Kukkia, kukkia ja paljon lisää kukkia!

Kuva täältä

Nyt kun on suoritettu jälleen tämä kellojen siirtäminen ja illan pimentäminen sen myötä, voi itseään piristää ihastuttavilla kukkasilla; elävillä tai kuvilla tai molemmilla jos oikein innostuu! <3 Olen tässä hakenut sumppuisiin ja pimeisiin päiviin iloa juuri tällä tavalla ja eilen ihastelin jaloleinikkejä. Voih miten ihastuttavia ne onkaan! Näitä on saatava kotiin ja pian.

Kuva täältä

Värejä löytyy paljon, saatavuus on joko läpi vuoden tai lähinnä talvella, riippuu mitä lähdettä uskoo. Todennäköisesti jaloleinikkejä saa tosiaan myös kesällä, mutta hinta mahtaa olla kovempi, kun niiden sesonki on meihin nähden talvella. Mutta mutta, sitä ehtii selvitellä myöhemmin jos näitä häihinsä halajaa. Nyt ihastellaan kuvia!

Kuva Jen&Jonah Photographers 

Kivasti toimii vieheessä jaloleinikki pionikimpun parina, ei hullumpi idea!

Kuva täältä

Suloisilta näyttävät myös kimpussa, tuossa pehmeässä muhkeudessa on jotain aivan ihanaa. Muoto tuo mieleen kullerot ja muut leinikin sukulaiset.

Kuva täältä

Voisin hyvin nähdä jaloleinikkejä valkoisen ja pehmeän vaaleanpunaisen sävyissä pöydissämme neilikoiden seassa sekä isommissa kimpuissa. Täytyy soitella floristille ja kysäistä saako näitä ihanuuksia heinäkuussa, ettei tule turhaan haaveiltua ja suunniteltua. Millaisia kukkia teidän häihinne tulee? 

Nyt ihanaa torstain jatkoa, viikonloppu häämöttää jo!

Kuva täältä

Pukujen sovitusta osa 2 (MIES PYSY KAUKANA!)

Sateisen sunnuntain piristykseksi päätin kirjoittaa toisesta hääpukujen sovitusreissustani. Katson kylläkin tässä toisella silmällä Horse Showta , itse asiassa molemmilla silmillä, vannoutunut heppatyttö kun olen :) Mies lahtaa sohvalla vieressäni kaikkea mikä liikkuu kahdella jalalla jenkkien väreissä. Kovin miehekästä. Mutta asiaan; olin  Helsingissä kontrollikäynnillä kipuklinikalla ja päätin yhdistää siihen näppärästi kaksi visiittiä liikkeissä. Seremonia on kätevästi aivan kirran lähellä ja sinne sai tupsahtaa ilman ajanvarausta. Sää oli karmea, vettä tuli vaakatasossa kovalla tuulella, mutta sisällä vastaanotto oli lämmin.

Kuva seremonia.fi

Seremoniasta löytyy myös iso valikoima miesten pukuja, myös vuokralle, vinkiksi sulhasille! Kertoilin minut vastaanottaneelle mukavalle naiselle toiveitani ja valitsimme yhdessä viitisen pukua sovitettavaksi, joista yksi oli puku johon ensimmäisellä pukureissullani ihastuin ikihyviksi. Halusin vetää puvun uudelleen ylleni ja selvittää, johtuiko reaktioni vain ensimmäisestä pukukokeilusta vai itse puvusta. Kokeilin mm. Pronoviakselta paria pukua, pukujen tylli on muuten hämmentävän pehmeää! En kuollaksenikaan muista alla olevan puvun mallinimeä enkä sitä pikaselailulla löytänyt, muistaakseni se kuitenkin oli tämän vuoden mallistoa ja Seremoniassa onkin muuten tällä hetkellä tuntuvia alennuksia tämän kauden puvuista!

Puku oli varsin kaunis, mutta hyvänen aika tuota helman ja tyllin määrää! Tämä puku viimeistään varmisti sen, että muhkea-helmaiset prinsessapuvut eivät ole minun juttuni. Tämä yksilö oli kyllä mukavan kepeä päällä, ei siinä, mutta ei vain minun juttuni.

Kokeilin välissä muutamaa kapealinjaisempaa pukua, mutta ne eivät sykähdyttäneet. Sitten iskimme Sotterojen kimppuun. Seremonia on siis yksi Suomen kolmesta Maggie Sotteron pukuja myyvästä liikkeestä. Kaksi muuta sijaitsevat Turussa ja Hyvinkäällä. Aloitimme sydämeni vieneestä puvusta ja ilokseni mallikappale oli minun kokoani toisin kuin aiemmin, kun puvun koko oli 46 :) Puku oli kuitenkin eri värinen kuin ihastukseni kohde, mutta sen en antanut häiritä. Puvun malli oli se, mikä minua mietitytti. En nimittäin ikinä olisi voinut kuvitella pukeutuvani sen malliseen pukuun! Alla pieni maistiainen puvusta.

Ah tuota helman pitsiä ja muutenkin! Puku oli juuri niin ihana kuin muistin! Rakkautta ensisilmäyksellä sekä toisella. Puku ei myöskään tuntunut painavan juuri mitään ylläni ja siinä oli hyvä liikkua. Muodon vuoksi testattiin toistakin Sotteroa, Sonjaa. Puku oli hyvin kaunis, sen olkaimet olivat irroitettavissa (iso plussa) ja vyö oli kaunis. Puku tuntui hyvältä päällä, mutta se ei kuitenkaan ollut minun pukuni.

Ilahduttavan vinksallaan on muuten yläosa päälläni! Huomatkaa myös varsin kaunis tuppo verikokeiden jäljiltä, oikea katseenvangitsija.

Sovittamiskokemus Seremoniassa oli hyvin miellyttävä, muita ei ollut liikkeessä samaan aikaan keskellä arkipäivää ja sain asiantuntevaa sekä kiireetöntä palvelua. Lähdin liikkeestä hyvillä mielin. Mainittakoon myös, että Seremonia on yksi niitä harvoja liikkeitä, joissa valokuvaaminen on sallittua. Etenkin, kun olin yksin liikkeellä ilman tukijoukkoja, on hienoa, että sai kuvia talteen joita voi näyttää tai lähettää satojen kilometrien päässä asuvalle siskolle. Siskolta kysyinkin tuosta ylemmästä Sotterosta polttavan kysymyksen: "Näytänkö pötkelöltä?" En kuulemma näyttänyt :)

Iltapäivällä suuntasin serkkuni kanssa kahville ja sieltä pikaisten kuulumisten vaihdon jälkeen kohti Stilissimaa, jossa meidät otti vastaan ilahduttavan iloinen ja kupliva nuori nainen. Ihanaa, että sain mukaan makutuomarin, joka suorastaan kihisi innosta päästä näkemään ylläni morsiuspukuja! Minua avustanut Marja kyseli hieman toiveistani ja maustani ja valitsimme sovitettavaksii viisi pukua, hyvin erityyppisiä, mutta kaikki varsin kapeita malliltaan. Ensimmäinen puku oli Rembo Stylingi Tamara, joka ei imarrellut minua kyllä ollenkaan, yläkroppani oli varsin laatikkomainen... Päätin kuitenkin näyttää sen serkulleni, joka pyyhki sitten saman tien silmäkulmiaan. "No kun mä nään sut ekaa kertaa hääpuvussa!" Jep. Todella objektiivinen rakas makutuomarini!

