keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vanhan vuoden paketointia ja uuden varovaista odottamista

Vuosi sitten tähän aikaan toivoin sormet ristissä tulevan vuoden olevan lopultakin helpompi, kivuttomampi, terveempi ja sisältävän vähemmän kovia taisteluita mm. lapsen hyvästä. Uskoin vakaasti, että nyt helpottaisi, asiat vaikuttivat järjestyvän lopultakin parempaan suuntaan. Mies oli vihdoinkin muuttamassa saman katon alle kanssani alkuvuodesta, lapsen asumisjärjestely oli vihdoinkin saatu väännettyä siihen malliin, joka ei haittaisi lapsen kasvua ja kehitystä ja vakauttaisi elämäänsä. Surutyö olisi miehellä edessä, kun joutui antamaan myöten lapsen lähivanhemmuudessa ja luovuttamaan päävastuun äidille, jotta pysyvä yksi koti lapselle saataisiin. Mutta pääasia, että iso taistelu oli takanapäin lapsen edusta ja me pääsisimme vihdoinkin elämään yhteistä arkea, ihan joka viikko, joka päivä, joka yö.



Noh, ei ihan mennyt niin kuin elokuvissa sitten kuitenkaan. Hermokipuhelvettini oli valloillaan eikä stressi auttanut asiaa. Muutto saatiin hoidettua miehen isän ja veljien avulla mainiosti ja tavarat olivat paikoillaan pikkukippoja myöten muuttopäivän iltana. 




Onnea ja euforiaa kesti sen viikonlopun ja sitten alkoi rytistä lapsen äidin alkaessa uhkailla ties millä mielikuvituksellisella. Jälkikäteen ajatellen olisi kannattanut tehdä rikosilmoitus laittomista uhkauksista, jos se olisi häntä hieman ravistanut hereille. Me painoimme eteenpäin ja koitimme pitää lapsen hyvän koko ajan edellä, toimia lasta tukevasti hänen meillä ollessa ja tukea myös tämän myönteistä suhdetta äitiinsä. Tilanne ei ole helpottunut enkä siitä sen enempää viitsi avautua, mutta koko vuosi on väännetty, väistelty luoteja ja pysytty itse aikuisina ja viisaina vanhempina (minä puoli-sellaisena) ja luotettu siihen, että jossain vaiheessa lapsi osaa itse myös ajatella ja kyseenalaistaa jatkuvan mustamaalauksen ja luoda oman mielipiteensä. Monet itkut on itketty, kiukut kiukuttu ja kiroilut kiroiltu, kuuluvasti kahden kesken tai puhelimessa esimerkiksi äidille. Serkku-kaaso parka on myös saanut kuulla joka tapaamisellamme marmatustani asiasta. Lupaan parantaa tapani, serkku-rakas!

Kaiken keskellä olen saanut olla kiitollinen perheestäni, rakkaasta miehestäni. Olen voinut luottaa ihmisten läsnäoloon ja viisaisiin neuvoihin, peilinä olemiseen. Yhtä ystävää olen kaivannut kovasti ja toivon saavani häneen yhteyden uudestaan. Jossain taistelujen tuoksinnassa hän jäi jalkoihin. Onneksi olen sinnikäs, kun on kyse rakastamistani ihmisistä.

 Nauraa olen saanut kaiken keskellä kuitenkin niin, että vatsa on ollut halkeamaisillaan. Huumorilla ja sarkasmilla päästiin pitkälle kaiken keskellä. Huumori on muutenkin yksi kantavista voimistamme. Osaamme nauraa yhdessä, itsellemme, meille, toisille ja elämälle. Kun hommat menee liian absurdeiksi ei voi kuin nauraa itkujen jälkeen ja olla onnellinen siitä mitä on. Keväällä elin pienoista epäuskon kautta. Minusta tuntui, että junnasimme paikoillamme, kriiseilin kesällä asiasta jo vähän isomminkin, olin turhautunut, kun tuntui että mikään ei sittenkään muuttunut vaikka pääsimme vihdoinkin yhteiseen kotiin. Taistelut lapsesta jatkuivat raivokkaina, stressitaso vain nousi eikä asiaa auttanut minun tasapainoelimeni tulehtuminen heti kesän alkuun. Olin täysin riippuvainen miehestäni, en uskaltanut liikkua missään yksin kovan huimauksen ja pahoinvoinnin takia. Kesän suunnitelmat menivät siis aivan uusiksi.

