keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Voimaa, valoa ja rakkautta valokuvien muodossa

Heipä hei lukijani! Elän tällä hetkellä rään, liman ja yskän maailmassa ja päässä ei liikahda oikein mikään. Olin ajatellut kirjoitella tienvarsikylteistä, puheista ja vaikka mistä, mutta ne saavat odottaa vielä tovin sitä hetkeä, että aivoni ovat saapuneet takaisin ja minulla olisi teille jotain oikeasti järkevää tarjolla. Koska pitkä blogihiljaisuus ei kuitenkaan ole kiva, jaan teille jotain hyvin henkilökohtaista, joka kuitenkin liittyy myös häihin tai pikemminkin avioliittoon. Meidän rakkaus kantaa toivottavasti hautaan saakka ja siihen rakkauteen liittyy paljon toveruutta, voimaa ja sallivuutta. Olen aiheesta aiemminkin kirjoittanut, mutta minulla on Se Maailman Upein Mies, jollaista en olisi ikipäivänä osannut toivoa. Se Maailman Upein Mies lähtee mukaan myös seuraavanlaiseen juttuun; kylmänä kuulaan alkukevään iltana ajelimme pitkin maaseutua kameran kera ottamassa kuvia, joista voisin voimaantua.

Kytäjä

Talvi ja kevät ovat olleet rankkoja monesta syystä, mutta yksi niistä syistä liittyy terveyteeni ja siihen liittyviin pelkoihin. Kummallinen huimaus ja pahoinvointi saivat vihdoin nimen ja nimi on Menieren tauti. Musiikkia rakastavana ja sitä tekevänä osittainenkin kuulon menetys tuntui kuolemantuomiolta. Olen kokenut olevani rikkinäinen, epäkelpo, kehoni pettäneen minut jälleen kerran. Näistä tuntemuksista olen päättänyt nousta ja halusin kokeilla avuksi myös voimauttavan valokuvauksen periaatteita. Prosessia en voi kutsua voimauttavaksi valokuvaukseksi, kun koulutusta kyseiseen metodiin ei ole (googlaa toki Voimauttava valokuvaus ja Miina Savolainen). Työväline kuitenkin on tuttu ja prosessi oli mainio. Halusin nähdä itseni jälleen ehjempänä, riittävänä, "ihan hyvänä"ja seesteisenä. Kauniina ja kauniissa ympäristössä. Kauneudella tarkoitan sisältä tulevaa valoa ja rauhaa, en niinkään ulkokohtaisia seikkoja. Rakas A oli kameran takana ja teki sen mitä pyysin, kärsivällisyydellä ja rakkaudella. Siksi lopputulos on hieno, koin jotain mitä en osaa sanoiksi pukea muuten kuin että rakastavan katseen alla on helppo hengittää.

Nyt näytän teille kuvausten paloja, joista toivon jotain välittyvän muillekin.

Ahdenkallio

Kytäjä

Ahdenkallio, Koivukuja
Kytäjä

Kytäjä

Lempeää loppuviikkoa ja rakkautta!

Pälli ja Höntti


Kaikkien kuvien oikeudet Minttunen ja A, kopioinnista seuraa tupen rapinat!


2 kommenttia:

  1. Ihania ja kauniin seesteisiä kuvia, joiden tunnelma välittyy tänne näytön toisellekin puolelle. Paljon voimaa, rakkautta ja rohkeutta polullesi! :)

    VastaaPoista

Kiitos kauniista ja asiallisesta kommentistasi!