Kuva stilissima.fi

Kuva stilissima.fi

Testasin myös toista Rembo Stylingin pukua, Mayaa, joka on tuossa oikealla. Molemmat puvut olivat keveitä, laskeutuivat ihanasti, mutta minulle ei sovi ollenkaan suora pääntie. Toki senkin voisi muokata toisenlaiseksi niin tahtoessaan. Kolmas puku, jota kokeilin oli sitten Kenneth Winstonin mallistosta ja herttinen sentään se oli kaunis! Aivan upeaa pitsiä, upea laskeutuvuus, häiritsevä liika bling olisi irroitettavissa ja voi ei, millainen selkä puvussa onkaan!

Kuva plbgbridal.com

Puvun kangas oli myös erikoisen värinen, ei perinteinen ivory vaan taitettu hivenen maitokahviin. Kellertävät sävyt eivät toimi vaalean ihoni kanssa ollenkaan, mutta tuo ei ollut hullumpi. Sen sijaan puvun hinta oli hullu...

Välissä testasin hihallista White Onen Dagniria vuoden 2015 mallistosta. Siinä vain oli auttamatta liikaa helmaa makuuni, lisäksi puku oli liian jäykän tuntuinen kaikkien kepeiden ihanuuksien jälkeen. Ässänä hihassa oli vielä Ti Adoran puku, veistoksellinen kreikkalaistyylinen täysin erilainen liehuva puku, joka päällä voisi juoksennella paljain jaloin seppele päässään kukkaniityllä. I-HA-NA! Tämä puku oli serkkuni ja minun ehdoton suosikki. Serkkuseni tosin totesi jokaisen puvun kohdalla "voi kun tääkin on nätti!" tai "arvaa mitä, tää on nätti!"

Kuva jlmcouture.com

Kuva jlmcouture.com

Sifonkipuvussa oli kangasta metritolkulla helmassa sekä muutamia kapeita kaistaleita, jotka lisäsivät liikkeen tuntua helmassa. Yläosaan oli saatu upotettua pitsiä ja nuo mielestäni mauttomat kimaltelevat lehdet olivat poistettavissa kangasterälehtien ympäriltä. Kysyinkin ääneen, että mitä ihmettä suunnittelija on ajatellut ne pukuun lisätessään? Kaiken herkkyyden keskellä kömpelyyttä, blaah.


Tästä puvusta tuli vahva kilpailija Sotterolle. Kaksi vastakkaista tyyliä alkoivat kilpailla. Lopulta päädyin kuitenkin Sotteroon käytyäni sovittamassa sitä uudestaan oikean värisenä Leimulinessa Hyvinkäällä äitini ja isäni ollessa matkassa. Ennen sitä kuitenkin mietin hartaasti kumpaa tyyliä haen; tyttömäisyyttä vai naisellisuutta. Naisellinen eleganssi vei voiton keijukaismaisuudelta. Tuosta Ti Adoran puvusta tuli sellainen tunne, että sen voisin muun värisenä pukea jonkun muun häihin tai kesäjuhliin. Se ei siis ole minun hääpukuni, joskin todella ihastuttava ja ah niin kaunis!

Stilissimassa oli toinen sovitus samaan aikaan kanssani, mutta hyvin sovimme saman peilin ääreen. Siinä sitten saatiin ihailla myös toisiamme samalla :) Stilissimassa ei myöskään saanut kuvata, joskin sanoivat, että kaikki puvut löytyvät nettisivuiltaan (mikä ei muuten pitänyt paikkaansa). Hyvillä mielin lähdimme takaisin sateeseen ja saipa samalla serkku vinkin miten hankkiutua eroon omasta hääpuvustaan, jos ei tahdo sitä itse alkaa myydä. Stilissimalla oli melkoisen hyvä ja monipuolinen valikoima pukuja ja asusteita, kuten Seremoniallakin. Palvelu oli asiantuntevaa ja hyvää, mutta ei kuitenkaan sen ammattitaidon tasoista, josta sain Leimulinessa Hyvinkäällä nauttia. Joka tapauksessa oli hyvä käydä sovittamassa monen tyyppisiä pukuja, sillä samalla vahvistui käsitys omista haluista ja siitä mikä toimii ja mikä ei. Enhän minä tosiaankaan kuvitellut pukuani vielä löytäväni, mutta joskus elämä yllättää. Onpahan toisaalta yksi iso urakka takana päin, sillä kevyttä hommaa tuo sovittelu ei ole, joskin hauskaa ehdottomasti, jos seurakin on hyvää!

Viikonloppu saapuu

Nythän on niin, että saisin nukkua vaikka puolille päivin, mutta onneksi työmiehet kaivinkoneensa kanssa herättävät seitsemältä etten vaan laiskistu! Kauhulla ajattelen tonttinaapureitamme, asuu vanhempaa ihmistä, pikkulapsiperhettä ja yläkertamme miestä, joka tuli töistä puolen yön aikaan. Ja tuolla on ihan pimeää vielä joten onko se homma pakko aloittaa jo seiskalta..? Toisaalta, kun työtahti on sama kuin eilen (kahvitauko tunnin tai puolentoista tunnin välein) on varmaan pakko aloittaa aikaisin, että hommat ikinä tulee tehdyksi.... jupinaa.......

En ole aamuihminen, en niin ollenkaan. A vitsailee siitä säännöllisesti. Innolla odotan hääpäivämme aamua sitten joskus. Kuinka monta ihmistä yritän kuristaa ennen iltapäivää..? Sen voisikin laittaa Hääbingoon.

Kuvan tarjoaa Grumpy Cat

Tämän aamun ajan voisikin nyt käyttää johonkin tosi tuotteliaaseen ja järkevään. Tai sitten ei. Nyt katselen toisella silmällä aamu-tvtä ja hörpin kahvia. Kahvilla yritän estää sen, etten käy avautumassa noille ukoille tuolla pihalla että ensi kerralla aloittavat vasta kahdeksalta tai ei hyvä heilu. Kohta voisi availla muutaman sivuston tutkittavaksi painotuotteiden suhteen ja alkaa luonnostella ideoita. Vähän olimme ajatelleet kutsujen ja muiden paperituotteiden painattamista, jos kustannukset ovat kohtuulliset verrattuina itse tekemiseen. Onneksi tässä on runsaasti aikaa selvitellä vaihtoehtoja. Sitten kun alkaa taas työt, menee energia siihen ja pimeään vuodenaikaan muutenkin hyssyyn ja lepoon. Keväällä lienee seuraava spurtti häiden suhteen. Joten painotuotteita, mars mars!