Heinäkuun 17. päivä oli kuitenkin iso käännekohta meille ja minulle, kun mies meni ja kosaisi minua padolla. En purskahtanut kyyneliin, en vastannut mitään romanttista tai reagoinut niin kuin ihmisen oletetaan reagoivan. Tokaisin jotain älytöntä ennen kuin pääsin asiaan ja vastasin myöntävästi. Yhtäkkiä olin viimeinkin matkalla saamaan rakastamani miehen aviomiehekseni, perheeni siunauksella tietenkin. Suunnittelu alkoi lähes saman tien, siitä matkasta olettekin saaneet lukea jo jonkin aikaa. Koska olen sitä tyyppiä, joka haluaa asiat halki poikki pinoon ja eilen jo nyt heti, on moni asia jo lyöty lukkoon vaikka häihin onkin aikaa. Kesä 2016 valikoitui ajankohdaksi käytännön syistä; kesä 2015 oli jo niin varattu paikkojen ja kuvaajien osalta emmekä halunneet tehdä liian isoja kompromisseja. Heinäkuun 9. 2016 onkin päivämme, ilman isoja kompromisseja.


Saimme viettää kesällä tovin ihan kahden kesken rakkaalla mökillä, mökki on muutenkin ollut henkireikämme alusta asti. Siellä on ihanaa olla vanhempieni kanssa, siskoni perheen kanssa, mutta myös ihan kahden. Taivaallista rauhaa, lounasta vasta iltapäivällä, hitaita aamuja, alastonuinteja yöllä ja aamukahvit avecin kera laiturilla puolen päivän aikaan. Melomisreissuja, soutelua yöllisellä järvellä. Ah. <3


Lisäksi arkeemme on luonnollisesti kuulunut miehen lapsi ja touhut tämän kanssa sekä arjen opettelu pojan kanssa, jolle moni asia on haastavaa. Välillä on tehnyt mieli repiä hiuksia päästä, mutta onneksi kaiken keskellä on paljon iloa.




Arjen keskellä olemme irrottaneet aikaa liikkua yhdessä luonnossa. Hiljaisuudesta, kauneudesta ja yksityiskohdista olen voinut löytää rauhaa kaaoksen keskellä. Syksyllä luonto ja mies pitivät minut pystyssä työkriisien vuoksi. Syksyllä tuli vaihdettua työpaikkaa kahteen kertaan, mutta loppuvuosi oli onneksi tasaista. Toivonkin, että rauha jatkuisi alkuvuoteen 2015.


Tietenkin loppuvuoteen on mahtunut häiden suunnittelua, paikan etsimistä, kuvaajan varmistaminen, häämessuilua, unelmointia ja hössötystä yhdessä ja erikseen. Tämä blogi alkoi lokakuussa ja on toiminut minulle ihanana kanavana purkaa tuntemuksiani ja leikitellä ideoilla. Tiedän tyylini jakavan mielipiteitä etenkin, kun en arastele kertoa mitä mieltä olen milloin mistäkin. Ehdottomuuteni voi ahdistaa ;) Siksikin on ihanaa, että blogissani on vierailtu niin monta kertaa kuin on ja teitä säännöllisiä lukijoita on kertynyt useita. Ensi vuonna jatkan samalla tavalla; jaan arkeamme, häiden suunnittelua ja puuskahdan varmaan monet kerrat elämän sekaisuutta. Tuo vuosi 2015 mitä tahansa tullessaan, yksi asia pysyy: perhe. Koko iso perheeni <3

Kiitos Sinulle lukijani rinnalla kulkemisesta, kommentoinnista ja kiinnostuksesta. Toivon onnekasta, rakkauden täyteistä ja uusia haasteita tuovaa vuotta 2015!


