maanantai 15. joulukuuta 2014

Kaasoilua

Arki on vienyt niin mukanaan, että hääjutut ovat olleet taka-alalla. Mutta mutta, nyt hieman tärkeää asiaa koskien kaasoja ja bestmaneja. Tai kaasuja ja beastmaneja kuten eräissä häissä meitä kutsuttiin. Ihana serkkuni siis lupautui kaasokseni ja jo sitä ennen oli sitä mieltä, että leipoo yli 70 pikkuleipää puolestani hääviikolla. Noh, ehkä leipominen jää tämän hulluja ideoita saavan morsiamen harteille kuitenkin, mutta tuo kertokoon jotain luottoystäväni mielenlaadusta. Minulla on ollut kunnia olla kaasona kaksissa häissä; isosiskoni ja tämän samaisen serkkusen. Molemmat kokemukset olivat upeita alusta loppuun enkä kokenut vastuuta liian isoksi tai uuvuttavaksi. Sain nimittäin olla kaaso enkä orja ;)

Olen kuullut huimia tarinoita loppuunajetuista kaasoista (bestmaneilla jostain kumman syystä tätä samaa ongelmaa ei ole, wonder why!) eikä pieneen mieleeni tulisi itse toimia natsimorsiamen lailla, joka teetättää järkyttävän määrän hommia läheisillään! Yksi ystävä totesi synttäreilläni kesällä, että hän laulaa häissä, mutta ei sitten askartele mitään :) Se sopii oikein mainiosti, sillä en oleta kaikkien hyppäävän pillini mukaan (noooooh, hääpäivän aamuna saatan ehkä vähän olettaa) ja näpräävän yön pimeille tunneille asti karkkirasioita ja ties mitä tilpehööriä. Ei sillä, ettenkö itse ole nauttinut esimerkiksi kutsukorttitalkoista, mutta se oli kivaa, koska homma oli leppoisaa eikä paniikki-väsäystä. Meillähän on ruhtinaallisesti aikaa käytettävänä pikkuhommiin, kuten kukkamaljakoiden koristeluun, -pulloja onkin jo iso määrä valmiina- paperipussien tekoon voimapaperista ja niin edelleen. Asiat ovat stressittömiä ja puuhailu leppoisaa. Luulen silti, että jonkin asian tiimoilta saadaan vielä pienimuotoiset talkoot aikaiseksi. Onhan myös ihanaa puuhailla yhdessä jutustellen ja tunnelmoiden.

Minulle kaason tärkein ominaisuus on rakkaus molemmin puolin. Haluan lähelleni ihmisiä, joita rakastan ja jotka rakastavat minua vaikka mikä olisi. Kaipaan myös luotettavuutta ja vakautta, jos itse alan hötkyillä, jonkun joka käskee rauhoittua ja hengittää ja sanoo, että kaikki järjestyy. Kaipaan myös kykyä ottaa kokonaisuus haltuun ja huolehtia, että asiat sujuvat suunnilleen niin kuin on ajateltu ja vaikka eivät sujuisikaan, kykyä mukautua uuteen tilanteeseen ja auttaa muitakin mukautumaan. Jostain kumman syystä uskon opettaja-serkkuni olevan kaikkea tätä! Kaaso on sielunsisar, naurukaveri ja tuki sekä turva häiden järjestelyssä ja niiden aikana. Joku, jonka kanssa unelmoida ja jälkikäteenkin höpsöttää aiheen ympärillä.

Kuva


Mitä bestmaniin tulee, miehellä on vapaat kädet -tietenkin- valita rinnalleen oma ihmisensä, se Paras Mies tehtävään. Bestman on myös tuki ja turvakin tarvittaessa, auttaa saamaan sulhasen paikalle ajoissa ja kengät oikeisiin jalkoihin jos kovasti jännittää. Perinteisesti polttarit ovat iso osa miesten hääkultuuria ja siinä on bestmanilla iso rooli. Omalla kohdalla perinteiset iso joukon polttarit eivät kiinnosta pätkääkään, mieluummin lähtisin vaikka siskoni ja serkkuni sekä yhden ystävän kanssa syömään, teatteriin tai vaikka issikkavaellukselle päiväksi. Mutta takaisin miehiin. En tiedä, onko bestman niin iso osa sulhasen hääkokemusta kuin kaasot yleensä morsiamille. Mikäänhän ei estä ottamasta bestmania aktiivisesti mukaan jo suunnitteluvaiheessa, mutta niin ei taideta juurikaan tehdä. Vai tehdäänkö, miten on lukijani? Kun jututin miestä bestman-aiheesta, ei minulla ollut muuta toivetta kuin että kyseinen henkilö olisi sellainen, jolla on kykyä tarvittaessa toimia seremoniamestarina traumatisoitumatta siitä kuukausiksi tai vuosiksi. Joku jolla on hyvät sosiaaliset taidot ja tarpeeksi hyvät hermot. Minä osaan olla kipakka...

Kuva Isabelle Selby Photography


Hyvät kaasot ja bestmanit auttavat hääparia nauttimaan hääpäivästään stressaamatta asioiden sujumisesta yhdessä hääparin kanssa. He eivät ole orjia vaan tärkeimpiä vieraita perheenjäsenten lisäksi. Minä toivon, että meidän hääseurueemme nauttisi häistämme täysin rinnoin vastuutehtävästään huolimatta. Tulen tekemään kaikkeni, jotta se olisi mahdollista. Taidankin ottaa mallia serkusta, joka teki yli 10-sivuisen (ehkä lyhyemmän, kuka näitä muistaa) plarin meille, jotta tiedämme mitä kukin tekee ja milloin. Kuulostaa melkoiselta, mutta se helpotti kaikkien hommaa tosi paljon, kun papereista pystyi tarkistamaan tärkeät jutut helposti eikä tarvinnut pitää kaikkea yllä mielessään. Koko hommaa luotiin Google-dokkarina, joten suunnittelu oli helppoa kaikkien kesken. Ei pöllömpää!

Mitä te toivotte luottoihmisiltänne?


2 kommenttia:

  1. Ihania pohdintoja kaasojen ja bestmanien merkityksistä! Olen kanssasi hyvin samoilla linjoilla kaasojen tärkeissä piirteissä ja itse valitsin kaasoikseni kaksi rakkainta ystävääni, jotka tuntevat minut hyvin, joten uskallan luottaa heille vastuuta häiden suunnittelussa. Lisäksi he ovat henkilöitä, jotka osaavat hallita kokonaisuudet, tekevät asiat ajallaan ja ovat valmiita ideoimaan ja uneomoimaan häitä kanssani jo näin hyvissä ajoin ennen hääjuhlaa :) Kaaso on myös minulle järjen ääni, joka rauhoittelee paniikin iskiessä sekä muistuttaa, mitä kannattaa lähteä toteuttamaan. Ennen kaikkea kaaso tulee toimeen ihmisten kanssa, pärjää yllättävissäkin tilanteissa ja on minulle niin tärkeä ihminen, että haluan jakaa hänen kanssaan yhden elämäni tärkeimmän päivän! Ilman kaasoja olisin pulassa :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! Mä ihan liikutun, kun ajattelen tätä kaaso-asiaa. Niin tärkeä juttu se on <3

      Poista

Kiitos kauniista ja asiallisesta kommentistasi!