P.S. jos ne painotuotteet kiinnostaa, käy ihmeessä esimerkiksi seuraavilla sivuilla: vistaprint.fi ja nowandforever.fi

Askarteluja, juuttia, pitsiä ja muita höpsötyksiä

Häissämme tullaan näkemään paljon pitsiä kuten jo aiemmin kerroinkin. Sitä ujutetaan sinne sun tänne ripauksina ja tästä yksi esimerkki ovat maljakot pöydissä. Pöytiin tulee joukko pulloja ja näillä näkymin myös pieniä lasipurnukoita kaikki pitsillä koristeltuina. Kukkia niihin ripotellaan epämääräinen määrä :) Pulloina toimivat siis Happy Joe -pullot liotettuina ja koristelu yksinkertaisten pullojen kohdalla on niinkin helppoa kuin että leikkaan sopivan pätkän pitsiteippiä ja liimaan sen paikoilleen. Menee ainakin kaksi minuuttia per pullo ;) Helppoa kuin heinänteko! Pitsiteippiä käytän kahdessa eri värissä ja molemmat löysin Teippitarhasta, jonne linkki löytyy tuolta oikealta puolelta, kun jaksat vähän rullata alaspäin. Muutama puteli tulee koristeltua myös juutin kera ja haaveena on myös koristella jotkut pullot tai purkit leveämmällä pitsillä ja juuttinarulla, mikäli pitsinauhaa löytyisi edullisesti. Täytyykin käydä kirppiksillä kunnon kierroksella jos onnistaisi.

Siinä tarvikkeita ja oikealla lopputulosta. Tosi helppoa jos kestää hivenen juuttipölyä nenässään ja liimaa sormissaan. Kiinnitin juuttinauhan pulloon yleisliimalla kahdesta kohtaa ja hyvin vaikuttaisi pysyvän. Käytin sormea liiman levitykseen sopivan siveltimen ollessa hukkateillä. Päälle vielä pitsiteippi ja valmista tuli.

Tässä vähän ideaa miltä näyttää kukkien kera.  Samalla hivenen kurkkausta keittiöömme :)

Helposti saa kivan näköistä ja kun tekee hyvissä ajoin, ei tarvitse repiä hiuksia päästään, kuten niin moni morsian tuntuu tekevän jätettyään liian monta asiaa viime tippaan.

Sitten päästäänkin kaasoihin. Haluan pyytää arvon neitokaisia tehtävään hieman isommin kuin vain täräyttämällä kysymyksen sivulauseessa ja siitä päästäänkin kohta juuttiin ja ylläripylläri, pitsiin. Kaasoja tulee olemaan kaksi, olettaen että nämä ihanat suostuvat ja lisäksi yksi ns. kunniakaaso tai "keijukaaso", joka toimii etätukenani ja jonka koko elämäni kestäneen rakkauden ja tuen haluan huomioida tällaisella tavalla. Hän asuu kaukana, joten ei voi olla mukana käytännön jutuissa, makutuomarina kylläkin kuvien avulla sekä henkisenä tukena, kun alkaa pipo kiristää päätä. Kaksi kaasoa hoitavat juoksevia asioita kanssani, ovat muuten mukana, koluavat toivottavasti parit häämessut kanssani ja hääpäivänä pitävät minut järjissäni.

Selailin yhtä jos toista verkkosivua aiheeseen liittyen ja päätin väsäillä naisille laatikot, joihin tulee sisään jotain pientä kivaa häiden väreihin liittyen (koska päätin teetättää eräällä koruntekijällä naisille uniikit korut teemaväreissä, ei tämä jäänytkään ihan pieneksi vaan samalla mukana on jo kiitos tehtävistä). Vielä on hakusessa sopivat erityiset nenäliinapaketit mukaan, sillä kyyneliltäkään ei varmasti vältytä. Tilasin yksinkertaiset pahvilaatikot netistä, ostin juuttinauhaa sekä liitutaulutarra-arkin, josta voi leikellä sopivia paloja. Kaunista pitsiä oli jäljellä jostain kortti-urakasta tai muusta vastaavasta ja päätin pistää sen hyvään käyttöön. Vielä tarvittiin lisäksi yleisliimaa ja liitutaulutussi ja valmista tuli helposti ja lopputulos miellyttää silmääni, toivottavasti muidenkin.

Ensin liimailin juuttinauhan laatikoiden kansiin, annoin kuivua kaikessa rauhassa ja seuraavaksi liimailin huolelliseti pitsinauhan päälle. Sen kuivuttua päälle vielä sydän nimen kera ja valmista on! Jälleen kerran helppoa eikä vaatinut paljoa aikaa. Kustannukset jäivät alhaisiksi, näitähän löytyy erilaisina variaatioina mm. etsy.com:ista, mutta niistä saa maksaa maltaita toimituskuluineen. Tämä oli edullinen ja kiva vaihtoehto!

Kunhan korut saapuvat rapakon takaa, pääsen antamaan laatikot naisilleni ja sitten vain varpaatkin ristiin, että kunniatehtävään suostuvat. Niin ja pitää toki kirjoittaa henkilökohtaiset viestit noihin laatikoihin mukaan!

Sellaisia juutintuoksuisia juttuja tänään, nauttikaahan auringosta!

Kaikki kuvat Minttunen. Ethän käytä kysymättä lupaa!

Mitä pukea puvun alle?

Jos jäi vielä jollekulle epäselväksi, löysin jo pukuni. Hivenen hyvissä ajoin, mutta löysinpä kuitenkin ja olen siitä ikionnellinen. Hääpäivänä haluaa näyttää parhaalta itseltään ja osa sitä on myös alusvaatteet. Alusvaatteissa on tärkeää tietenkin ensisijaisesti niiden toimivuus puvun alla. Hennon, kevyen puvun alle on syytä pukea ehdottomasti puvun valkoisen mukaista tai ihonväristä, jotta läpi ei paista mitään ylimääräistä. Monikerroksisen puvun alle saa kätkettyä vaikka kirkkaan punaiset pöksyt ja liivitkin jos siltä tuntuu. 

Puvun yläosa määrittelee rintaliivit melko pitkälti. Moni puku on niin tukeva, että niiden alle ei välttämättä tarvitse liivejä ollenkaan. Moneen pukuun voidaan myös ommella liivit kiinni sisäpuolelle rintoja tukemaan. Hyvin alas aukioleva selkä tuo omat haasteensa etenkin morsiamelle, jolla on isommat rinnat jotka eivät esimerkiksi oikein tukea saa silikoniliiveistä, joissa ei ole selkäosaa ollenkaan (mm. täältä). 