Kaikien kuvien oikeudet Minttunen, ethän käytä ilman lupaa.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Kaasojen laatikot

Aiemmin kirjoitin, että kysäisen naisia kaasoikseni hieman erilaisella tavalla ja pikkuisen isommin. Nyt, kun serkkunen on lupautunut hommaan ja siskokin laatikkonsa saanut, voin paljastaa laatikoiden sisällön. Laatikot siis tilasin eräästä paperituotteita myyvästä yrityksestä ja koristelin ne juuttinauhalla, pitsillä sekä leikattavalla liitutaulutarralla.

Tässä kuva ilman nimisydäntä

Halusin laatikon sisälle jotain, missä näkyy häidemme teemaa ja värejä. Värejämmehän ovat minttu sekä haalea vaaleanpunainen, -tai pehmeä-, ja pitsiä tulee olemaan siellä sun täällä. Minulla oli jemmassa muutama suloinen nenäliina, jotka pääsivät laatikoihin, ostin mintun värisiä isoja tuikkuja ja sitten metsästin naisille sopivan väristä kynsilakkaa. Sopiva väri löytyi suhteellisen helposti, mutta jouduin hakemaan putelit kolmesta eri kaupasta, sillä väri oli lopussa monessa paikassa. 



 Teetätin jokaiselle erilaisen korun koruntekijällä, jonka löysin Etsystä. Korut (The Paisley Moon) oli pakattu kukin erilaiseen pahviin. Paljon pohdintaa kuluikin sitten siihen, mikä koru kenellekin menee ja sen jälkeen sainkin miettiä, minkä korun pakkaan mihinkin pahviin :) Ihan höpsöä, mutta yksityiskohdilla ON väliä. Laatikkoon kirjoitin myös viestin saajalle, jossa kysäisin Suuren Kysymyksen. Laatikoiden antamisen jälkeen olen voinut myös kertoa blogista naisille ja antaa osoitteen, kun tähän asti on pitänyt olla ihan hys hys asiasta.


Siinä yksi koruista, kaikissa koruissa oli samoja värejä, mutta erilailla toteutettuna. Jokainen koru on uniikki.
























Vielä yksi kuva korun ja lakan kera. Värisävy lakassa on muuten herkullinen enkä harkinnut mitään muita kynsilakkoja kuin Essien, sillä niiden laatuun olen voinut luottaa jo pitkän aikaa. Lakka kestää hyvin, kuivuu nopeasti eikä lohkeile herkästi. Siitä huolimatta lakka on helppo poistaa. Varsinainen myyntipuhe taas...



Koruista sen verran, että niiden saaminen venyi todella pitkäksi ja menetin kertaalleen hermoni niiden tekijään. Toimitusajaksi hän ilmoitti noin kaksi viikkoa, mutta kohdallani hän aloitti korujen valmistuksen vasta kuukausi tilauksesta ja sitten vielä postitusaika päälle. Lähetin useamman alkuun varsin asiallisen viestin asiasta, joihin hän ei reagoinut ensin mitenkään. Vasta viimeiseen ja hyvin napakkaan viestiin nainen vastasi ja toimitti maksetut tuotteet. Olen ennenkin tilannut häneltä tuotteita ja saanut ne ajallaan ilman ongelmia, mutta tämä taisi olla viimeinen kerta, kun häneltä mitään tilaan. Ärsyttävä juttu kaikkinensa. Onneksi korut ovat kuitenkin kauniit!

Kuva Amber Walker. Tässä kaikki kolme korua ilman ketjuja. Aikas ihania, eikö totta?

Sellaisia tyttömäisiä unelmia tänään. Miten Sinä olet kysynyt kaasoasi/kaasojasi tehtävään? Entä onko tullut yllätyksiä matkan varrella?

