torstai 20. marraskuuta 2014

Kiitos!

Yli tuhat vierailua blogissani sitten sen aloituksen lokakuussa! Kiitos teille lukijani <3

Tämän päivän olen viettänyt kärsien niskalukosta joka toivottavasti huomenna aamulla saadaan fyssarilla auki, jotta elämä jatkuu normaalisti. Pää ei käänny kunnolla ja sattuu niin julmetusti... Olen jököttänyt sohvalla, varovasti jumpannut ja välillä tutkaillut sormuksia. Kävin nimittäin eilen Helsingissä ollessani parissa koruliikkeessä ja sovitin ihania sormuksia. Luulin löytäneeni jo aiemmin sormukseni, mutta yksi koruseppä laittoi minut pohtimaan asiaa uudestaan; himoitsemassani sormuksessa on topaasi, joka ei ole yhtä kova kivi kuin timantti tai safiiri eikä siten kestä samalla lailla kulutusta vaan hioutuu vähitellen pyöreäksi kulmistaan ja niin edelleen. Ei hyvä. Asiaa pitää siis miettiä uudestaan. Kokeilin eilen myös aivan ihastuttavaa lehti-sormusta, se näytti kerta kaikkiaan upealta, herkältä ja minulta. Täytyy raahata mies sitä katsomaan jossain vaiheessa ja antamaan painavan mielipiteensä. Myös eräs Sandbergin sormus ihastutti. Onneksi häihin on aikaa joten ehdin tätä sormus-asiaakin miettimään rauhassa ja paineetta, pitämään silmät auki ja mielen avoinna mahdollisuuksille.

Näihin mietteisiin tänään, nyt kohti sänkyä särkylääkkeen turvin, jotta aamulla jaksan nousta rääkättäväksi hoidettavaksi. Hyvää yötä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kauniista ja asiallisesta kommentistasi!