Kuva Amazonista

Itse olen sen verran pienirintainen, että ne toimisivat varmasti ihan kivasti, mutta kun lisäksi on tämä turhamainen puoli; ne näyttävät karmealta! Tai siis minun silmääni näyttävät. En halua pukea pukuni alle mitään silikonihärpäkettä. Törmäsin kyllä muutamiin kankaalla tai pitsillä päällystettyihin silikoniliiveihin, mutta eivät nekään syystä tai toisesta miellyttäneet silmääni (esimerkiksi täältä löydät). Lisäksi markkinoilta löytyy liivejä, joissa on ihoon tarttuva pinta kylkien kohdalla eikä selkää ollenkaan (mm. täältä) Keskusteluketjuja aiheesta pikaisesti luettuna ne osalla toimivat ja osalla eivät. 

Kuva täältä

Kuva täältä

Oikealla olevat ovat itse asiassa ihan kauniitkin!

Perinteiset olkaimettomat rintaliivit toimivat varmasti monella ja monen puvun kanssa ja niitähän löytyy varsin kauniina versioina. Minä päädyin kuitenkin haikailemaan vielä varmemmin ylhäällä pysyvien ja mahdollisimman vähän ahdistavien liivien perään, joista selkää saa tarpeen tullen hilattua hieman alemmas toimiakseen esimerkiksi minun pukuni kanssa (tai no, nähtäväksi jää toimivatko ne, ekassa sovituksessa selvinnee). Löysin sitten Wonderbran olkaimettomat liivit, joita olen lukenut ylistettävän monessa paikassa. Ei muuta kuin etsimään. Tilasin omani Nellystä, ripeän ja ilmaisen toimituksen vuoksi. Ne saapuivat tänään postissa ja liivien oltua päällä nyt pari tuntia en voi kuin ylistää. 

Kuva Wonderbra

Uskomattoman pehmeät ja puristamattomat ja silti niin tukevat. Rinnat ovat liiveissä kauniin ja luonnollisen muotoiset eikä mikään kohta paina eikä muuten hiostakaan. Alkuun tuntui kuin liivit valuisivat koko ajan alaspäin niiden ollessa kuitenkin aivan paikallaan. Se johtunee liivien melko alas tulevasta mallista, kun olen tottunut erilaisiin liiveihin. Paikallaan ovat ja tuntuvat hyvältä, kun tunteeseen ensin tottui! Tämä toppaamaton versio on myös pitsillä koristeltu ja riittävän kaunis minun makuuni yhdistettynä tähän mukavaan käyttökokemukseen! Toppaamattomuus ei sitten muuten tarkoita, etteivätkö liivit olisi tukevat ja riittävän paksut sekä napakat. En tiedä sitten kuinka muhkea topattu versio on, sillä tässä on minulle jo aivan tarpeeksi volyymia. Enpä taida muita olkaimettomia enää harkitakaan näiden jälkeen, täytyy jossain vaiheessa tuhlata ja tilata liivit myös mustan sävyissä.

Pidinpä melkoisen myyntipuheen, mutta yllätyin niin positiivisesti näistä liiveistä. Vaikka nämä eivät jostain syystä toimisikaan hääpuvun kanssa, pääsevät ne ahkeraan käyttöön arjessa!

Väreistä ja teemasta

Minulle oli melkoisen selvää heti, kun häitä aletiin miettiä jotta minkä näköistä ja väristä juhlaa lähdetään tekemään. Yksinkertainen on kaunista mm. kattauksissa; kynttilöitä, valkoista ja pitsiä muutamien kauniiden kukkien kera. Tunnelmaltaan jotain alla olevan kaltaista.

Kuva Pinterest

Kuva Pinterest

Kukkina tullaan näkemään neilikkaa kahdessa eri värissä, pioneja, oksaruusuja, ehkäpä hortensiaa ja luonnonkukkia jos joku ehtii kirmailla edellisenä iltana pitkin teiden varsia sekä niittyjä. Luonnonkukkia voisi sijoittaa vaikkapa terassille pöytiin vanhoissa eri kokoisissa ja värisissä lasipurkeissa ja -purnukoissa. Pienten "maljakoiden" tuunaus on jo aloitettu ja niiden keräilyyn valjastettu muutamia tuttuja. Paljon käytetty idea, mutta sitäkin ihanampi: Happy Joe -pullot saavat uuden elämän etiketit irrotettuina ja pitsiteipillä koristeltuina muutaman neilikan kera. Hääseurueen pöytään taidan tehdä maljakoista vähän monimutkaisemmin kaunistettuja juuttikaistaleiden, -narun sekä pitsin kera. Olisi kiva, jos meidän pöytä erottuu joukosta! Pullojen koristelu on vaivatonta ja nopeaa, etenkin kun sitä tekee muutama pullo kerrallaan ilman painetta hivenen aiemmin kuin häitä edeltävällä viikolla ;)

Hääpaikkamme on maalaismainen, tyylikäs ja linjakas eikä sinällään tarvitse paljoa somistusta ollakseen juhlava. Muutaman pompomin haaveilen ripustavani hääseurueen pöydän yläpuolelle valkoisen, mintun ja pehmeän vaaleanpunaisen sävyissä, ehkä myös käytävään sisääntulolla sekä katetun terassin kattoon. Roikkuvat koristeet ovatkin ainoita mitä meidän pitää itse laittaa paikalleen sekä purkaa seuraavana päivänä, kaikki muu hoituu juhlapaikan henkilökunnan toimesta.

Kuva Etsy

Vielä lisää tunnelmointia

Kuva Pinterest

Kuva Weddingbee

Haluan ehdottomasti oman kimppuni pioneista, melko nuppuisista sellaisista. Ehkä ei noin runsasta kuin viereisessä kuvassa vaan hieman pienempää ja todennäköisesti kokonaan ilman vihreää, varsi tietenkin pitsiin kiedottuna, toivottavasti vieläpä vanhaan.

Häiden ajankohta määräytyi osittain sen mukaan, milloin pioneja vielä saa, niiden sesonki kun päättyy Suomessa heinäkuun puolen välin tienoilla, jonka jälkeen niistä saa pulittaa todella pitkän pennin.

Nyt kuitenkin jätän vaaleanpunaiset ja mintunväriset haaveilut hetkeksi ja palaan katselemaan Ylen Ajankohtaisen Kakkosen Koulukiusaamisiltaa Areenasta, kun se jäi katsomatta aiemmin. Saa nähdä onko aiheesta saatu jotain uutta irti vai jatketaanko hyssyttelyn linjaa kuten tähän asti.

P.s. Minkä väriset teidän häistänne on tulossa? :) Leppoisaa sunnuntaita!

