maanantai 17. lokakuuta 2016

Häidemme videokuvaus

Meille oli alusta asti selvää, että tahdomme häistämme liikkuvaa kuvaa. Kuvaajankin valinta oli helppoa; olemme tavanneet A:n kanssa mutkan kautta VideoTimon ansiosta, joten hänen suostuttua juhlamme kuvaamaan, olin varsin iloinen! Timon kanssa on helppo ja leppoisaa olla ja hän sulautuu joukkoon loistavasti eivätkä vieraamme tuntuneet muistavan hänen läsnäoloaan ollenkaan, mikä on ihanaa ja tavoiteltavaa. Timo oli jo heti aamulla aikaisin kanssani Ratissa kuvaamassa valmistautumista sekä juhlapaikkaa ja hänen innostuksensa oli hauskaa sekä ihanaa, sillä siitä tuli olo, että hänelle on väliä, millaisena hän juhlamme kuvaa. Timo piittasi ja se on tärkeää. Minä en osannut häiriintyä hänestä ja kamerastaan missään vaiheessa, sillä olemme kavereita vuosien takaa. Ilman kaveruuttakin Timon läsnälo on luontevaa ja helppoa. Kiitos Timon saatiin myös rannekoruni paikoilleen, sillä jännittävä äitini ei saanut korua kiinni :) Ihanasti videolla kuitenkin on pätkä tästä yrityksestä <3 Timo myös piti huolen, että videolla on meidän läheisimmät ihmiset tallessa ja hän muisti toiveeni saada rakkaasta mummusta kuvaa. Mummun lausuma runo tallentui muistojen mukaan ja se on minulle valtavan tärkeää.

Timon kautta järjestyi myös äänentoisto pihalle vihkimisen ajaksi eikä meidän tarvinnut murehtia juttujen pystyttämisestä vaan Timo hoiti homman bestmanin ja sulhon ohjeiden mukaan mainiosti. Kun ihmiset tekevät työnsä intohimolla ja aidolla rakkaudella, on jälkikin sen mukaista. Nauroin jossain vaiheessa häiden suunnittelua, kun olimme Timoa kotonamme tavanneet, että hän on enemmän innoissaan kuin me :D Olen aidosti otettu, että Timo otti sydämen asiaksi häidemme ikuistamisen. Oli mukavaa seurata, miten hän intoili mahdollisuuksista käyttää eri tekniikoita kuvauksessa ja miten hän innostui juhlapaikasta hääpäivänä. Arvostan ihmistä, joka panostaa työhönsä kunnolla ja antaa sen näkyä sekä kuulua.

Kuva Miska Koivumäki
Suosittelen Timoa todella lämpimästi kenelle tahansa hääparille. Sivunsa löydät täältä. Hän oli koko päivän myöhään yöhön kanssamme ja saimme aivan ihanan häävideon, jota katsellessa on saanut nauraa, itkeä, liikuttua ja hymyillä kasvonsa kipeiksi, sillä päivämme taika on vangittu. Minä en miettinyt kertaakaan päivän aikana videokameraa tai muutenkaan kameraa. Keskityin juhlimaan elämäni onnea ja kiitos huippujen kuvaajiemme, voimme palata tähän päivään elävästi. Sillä onnemme ja päivän valo on videossa läsnä niin vahvasti, että ei ole vaikeuksia palata siihen lämpöön ja pakahduttavaan onneen. Sitä katsoo taas lempeämmin tätäkin päivää, jota nyt syksyn pimeydessä elää. Sulhasen sanoin video on meidän näköisemme, lämmin, rakastunut ja kerrassaan mainio. Tunnelma välittyy loistavasti.

Katso tästä lyhyt versio videosta, joka on saanut kyyneliin tuttavamme, jotka eivät häissä edes olleet paikalla <3

Musiikki Tim Halperin Forever Starts Today

Minä kiitän vielä länpimästi Timoa ja nyt jatkamme vuosipäivämme viettoa, jonka kunniaksi töiden jälkeen kävimme Helsingissä treffeillä ekojen virallisten treffiemme hengessä. On tämä elämä melkoisen ihanaa <3

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Häiden ohjelma

Heipä hei pitkästä aikaa! On aika rikkoa venähtänyt hiljaisuus ja kertoa häidemme ohjelmasta.
Emme olleet suunnitelleet mitään hirveää määrää erilaista puuhaa ja tapahtumaa vieraiden iloksi vaan luotimme seurustelun ja tanssimisen loppuillasta pitävän väen iloisina. 

Herkkubuffet oli meillä juhlatilassa saatavilla lähes koko juhlan ajan ja ilahduttavan paljon siellä piipahti niin lapset kuin aikuisetkin. Hitti oli ehdottomasti Fazerin sininen, jotka menivät kaikki (ja niitä oli reilusti). Eräs pikkuvieraista myös kulki ilahduttamassa meitä muita tuomalla nameja <3 

Kuva Miska Koivumäki
Lapsivieraat oli huomioitu myös pienillä yllätyskasseilla, jotka odottivat tuoleilla ja niistä löytyi kaikilta saippuakuplia, mutta muu sisältö vaihteli. Oli kirjaa, puuhapakettia ja kaikkea mahdollista. Kaikilla oli eri näköinen lahjakassi, joita muuten valitsin hartaasti. Saippuakuplat olivat hitti; ihana kesäsää houkutteli ulos leikkimään ja siellä kirmattiin kuplien perässä moneen otteeseen! Lapset ottivat kaiken ilon irti myös hääbingosta ja veivät kaikki palkinnot (jotka olivat siis suklaata). Hääbingon pääset näkemään täältä. Bingon tekstit olivat osittain muualta lainattuja ja osa oli juuri meidän porukkaamme sopiviksi keksimiäni.

