia ja jaksamista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Toivon todella, että tämä vuosi on iloisempi, onneksi on paljon asioita, joihin voi itse vaikuttaa asenteellaan. Mainiota alkanutta vuotta sinulle ja teille! :)

      Poista

Kiitos kauniista ja asiallisesta kommentistasi!