Perjantaiden perjantai

Tämä on kirjoitettava eri fontillakin sillä voi hyvää päivää tätä päivää!!! Blaah olisi kuvaavin. Meillä on tänään vuosipäivä, kolme vuotta sitten A seisoi asemalla täristen odottamassa tuloani ja minä hymyilin kuin idiootti junassa, joka jumittui ratapihalle kymmeneksi minuutiksi, mikä tuntui ainakin puolelta tunnilta. Noh, olemme koittaneet pitää kiinni siitä, että arjessa on myös juhlaa, etenkin kun arkemme on välillä tosi rankkaa ja kuluttavaa muutamien seikkojen vuoksi. Kerrankin jokin juhlapäivä osuu sopivasti viikonloppuun joten olisi ihana mahdollisuus viettää sitä oikeana päivänä, mutta ei. Miehen lapsi on tänä viikonloppuna meillä vaihtoyrityksistä huolimatta joten haaveet kynttiläillallisista ja aikuisten iloitteluista voi unohtaa. Olen tehnyt sitten meille muita kivoja suunnitelmia viikonlopuksi, mutta kyllähän tämä ottaa päähän ettei lapsen äidiltä vain periaatteen vuoksi löydy missään asiassa halua joustaa ja sopia. Ilmaisin tämän vitutukseni ja tosi ymmärtäväiset läheiseni käskivät vain ymmärtää muita osapuolia ja juhlia lapsen kanssa. Niinhän on tarkoitus tehdä, mutta silti vituttaa. Tämä on meidän päivä.

Mitä ymmärtämiseen tulee, olen kaikkien ymmärtäjien esiäiti. Ymmärrän niitäkin, joita kukaan muu ei enää jaksa ymmärtää. Ymmärrän sitä joka uhkailee minua ja lapsen hyvää, ymmmärrän väsymykseen asti ja koitan saada miestäkin ymmärtämään. Tänään en kuitenkaan jaksa ymmärtää, mutta lähipiiri ei sitä oikein kestä. Kai kaikki ovat tottuneet siihen toiseen minään, joka ajattelee muita ensin usein itsensä kustannuksella. 

Tänään on minä-päivä. Nih.

Kyllä, tämä on typerää vuodatusta, mutta joskus harmittaa etenkin kun asiat ovat kasaantuneet ja on kyse lapsen kohdalla paljon isommasta kuin tapaamisten sopimisesta joustavasti. Olen vähän väsynyt taistelemaan. Silti sitä jatkan, sitten huomenna.

Heräsin hirveään päänsärkyyn, ekana odotti sähköpostissa viesti joltakulta hörhöltä joka haukkui minut pystyyn, kun en ollut toimittanut hänen maksamaansa kirjaa ja blaa blaa. Mikä kirja, mikä maksu ja mitä ihmettä??!! Noh, aamukahvit keitin vasta äsken, koska aamupäivän puunasin kotia ja hoidin asioita. Kaadoin vedet suodattimeen. Ei mennyt hyvin se. Lopulta osasin kaataa veden oikeaan osoitteeseen ja nyt edessä on kahvikuppi. Ehkä mistään ei kannattaisi avautua ennen kahvia.

Kuva Pinterest

Ehkäpä hautaudun pariksi tunniksi Pinterestin häämailmaan ihailemaan ja rauhoittumaan. Pääsen tästä itsekkyydestä yli ja alan keitellä pottuja lapselle. Huomenna sitten tehdään jotain kivaa ja me juhlitaan kaksin sitten ensi vuonna tai sitten ei. 

Hyvää viikonloppua kaikille kaikesta huolimatta! Siellä paistaa aurinko ja vielä on lehtikasoja joissa kahlata tai kylpeä.

Say yes to the dress!!!!!

Himmentäkää valaistus... Rumpujen pärinää... 

Minulla on puku!!! Rakastan sitä nyt ja tulen rakastamaan sitä vuosien päästä. Puku sai myös isän hyväksynnän; isä parka oli varsin häkeltynyt. Mies kun on, niin häntä mietityttivät hyvin käytännönläheiset asiat kuten miten laahuksen kanssa pystyy liikkumaan ynnä muuta. Isä-rakas.

Olen hämmentävän onnellinen puvustani, jälleen häät ja vaimoksi tuleminen ja oleminen tuntuvat todellisemmilta. Nyt jätetään tarinointi lyhyeen, oli vain pakko päästä kiekaisemaan tämä ihana juttu ulos ja julki. Pukujen sovittelusta kirjoittelen joku toinen päivä vielä lisää, nimittäin kokemuksistani viime viikolta Stilissimasta ja Seremoniasta. Nyt jatkuu kahvin juonti ja tunnelmointi, oloni on rennompi kuin viikkoihin, sillä toissapäivänä sain myös uuden työpaikan! Näistähän menee tyttölapsi ihan sekaisin!

Rahaa tulee ja rahaa menee

Isälläni on ollut tapana sanoa, että rahaa tulee ja sitä menee. Ajatuksena se, ettei raha-asioista kannata liikaa murehtia esimerkiksi yllättävien kulujen kohdalla. Se on mainio ajatus, olen myös saanut huomata että niin se todellakin on, jokaisesta pinteestä olen toistaiseksi selvinnyt vaikka välillä on näyttänyt synkältä esimerkiksi perussairauteni vuoksi sen syödessä tuloja monella eri tapaa. Nyt äkillisen työttömyyden vuoksi on jälleen huoli taloudesta, mutta jotenkin koitan pitää itseni rauhallisena ja keskittyä hyvään. Siksi taidan päivittää blogiakin nyt niin aktiivisesti, jotta saan muuta ajateltavaa työnhaun keskellä. Häihin on pitkä aika ja sanottavaa ei varmasti tule olemaan näin paljoa koko vajaan kahden vuoden ajan, mutta kirjoitellaan nyt kun juttua riittää :)

Mutta takaisin talouteen. Luettuani Kirsin kirjoituksen vanhempien osallistumisesta häiden kuluihin, aloin miettiä asiaa vähän isommin. Mieheni ja minä olemme aidosti aikuisia ihmisiä emmekä ole missään vaiheessa kuvitelleet kenenkään muun maksavan häitämme. Se on meidän homma, ovathan ne meidän juhlamme. Olemme tehneet budjetin, jossa pysytellään ja päätökset tehdään sen mukaan. Mitään ylimääräistä ei tule olemaan (ellei videokuvaajaa lasketa; siitä kirjoittelen myöhemmin) ja asioista on etsitty edullisia vaihtoehtoja käyttäen siihen runsaasti aikaa. Kukapa olisi uskonut, että kutsujen teettäminen voi tulla halvemmaksi kuin itse väsäily..? Tämä huomioon ottaen olin pudota persuksilleni isäni kertoessa serkkuni häitä juhlittaessa että haluavat auttaa meitä häiden kuluissa. Askeleeni sekosivat aika lailla isäni käsivarsilla tanssilattialla ja taisin ihan ensimmäiseksi kieltää, ettei niin sovi tehdä. Sitten aloin kiitellä. Minä sentään sain sanotuksi jotain äimistykseltäni, toisin kuin mieheni joka hämmentyi niin ettei saanut sanaa suustaan. Ei kyllä ole ensimmäinen kerta, kun mieheni on sanaton vanhempieni lämmön ja anteliaisuuden edessä. Vanhempani tuntien tiesin, että eipäs juupas -vääntö on melkoisen turhaa. Jos he haluavat auttaa toisen tyttärensä häiden suhteen, se heille sallittakoon. Periaatteesta kieltäytyminen olisi typerää ja myös tunteetonta.

