torstai 25. joulukuuta 2014

Joulun viettoa



Nythän kävikin sitten niin, ettei joulumme ole ollut ollenkaan sellainen, kun olimme toivoneet ja suunnitelleet. Miehen lapsi tuli äidiltään aatonaattona iltapäivällä ja kertoi autossa matkalla meille, että on outoja näppylöitä (ja niitä oli ollut jo muutaman päivän ajan...). Ne oudot näppylät olivatkin sitten enterorokkoa, joka tarttuu helkkarin helposti eikä ole harmiton astmaa sairastaville tai siihen taipuvaisille. Jouduimme sanomaan siis hyvästit isommalle perhejoululle vanhempieni luona, unohtaa mummuni luona käynnit ja perinteiset koko suvun Tapaninpäivän kahvit. Eniten harmitti, etten saa nähdä koko aikana etelään jouluksi tulleita siskoani ja tämän perhettä. Kyyneleitä riitti sekä epätoivoa. Kuten aiemmin kirjoitin, joulu on minulle yhtä kuin perhe. Ja se raivon ja voimattoman kiukun määrä, ettei lapsen äiti viitsinyt varoittaa tilanteesta etukäteen, ei laittanut sairaan lapsen mukaan astmalääkkeitä, kuten pitäisi ynnä muuta. Noh, tämä kaikki on häneltä normaalia piittaamattomuutta, mutta tällä kertaa se olisi voinut tarkoittaa nälkäistä joulua lapselle sekä meille, sillä luulimme viettävämme joulun tosiaan poissa kotoa. Ei muuta kuin kinkkuostoksille illalla ja sitä paistettiin sitten yöllä kahteen asti. Onneksi olin tehnyt rosollia valmiiksi, paistanut kalkkunaa ja niin edelleen, mutta silti. Että minua kiukutti.

Ja lapsen pettymys, kun odotti tapaavansa ensi kertaa joulupukin aattona ja viettävänsä aikaa perheeni kanssa ja kummipoikani kanssa. Jotenkin sitten oli tsempattava lapsen takia aattoon parin tunnin unien jälkeen ja koko päivän läpi. Vietimme joulua ja niin teimme tänäänkin, mutta pojasta ja miehestä huolimatta minulta on puuttunut kipeän iso palanen tästä joulusta eristyksissä. Suku ja perhe ovat niin lähellä ja silti niin kaukana. En osaa tätä edes sanoiksi pukea. Olen todella joutunut etsimään tunnelmaa tänä jouluna ja todellisena jouluihmisenä huomaan olevani siinä oudossa tilanteessa, että toivon tämän joulun olevan jo ohi ja arjen alkavan.

Häihin liittyen, laitoin aattoaamuna kaupunkiin ajaneen isäni mukaan siukulle laatikon, jossa pyysin häntä kunniakaason tehtävään ja eihän hän voinut hommasta kieltäytyä! Tämän myötä voinkin pian julkaista hieman kuvamateriaalia laatikoiden sisällöstä. <3

Kaikesta huolimatta, tässä vähän tunnelmaa kotoamme kuvien muodossa.














Tykkään kattaa nätisti, joten väkersin aattona puurolle punaisen kukan pallojen kera, päivälliselle aattona ja joulupäivänä pääsivät kankaiset liinat, joista kultaisella lumihiutaleella kirjotut ovat lahja ystävältä monia vuosia sitten. Kerrankin oli tarpeeksi tärkeä syy käyttää ihania kankaisia liinoja. Hääaskarteluiden vuoksi talosta löytyy jos jonkinmoista pitsinauhaa ja aattoillaksi sidoin liinat jokaiselle erilaisella pitsinauhalla. Liinana pöydässä toimii ekalta yhteiseltä Hangon reissultamme ostettu kaunis kultakoristeinen kaitaliina. Muuten suosin hopeaa joulukoristeissa, mutta keittiössä on ollut ripaus kultaa tänä jouluna.


Ihana serkkunen poikkesi aattoaamuna oven raossa hakemassa pakettimme mummulle ja tuomassa meille iki-ihanan piparilyhdyn, joita oli väsännyt aamuyölle asti ja jotka olivat "ihan kamalia". Minusta tuo on ihana ja tuo suloista tuoksua olohuoneeseen!




Jouluuni kuuluu olennaisena osana musiikki ja pianon ääressä on kulunut tovi jos toinenkin...


Lahjapaketeista paljastui mm. ihastuttava mekko mieheltä ja tajuttomat joulusukat, jotka saivat minut hihittämään hysteerisesti ja ovat muuten nytkin jalassa. Ihana äiti! <3


















Kynttilöitä olemme polttaneet valtavan määrän, kun ne luovat niin mukavasti tunnelmaa!





Joulukuvia ottaessa olen saanut tarvittavaa harjoitusta uuden kameramme kanssa; homma on vielä hieman hakusessa joten kuvat ovat kaikki hivenen vinksahtaneita...















Toivon, että teidän lukijoideni joulu on sujunut toiveiden mukaisesti ja mieli on hyvä, lämmin ja hellä! Minä olen iloinnut upeasta miehestäni, jonka viereen olen onneksi saanut käydä nukkumaan tänä jouluna. Olen iloinnut myös isästäni, joka ajoi tänne aattoaamuna, äidistä, jonka kanssa on naurettu ja itketty puhelimessa monen monta kertaa joulun aikana ja jolta olen voinut kysyä neuvoja esimerkiksi kinkun suhteen, siskostani, jota rakastan hurjasti ja pienistä pojista jotka ovat pieniä poikia vaikka tilanne olisi mikä. Perhe on yhtä kuin rakkaus.

Kaikkien kuvien oikeudet Minttunen. Ethän käytä ilman lupaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kauniista ja asiallisesta kommentistasi!