Jälleen kaikkien kuvien oikeudet Minttunen. Et varmastikaan käytä ilman lupaa, ethän?

torstai 25. joulukuuta 2014

Joulun viettoa



Nythän kävikin sitten niin, ettei joulumme ole ollut ollenkaan sellainen, kun olimme toivoneet ja suunnitelleet. Miehen lapsi tuli äidiltään aatonaattona iltapäivällä ja kertoi autossa matkalla meille, että on outoja näppylöitä (ja niitä oli ollut jo muutaman päivän ajan...). Ne oudot näppylät olivatkin sitten enterorokkoa, joka tarttuu helkkarin helposti eikä ole harmiton astmaa sairastaville tai siihen taipuvaisille. Jouduimme sanomaan siis hyvästit isommalle perhejoululle vanhempieni luona, unohtaa mummuni luona käynnit ja perinteiset koko suvun Tapaninpäivän kahvit. Eniten harmitti, etten saa nähdä koko aikana etelään jouluksi tulleita siskoani ja tämän perhettä. Kyyneleitä riitti sekä epätoivoa. Kuten aiemmin kirjoitin, joulu on minulle yhtä kuin perhe. Ja se raivon ja voimattoman kiukun määrä, ettei lapsen äiti viitsinyt varoittaa tilanteesta etukäteen, ei laittanut sairaan lapsen mukaan astmalääkkeitä, kuten pitäisi ynnä muuta. Noh, tämä kaikki on häneltä normaalia piittaamattomuutta, mutta tällä kertaa se olisi voinut tarkoittaa nälkäistä joulua lapselle sekä meille, sillä luulimme viettävämme joulun tosiaan poissa kotoa. Ei muuta kuin kinkkuostoksille illalla ja sitä paistettiin sitten yöllä kahteen asti. Onneksi olin tehnyt rosollia valmiiksi, paistanut kalkkunaa ja niin edelleen, mutta silti. Että minua kiukutti.

Ja lapsen pettymys, kun odotti tapaavansa ensi kertaa joulupukin aattona ja viettävänsä aikaa perheeni kanssa ja kummipoikani kanssa. Jotenkin sitten oli tsempattava lapsen takia aattoon parin tunnin unien jälkeen ja koko päivän läpi. Vietimme joulua ja niin teimme tänäänkin, mutta pojasta ja miehestä huolimatta minulta on puuttunut kipeän iso palanen tästä joulusta eristyksissä. Suku ja perhe ovat niin lähellä ja silti niin kaukana. En osaa tätä edes sanoiksi pukea. Olen todella joutunut etsimään tunnelmaa tänä jouluna ja todellisena jouluihmisenä huomaan olevani siinä oudossa tilanteessa, että toivon tämän joulun olevan jo ohi ja arjen alkavan.

Häihin liittyen, laitoin aattoaamuna kaupunkiin ajaneen isäni mukaan siukulle laatikon, jossa pyysin häntä kunniakaason tehtävään ja eihän hän voinut hommasta kieltäytyä! Tämän myötä voinkin pian julkaista hieman kuvamateriaalia laatikoiden sisällöstä. <3

Kaikesta huolimatta, tässä vähän tunnelmaa kotoamme kuvien muodossa.














Tykkään kattaa nätisti, joten väkersin aattona puurolle punaisen kukan pallojen kera, päivälliselle aattona ja joulupäivänä pääsivät kankaiset liinat, joista kultaisella lumihiutaleella kirjotut ovat lahja ystävältä monia vuosia sitten. Kerrankin oli tarpeeksi tärkeä syy käyttää ihania kankaisia liinoja. Hääaskarteluiden vuoksi talosta löytyy jos jonkinmoista pitsinauhaa ja aattoillaksi sidoin liinat jokaiselle erilaisella pitsinauhalla. Liinana pöydässä toimii ekalta yhteiseltä Hangon reissultamme ostettu kaunis kultakoristeinen kaitaliina. Muuten suosin hopeaa joulukoristeissa, mutta keittiössä on ollut ripaus kultaa tänä jouluna.