Meillä on kuitenkin se etu, että tiedän etteivät vanhempani yritä ostaa itselleen määräysvaltaa häidemme suhteen. Heillä on varmasti mielipiteensä monesta asiasta, mutta he ymmärtävät näiden olevan meidän juhlamme ja meidän onnemme jakamista. Voimakkaimmat mielipiteensä taitavatkin koskea enemmän abstrakteja asioita ja niissä arvostan heidän kantojaan kovasti. Minulle kelpaa enemmän kuin hyvin heidän ajatuksensa yhteisestä elämästä, oikeihin asioihin keskittymisestä ja niin edelleen. Olemme siis onnellisessa asemassa. Mutta kaikki eivät ole; olen minäkin kuullut kauhutarinoita, joissa vanhemmat käyvät päsmäröimään ja huseeraamaan sillä oikeutuksella että maksavat jotakin ja parit ovat koetuksella ja lopulta yleensä antavat periksi. Juhlista ei tule hääparin näköisiä tai haluamia vaan jotain ihan muuta. Halutaan puuttua ruokaan, vieraslistaan (kyllähän kummin kaimatkin pitää kutsua!!!), sulhasen solmion väriin, ihan kaikkeen mahdolliseen mikä ei kuulu kenellekään muulle kuin hääparille itselleen. Miksi sitten omien tai puolison vanhempien rajaaminen on niin vaikeaa? Herääkö näissä tilanteissa se pieni tyttö tai poika, joka on tottunut tekemään niin kuin isä tai äiti sanoo eikä halua olla kuriton ja kapinoida, koska kiltit lapset eivät niin tee? Koitetaanko taipumisella säilyttää perherauha hinnalla millä hyvänsä?

Aikuistuminen tässäkin asiassa taitaa olla lääke. Kiitollisuus ei tarkoita liikaa nöyrtymistä ja hyvittelyä. Häät ovat teidän ja meidän juhlamme. Pidetään siitä kiinni.

Hääpaikkoja osa 2

Edellisen kerran paikoista puheen ollen kirjoittelin teille Sälinkään Kartanosta ja nyt on vuorossa kaksi muuta paikkaa. Jouduin elokuussa kyynärsauvoille ja viikon sairauslomalle taitettua nilkkani aivan nurin niskoin Hangon reissulla -hemmetin vaarallisia sadevesikouruja siellä- ja minulla oli aikaa pistää tuulemaan hääasioiden suhteen. Näitä häitä olen odottanut suunnilleen tapaamishetkestämme asti joten kihlauksen jälkeen olen - ja olemme- innolla tarttunut toimeen. Moni asia tietenkin hoidetaan vasta lähempänä, mutta suuret linjat päätimme ottaa haltuun jo nyt. Tutkin Uudenmaan juhlapaikkoja ravintoloista työväentaloihin ja tarkan seulan jälkeen kirjoittelin sähköpostia muutamaan kiinnostavimpaan. 

Niistä ensimmäisenä otettakoon käsittelyyn Uunisaari Helsingin edustalla. Haaveilimme alkuun häistä Suomenlinnassa, mutta siellä meille parhaiten olisi istunut Pirunkirkko ja se kun sattui olemaan rakkaan serkkuni hääpaikka viime vuonna niin ajattelimme sen unohtaa. Tenalji von Fersen on logistisesti pulmallisempi joten sitä emme harkinneet. Uunisaaressa on samaa tunnelmaa ja ympärillä iki-ihana vesielementti. Saareen on peräti muutaman minuutin venematka Kaivopuistosta. Talviaikaan saarelle kuljetaan siltaa pitkin. Uunisaari olisi varmasti aivan upea talvihäiden viettopaikkana; joka paikkaan soihtuja ja roihuja ja valkoiset hanget, ai että <3

kuva venuu.fi

Emme lopulta käyneet edes paikalla tutustumassa, sillä kaksi muuta paikkaa veivät sydämemme heti, mutta yhteydenpito Uunisaaren ravintolan kanssa oli nopeaa ja helppoa. Sähköposteihin vastattiin saman päivän aikana, asiat tuntuivat järjestyvän ja palvelu oli todella ystävällistä. Tilavuokra on salista 800 euroa, mutta sitä ei veloiteta mikäli yli 70 henkeä ruokailee. Siivouksesta tai astioista ei veloiteta erikseen, kynttilät ja ulkotuletkin kuuluvat pakettiin. Menuvaihtoehtoja on nähtävissä Uunisaaren verkkosivuilla. Samaisilla sivuilla on myös nähtävissä kuvia juhlapaikasta niin sisä- kuin ulkopuoleltakin. Valokuvaaja Tuomas Eleniuksen verkkosivuilta löytyy hääkuvia Uunisaaresta, varsin kesäinen tunnelma!

Seuraavaksi käydäänkin Oittaan kartanon kimppuun, kirjaimellisesti. Kartano sijaitsee Espoossa Bodomjärven rannalla ja on kaunis kuin mikä olematta liian prameileva. 

kuva Oittaan kartanon facebook-sivuilta

Kirjoittelin kartanolle kysymyksiä ja heillä kesti lähes neljä viikkoa vastata sähköpostiini. Ymmärrän, että kesäaikaan voi olla kiire juhlien parissa, mutta silti: lähes kuukausi!!! Se jo kertoi minulle, että paikka ei ole meitä varten. Lopulta sain kuitenkin sieltä kohteliaan ja ystävällisenkin vastauksen ja menuehdotelmia hintoineen, juomahinnaston sekä tarjouksen muutenkin. Tilavuokra on 100€/alkava tunti, joskin pidemmistä ajoista tekevät erillisen tarjouksen, mitä en koskaan pyytänyt. Jotain osviittaa kuitenkin antaa tuo tuntihinta. Kartano vetää noin 80 juhlijaa ja henkilökunnasta laskutetaan erikseen; ohjeistus on noin yksi tarjoilija per 25 juhlijaa ja tuntitaksa per tarjoilija on 30€, sunnuntaisin tuplaten. Kartanolta löytyy kesäaikaan myös Vintti, joka vetää isomman juhlijamäärän ja on varmasti oikein somistettuna varsin hurmaava kesähäitä ajatellen. Tähän mennessä armaat lukijani ovat varmasti ymmärtäneet, että niin ruoka kuin juomakin tilataan kartanolta. Kartanon hinnat olivat mielestäni varsin kovat, jos joku kaipaa lisätietoja niistä, minultakin voi kysäistä jos kartanon asiakaspalvelu on yhtä hidasta kuin menneenä kesänä :)

Jossain kohtaa minulla on vielä asiaa Krapihovista, parista kartanosta sekä omasta valinnastamme hääpaikaksi, nyt hyvää alkanutta viikkoa!

