lauantai 22. elokuuta 2015

Kenkäkatastrofi

Ehkä otsikko on liian dramaattinen, mutta olen sen verran pettynyt nyt kenkärintamalla... Mainitsinkin tuossa aiemmin, että minulla saattaisi olla sananen jos toinenkin sanottavana Brandos-verkkokaupasta. Ajattelin kuitenkin antaa asian olla kunnes sama meno jatkui uudemman kerran. Olen siis paininut kenkäpulman kanssa jo jonkin aikaa. En ole löytänyt mitään kivaa, paitsi verkosta ja valitettavasti jenkeistä, jolloin hinnat nousevat turhan ylös verojen ja tullin vuoksi. Noh, sitten olin jo päättänyt että eräät Menburin kengät ovat riittävän kivat ja tilasin ne Brandosilta. 

Paketti tuli nopeasti, mutta se onkin ainoa hyvä asia koko tapahtumaketjussa. Avasin pakkauksen tosi innostuneena vain löytääkseni sieltä kasaan teipatun kenkälaatikon. Jo se ärsytti; morsiuskengät ovat tärkeät kengät. Niiden soisi tulevan ehjässä ja kauniissa kenkälaatikossa eikä tällaisessa:



Avasin laatikon jo valmiiksi pettyneenä ja sen sisältö vasta ikävä olikin! Kengät olivat useasta kohtaa tahraiset, pohjia myöten joissa oli myös painaumia joita tulee esimerkiksi hiekalla kävelystä. Kenkiä oli enemmän kuin sovitettu.





Kirjoitin kuvien kera asiakaspalveluun ja vaadin selitystä tapahtuneelle tiedustellen miten kehtaavat lähettää asiakkaalle kelvottoman käytetyn kenkäparin. Sain vastauksen ripeästi ja selitys oli se, että ilmeisesti hyllyyn on mennyt uusien joukkoon reklamaatiopari. Tämä ei kuitenkaan selitä sitä, miten varastolla tulee mieleen vain iskeä pakettiin hajalla oleva kenkälaatikko... Kovasti aspa pahoitteli ja hyvityksenä sain 30% alennuksen joka oli voimassa muutaman viikon. Ensin en meinannut tilata uudemman kerran kenkiä, mutta parin viikon päästä päätin kuitenkin tilata samat kengät kokeiluun ja eräät toisetkin samalla. Jälleen toimitus oli ripeä. Paketin postissa eilen käteen saatuani hymähdin ensimmäisen kerran. Kaksi kenkälaatikkoa oli sullottu niin pieneen pussiin, ettei se ollut riittänyt menemään enää kiinni vaan toinen kenkäkaatikko vilkkui teipin alta.

Kotona sitten avasin paketin ja sisältä paljastui -yllätys yllätys- jälleen teipillä korjailtu kenkälaatikko, tällä kertaa kuitenkin vain yhdestä kulmasta. Laatikon sisältä paljastui yksi virheetön kenkä ja toinen kera komean hyvin näkyvän tahran. Voi hyvää päivää.



Eihän tämä ole enää todellista!!! Kengät lähtevät palautukseen ja eilen kirjoitin tulikivenkatkuisen sähköpostin kuvien kera. Uskomattoman huonoa toimintaa Brandosilta. Menettivät kenkiä rakastavan asiakkaan tällä. En todellakaan suosittele Brandosia kenellekään; miten he siellä kykenevät toistamaan saman virheen, saman asiakkaan kanssa ja samojen kenkien kohdalla?! Kuulinpa vielä toisaaltakin samanlaisista kokemuksista. Ärsyttävää.

Kenkien etsintä jatkuu yhä, eilen mietin ees sun taas eräiden ihanuuksien tilaamista huolimatta veroista, tullista ja siitä riskistä että eivät olekaan jalassa hyvät.  Vai sattuuko joku tietämään saako jostain päin eteläistä Suomea Badgley Mischkan kenkiä? Näinkö on, että käsillä on ensimmäinen kriisi häihin liittyen? Jos näin on, niin hyvä että kriisin aihe on jotain näinkin vähäpätöistä :)

Ihanaa elokuisen viikonlopun jatkoa! <3

7 kommenttia:

  1. Onpa inhottavaa :/ Onneksi palauttaminen onnistui ja toivottavasti saat jotain hyvitystä toiseltakin kerralta. Tsemppiä kenkäjahtiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, otti kyllä päähän. En kyllä enää ikinä tilaa Brandosilta yhtään mitään, luotto meni täysin :/

      Poista
  2. Olisi mullakin palanut hieman kiinni jos tuolla tavalla käynyt. Kuulostaa siltä kuin ikään kuin yrittäisivät myydä palautetut kengät meiningillä -Oho, tuli vahingossa väärät lähetettyä.. Mutta tsemppiä kenkien hakuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan ontuva selitys, ilmeisesti temppunsa onnistuu välillä kun näin sinnikkäästi sitä yrittävät.

      Kiitos tsempeistä, enköhän jotkut kengät löydä ettei paljain varpain tarvitse tepsutella :)

      Poista
  3. Minusta blogisi ansaitsee Liebster awards -palkinnon, jonka idea on yhyttää uusia lukijoita ja bloggaajia yhteen :) Lue lisää täältä: http://www.millionlittlethings.blogspot.fi/2015/09/liebster-award-palkinto.html

    VastaaPoista
  4. Jej! \o/ Kengät löytyivät! <3 Pitää varmaan kirjoittaa uutta juttua, kunhan saan päivänvalossa niistä kuvia. Olenpahan naurettavan iloinen :)

    VastaaPoista

Kiitos kauniista ja asiallisesta kommentistasi!