Kuva Miska Koivumäki
Ohjelmaksi lasketaan myös lukuisat puheet, joita saimme illan aikana kuulla. Niistä voit lukea enemmän täältä. Puheiden joukossa oli myös musiikkia, oma puheeni mukaan lukien ja se toi mukavaa vaihtelua. Lisäksi oli pieniä ohjelmallisia osioita heti juhlan alussa;  bestman luetteli joukon väittämiä ja ihmiset huiskuttelivat niiden mukaan lautasliinojaan. Väittämiä oli mm. "tiedän morsiamesta hassuja lapsuudentarinoita", "aion tanssia tänään yöhön asti", "olen saunonut sulhasen kanssa" ja sitten joukossa oli niitä perinteisiä olen-sukua-sulhaselle jne. 

Kuva Miska Koivumäki
Pääsimme myös sulhasen kanssa arvailemaan "Mikä heitä yhdistää" -hengessä. Pöydissä oli lappuset, joissa oli sisareni tekemiä väittämiä, jotka hän oli koostanut mökkikeskustelun perusteella. Olisi voinut kuvitella, että olisi ollut helppo päätellä mikä seisomaan nousseita ihmisiä kulloinkin yhdisti, mutta joukossa oli muutama vaikea. Homma kirvoitti monet naurut, sillä juttuihin liittyi myös hauskoja tarinoita.

Kuva Miska Koivumäki
Yllättävä ohjelmanumero oli morsiamen ryöstö. Me kun olimme melko selvästi tehneet tiettäväksi, että jos ei ketään ryösteltäisi näissä häissä, mutta bestman, A:n ystävä ja ystäväni mies tekivät mestarillisen suunnitelman paikan päällä ja niin sitä sitten minua vietiin.

Kuva Miska Koivumäki
Herrasmiehet taluttivat minut pöytäliina hartioilla saunarakennukselle siiderin kera ja pitivät minule hilpeää seuraa. A parka joutui kehittelemään räpin, jotta saisi minut takaisin. Hienosti hän onnistui sanailemaan, sillä minut saatiin takaisin aplodien saattelemana. Ei sulhaselle kovin isot traumat jäänyt. Ehkä... Räppi oli myös tyylilajille uskollisen uhmakas sisältäen jotain siitä, että sulhon mukaan lähtiessä pääsee luksushuoneeseen yöksi tai sitten voin toki aina valita saunan terassin :D

Kuva Miska Koivumäki
Kuva Miska Koivumäki
Juhlatilassa oli esillä myös serkkuni koostama valokuvakirja Antipolttareistamme sekä sisareni koostama ihana vihkonen liittyen kukkasidonta-yllätykseen ja morsiussaunaan. Nämä aarteet ovat visusti tallessa <3

Luonnollinen osa iltaa oli musiikki ja tanssi. Ensitanssimme voitaneen lukea myös ohjelmanumeroksi, mutta siitä kirjoitan erikseen. Bändi viihdytti ihmisiä kolmen setin verran yli puolen yön ja ihmiset niin tanssivat kuin seurustelivat musiikin tahtiin. 

Kuva Miska Koivumäki
Kuva Miska Koivumäki
Kuva Miska Koivumäki
Kuva Miska Koivumäki
Minä myös yllätin sulhasen vielä yhden kerran laulamalla Stellan Vie Mua, joka oli toinen ehdokkaamme ensitanssin musiikiksi. Halusin liittää sen jotenkin häihimme ja päädyin sitten laulamaan sen bändin kanssa. Onneksi olin sijoittanut biisin sellaiseen kohtaan iltaa, että ei taatusti enää jännittäisi ja laulaminen oli yksinkertaisesti ihanaa.

Kuva Miska Koivumäki
Kuvakaappaus VideoTimon videosta
Illan aikana saatiin yksi ukkoskuuro auringon muuten helliessä meitä ja vieraita. Yhteiskuvia otettiin juuri ennen sateen vyörymistä, onneksi joku sen saderintaman tulon ehti huomata niin kuvat saatiin otettua silloin, kun valoa riitti. Mielestäni ohjelmaa oli juuri sopivasti, sillä kaikille jäi myös paljon aikaa rupatteluun ja yhdessä seurusteluun ja onkin ihana katsoa kuvia hymyilevistä ja viihtyvistä ihmisistä. 

Yöllä poistuimme tähtisadetikkujen valossa; vieraita oli jäljellä pieni joukko mutta sitäkin sydämellisempi oli meidän matkaan lähettämisemme.

Kuva Miska Koivumäki
Kuva Miska Koivumäki

Kuvien luvaton käyttö, kopiointi tai jakaminen on kielletty.

Seuraavaksi lienee syytä kirjoittaa jotakin ensitanssistamme ja jossain kohtaa on aika näyttää teille myös lyhyt versio häävideostamme. Nyt ihanaa syksyisen sunnuntain jatkoa!