Pukujen sovitusta osa 1

Vaikka häihin onkin vielä aikaa lähes kaksi vuotta, päätin lähteä kokeilemaan muutamia pukuja, "ihan vain tietääkseni mikä vartalolleni sopii". Niin niin. Niinhän minä luulin. Tarkoitus tosiaan oli testailla eri tyylisiä ja mallisia pukuja, jotta pääsisin perille, millaisista puvuista kannattaisi sitten haaveilla. Sain nopeasti ajan Hyvinkääläiseen Leimulineen ja äitini mukaan. Äidin läsnäolo oli tärkeää sekä minulle että hänelle. Kun ensimmäistä kertaa vetää morsiuspukuja ylleen, on äidin läsnäolo ihana ja arvokas asia, ainakin minulle.

Leimussa upea Pirjo otti minut vastaan ja hetken minua katseltuaan totesi suorasukaiseen tyyliinsä: "Kyllä mä sut pukisin täyspitsiin. Liikut sillä tavalla." Pitsiä olin itsekin ajatellut joten ei kun tuumasta toimeen. Ainoa ehdoton ei minulle oli merenneito-mallinen puku. Noh, ensimmäinen puku, jonka Pirjo ylleni auttoi oli Maggie Sotteron Jessica, fit and flare -tyylinen eli kovin lähellä merenneitoa. Puku oli useita kokoja liian iso, mutta se kursittiin kasaan sen verran, että pääsin jyvälle sen mallista. Pukuhan on todella kaunis, mutta se ei sytyttänyt minua vaikka sekä Pirjo että äiti-armas sitä kehuivat. Se oli jotenkin raskas yllä ja pitsi siinä ei ollut makuuni tarpeeksi kevyttä, siroa ja jotain, en edes tiedä mitä. Nämä on aika lailla henkimaailman juttuja. 

Puku on tässä 

Ja tässä sen kaunis selkäpuoli, joka ei kuitenkaan minua miellyttänyt. Näppärä Pirjo kyllä osoitti minulle miten sen olisi voinut minulle muokata toisenlaiseksi keskellä olevan aukon häiritessä suuresti silmääni.

Kaunis puku, mutta ei minun pukuni kuitenkaan.

Seuraavaksi sain ylleni jotain aivan ihanaa, josta en paljasta sen kummempaa kuin että Sottero senkin takana on ja puku erottui joukosta upeasti. Se sai aikaan kyyneleet äidin silmiin enkä olisi raaskinut ottaa sitä päältäni pois. Niin että "ihan vain selvittämään mikä malli voisi toimia ylläni"...

Kolmantena sovitin Sotteron Jaclynia ihan vain vertailun vuoksi, täysin eri tyyppinen, ihanan yksinkertainen ja todella sievä. Kokeilin sitä kylläkin eri vyöllä, sillä tuo puvun oma vyö sai koko kroppani katkeamaan kahtia, ei hyvä. Puvun bolero oli myös tosi kaunis.

                                                           Tässä sama puku myös takaa ja boleron kera.

Suloinen puku kyllä, ehkä jotain sen kaltaista olin alunperin kuvitellut ylleni. Mutta se toiseksi sovittamani, oi oi... Lisäksi Pirjo ylipuhui minut kokeilemaan huntua, jota en todellakaan ollut ajatellut käyttää. Siinä vaiheessa silmäni kyyneltyivät. Saatoinpa löytää pukuni. Päätös tosin pitäisi tehdä pian jos haluaa säästää useita satoja euroja; puvusta on lokakuussa 20 prosentin alennus... Oih ja voih mihin liemeen itseni saatoinkaan!

Onko muille käynyt samaa, että kaivaa iloisesti kuopan itselleen? :) 

Olen lukenut niin monta tarinaa varhain ostetuista puvuista ja katumapäälle tulemisesta. Toisaalta en sitä ihan ymmärrä, oikea puku tuntuu oikealta myös puolentoista vuoden päästä, tai niin minä ajattelen.

To be continued...

Kuvat täältä.

Hääpaikkoja osa 1

Lupasin jakaa hieman ajatuksiani juhlapaikoista ja nyt on oiva hetki naputella pinkeillä kynsillä varustetuilla näpeillä (pinkki perjantai, siskoseni!). Aloitetaan napakasti tarinointi suoraan yhdestä lempparipaikoistani, Sälinkään kartanosta Mäntsälässä. Kartanolla on upean ulkomuotonsa ja pihapiirinsä lisäksi minulle tunnearvoa, sillä siellä on vietetty mm. sukuseuran juhlia ja olen kirmannut lapsena ympäri ihastuttavaa pihapiiriä. Lisäksi kartanon henki on aivan omanlaisensa, vessoja myöten, joista kuvamateriaalia kohta. Kartanoa pitää yllä Sälinkään Kartanoseura Ry ja tilaa on noin 130 juhlijalle. Kartano toimii tilausravintolana, joten omat juomat ja pitopalvelut voi/pitää unohtaa, jos häänsä mielii Sälinkäällä viettää. Yhteydenpito kartanon kanssa oli suhteellisen vaivatonta sähköpostitse ja tutustumiskäynti tiloihin järjestyi helposti. Tilavuokra on tällä hetkellä 700€, mikä toisaalta on korkeahko ja sitten taas vertailussa vaikkapa Espoon Kartanoon naurettavan pieni! Sain pyydettäessä nähtäväksi menuehdotelmia ja melko hyvin tietoa hinnoista. Henkilökunnasta ei tule lisäkuluja, kynttilät ja paperiset (kangasmaiset) servietit kuuluvat hintaan. Muuta siivoamista paikalla ei tarvitse tehdä kuin kerätä omaisuutensa (talteen haluamansa koristeet, lahjat jne.) illalla/yöllä talteen, muun hoitaa henkilökunta. Mikäli kartanolla ei ole edellisenä iltana tilaisuutta, voi paikat koristella jo silloin valmiiksi. Juhlimista voi jatkaa yöllä kello kahteen saakka.

Katsellaanpa hieman ottamiamme kuvia kartanosta. Tässä alkuun julkisivua

Pihalla on hyvin tilaa autoille, lisäparkkitilaa löytyy myös lähistöltä. Järvelle päin kartano näyttää tältä (pällistelevä mies ei kuulu kalustoon):

Järvelle johtaa kaunis puiden reunustama kuja ja rannassa odottaa huvimaja, josta en huomannut kuvaa napsaista mutta kuva siitä löytyy kartanon verkkosivuilta kyllä.

Sisätilat ovat kauniit ja valoisat. Kartanolla on kaksi terassia, joilla viettää aikaa ja haukata happea. Terassit ovat osa anniskelualuetta toisin kuin piha, jossa ei siis sovi kekkaloida upeiden tammien katveessa kuohuviinilasin kera. 

Salin lisäksi on kolme erillistä huonetta, joista yhden voi pyhittää vaikkapa lasten puuhatilaksi, yhden morsiuskammariksi ja Keisarin Salongin vanhemman väen rupattelupaikaksi. Kuten kuvasta näkyy, salista löytyy myös kaunis vanha piano, joka pidetään vireessä.

                                                             Ihastuttavan valoisa veranta

                                                          WC:t, joissa huikea tapetointi

Kartanon historiasta voi lukea lisää täältä. Sivuilta löytyy myös lisää kuvia. Mitä muuta kertoisin..? Kartano on kerta kaikkiaan viehättävä, olisin todella mielelläni viettänyt häitämme siellä, mutta käytännöllisyys ja taloudelliset syyt veivät voiton eräälle toiselle paikalle. Suosittelen lämpimästi tutustumaan kartanoon, pihalla voi piipahtaa ihmettelemässä ikivanhoja tammia ja torppareiden muistomerkkiä ja rannassa haaveilla tulevasta koivuun nojaillen.

Ensi kertaan!

p.s. rakas lukija, jätä toki merkki käynnistäsi täällä kommentoimalla, kysymällä lisää tai vain sanomalla hei :)

Mikä ihmeen Pälli?

Blogin nimi ei varsinaisesti ole hääblogien tyypillistä eteeristä, pitsiä ja vaaleanpunaista tursuvaa sanojen asettelua (ei niissäkään tosin mitään vikaa ole). Avattakoon asiaa hieman. Pälli on jo vuosia kuulunut niiden nimien joukkoon, joilla kutsun tärkeitä läheisiäni. Sellainen hellä ja lempeä, Pälli. Höntti taas olen minä; olen toisaalta niin hyvin kasassa ja sitten yhtäkkiä pyllistän minimekossa keskellä katua, sillä näin maassa juuri pörröisen toukan. Kovasti tahtominen on sitä, mitä olemme alusta asti tehneet. Elämämme on ollut täynnä haasteita ja paineita ja rakkauden lisäksi on tarvittu raudanlujaa tahtoa. Se päättäväisyys on liimannut meidät yhteen ja kantanut monen karikon yli.

Sitten niihin häihin! Hääpäivä on päätetty, paikka varattu ja tänään on ensimmäinen suunnittelupalaveri. Kuvaaja on valittu myös. Monta isoa juttua on siis hallussa. Ajattelin kirjoitella teille vähän juttua sekä paikoista että kuvaajista tulevina päivinä, jos omista löydöistäni olisi jollekulle muulle apua!  Monta pientäkin asiaa on jo mietittynä, ainakin alustavasti. Kaikki tämä on ollut ihanaa, inspiroivaa ja stressitöntä, kun ei ole ollut kiire. Häästressi, onko se jotain syötävää..? Ei vaan, eiköhän sitäkin pukkaa kun päivä lähestyy.

Nyt toivotan ihanaa syksyistä päivää, kaivakaa pipot esiin ettei ajatukset jäädy!

Alkukankeutta

Nythän on niin, että olin päättänyt pyhästi olla pitämättä hääblogia. Pikkutyttönä myös pyhästi vannoin, etten mene naimisiin. Noh, olen menossa naimisiin kesällä 2016 ja tässä tämä blogikin nyt sitten on. Hupsista vaan. Seuraava vannomani asia taitaakin olla vihkimisen yhteydessä ja siitä ajattelin pitää kiinni lopun elämääni. Blogin aloittaminen teknisesti on nyt vienyt aikaa, hermoja ja kohta taidan keittää lisää kahviakin avuksi. Siitä tämä otsikko. Mennään kuitenkin asiaan.

Tarkoitukseni on kirjoitella isoista ja pienistäkin asioista, ehkä joukkoon saattaa lipsahtaa jotain häihin liittymätöntäkin. Häitämme juhlitaan heinäkuussa 2016 ja sinne on melkoisen pitkä matka vielä. Toisaalta aikaansaavana naisena tosi moni asia on jo lyöty lukkoon, mutta niistä sitten myöhemmin muissa postauksissa. Nyt kerrottakoon, että olen aikuinen nainen, lapseton sellainen ja elelen avomieheni kanssa Uudellamaalla. Olemme rakastaneet toisiamme kohta kolme vuotta ja siitä asuneet yhdessä tämän kuluvan vuoden. Vaikeuksien kautta voittoon on ollut meidän elämämme teema koko ajan ja tässä olemme, suunnittelemassa häitä. Mainittakoon myös, että mieheni on hyvin aktiivinen suunnittelun suhteen ja hänellä on mielipide kaikesta häihin liittyvästä. Onko se sitten hyvä asia, jää nähtäväksi! :)

Aloitetaan kuitenkin kertomalla hivenen kihlauksestamme. Meillä oli takana rankat pari viikkoa ja eräänä päivänä töistä tultuaan mies kysäisee olisiko minulla seikkailumieltä. Totta kai on, minua ei tarvitse isommin houkutella hullutuksiin ja utelin tietenkin lisää. Seikkailumieltä ei tarvinnut olla kuin sen verran, että ajetaan meille tärkeälle paikalle ottamaan itsestämme muutamia kuvia. Mikäs siinä, mennään vaan. Autossa kysäisin mieheltäni, jotta onko hän pitkäänkin suunnitellut tätä kuvausideaa ja sain vastaukseksi: "tänään ajellessa aloin sitä pohtia". Mies oli oudon kupliva ja innostunut, mutta en sitä kummemmin ihmetellyt. Päästyämme määränpäähän viriteltiin jalusta kuntoon ja alettiin napsia kuvia meistä rannan kivillä istuen. Jostain syystä silmäni valuivat ja pyysin miestä tuomaan laukusta kameran luota nenäliinan. Katselin rauhassa vettä ja upeaa aurinkoa miehen tullessa kivelle viereeni. Nenäliinan sijaan hän ojensikin sormusrasiaa ja kysäisi, josko mentäisiin naimisiin. Sitten seuraa iih aah voi ei ihanko totta ja onnenkyyneleitä ja mitä näitä nyt on..? Ehei, omaan tyyliini tokaisin: "Yrität sä pudottaa mut tältä kiveltä??!!" Lopulta sain sanotuksi myös jotain järkevämpää ja sain sormeeni todella kauniin ja siron kihlasormuksen. Tuli sille nenäliinallekin käyttöä lopulta.

Koska asiat eivät yleensä meillä mene yksinkertaisimman kautta, hukkui sormus puoli tuntia kosinnan jälkeen autossa, kun vaihdoin bikineitä päälle (olimme menossa hellepäivän iltauinnille). Sormushan oli liian iso ja halusin pitää sitä sormessani kuitenkin ajomatkan ajan. Auto tongittiin läpikotaisin, hikihelmet vain kimmelsivät kunnes onneksi keksin, että josko se olisi pudonnut pyyhekassiin sitä penkoessani. Siellähän se kimalteli pyyhkeiden välissä! Huhheijaa. Sen jälkeen sormus pysyi rasiassaan, kunnes sain oikean kokoisen pari viikkoa myöhemmin.

Häiden suunnittelu alkoi lähes saman tien ja olemmekin jo varsin pitkällä sillä tiellä. Siitä sitten ensi kerralla!