Ihana serkkunen poikkesi aattoaamuna oven raossa hakemassa pakettimme mummulle ja tuomassa meille iki-ihanan piparilyhdyn, joita oli väsännyt aamuyölle asti ja jotka olivat "ihan kamalia". Minusta tuo on ihana ja tuo suloista tuoksua olohuoneeseen!




Jouluuni kuuluu olennaisena osana musiikki ja pianon ääressä on kulunut tovi jos toinenkin...


Lahjapaketeista paljastui mm. ihastuttava mekko mieheltä ja tajuttomat joulusukat, jotka saivat minut hihittämään hysteerisesti ja ovat muuten nytkin jalassa. Ihana äiti! <3


















Kynttilöitä olemme polttaneet valtavan määrän, kun ne luovat niin mukavasti tunnelmaa!





Joulukuvia ottaessa olen saanut tarvittavaa harjoitusta uuden kameramme kanssa; homma on vielä hieman hakusessa joten kuvat ovat kaikki hivenen vinksahtaneita...















Toivon, että teidän lukijoideni joulu on sujunut toiveiden mukaisesti ja mieli on hyvä, lämmin ja hellä! Minä olen iloinnut upeasta miehestäni, jonka viereen olen onneksi saanut käydä nukkumaan tänä jouluna. Olen iloinnut myös isästäni, joka ajoi tänne aattoaamuna, äidistä, jonka kanssa on naurettu ja itketty puhelimessa monen monta kertaa joulun aikana ja jolta olen voinut kysyä neuvoja esimerkiksi kinkun suhteen, siskostani, jota rakastan hurjasti ja pienistä pojista jotka ovat pieniä poikia vaikka tilanne olisi mikä. Perhe on yhtä kuin rakkaus.

Kaikkien kuvien oikeudet Minttunen. Ethän käytä ilman lupaa!

maanantai 22. joulukuuta 2014

Kauneusjuttuja morsiamelle

En oikein jaksa muuta tehdä nyt kuin istua tai maata, joten päätin vielä kirjoitella ennen joulua hääjuttuja. Ajatus lähti siitä, kun totesin eilen miehellle, että voin ilomielin jättää muut rahaa vievät kaunistautumiset väliin ennen häitä, mutta hääbudjettiin on tultava lymfabudjetti! Pohjustetaan asiaa hieman; kasvojeni oikealla puolella on pulmia ja leukaniveltä on operoitu pariinkiin kertaan. Leikkauksista huolimatta seuralaiseksi on jäänyt loppuelämän hermovauriokipu ja toimintahäiriöitä sekä tunnonalenemaa. Myös nesteenpoistojärjestelmä kasvojen, kaulan ja rinnan alueelta on vaurioitunut ja kiputila aiheuttaa jännityksiä, mikä taas kerryttää nestettä. Välillä nestettä on leuan alla niin paljon, etten saa leukaa rintaan... Sen vuoksi käyn säännöllisesti hyvällä fyssarilla lymfassa ja elämä on jälleen helpompaa. Jotta en näytä varavettä mukanaan kanneksivalta kamelilta hääpäivänämme, aion käydä lymfassa säännöllisesti kaksi-kolme kuukautta ennen Sitä Päivää.

Mutta mutta, lymfalla on muitakin positiivisia vaikutuksia, etenkin kasvojen alueella, mitä muutkin morsiamet varmasti arvostavat. Se kiihdyttää aineenvaihduntaa ja pintaverenkiertoa ja siten parantaa ihon kuntoa sekä ulkonäköä. Ilme on heleämpi pitkään! Lisäksi lymfaus on lempeä hoitomuoto ja todella rentouttavaa, jopa hemmottelevaa. Luulen, etten ole ainoa, joka ei pistä noita pahakseen. Toki kaikki hoito maksaa, joten siksi aion oikeasti laittaa hääbudjettiin lokeron lymfaa varten! :) Minä en ajatellut juosta valkaisemassa hampaita, ruskettamassa ihoani (yök, olen mieluummin oma vaalea itseni), laitattamassa kynsiäni ja hoidattamassa ihoani tai ihmehoidoissa, joissa luvataan 1-5 kilon painonpudotusta. Juu ei. Mutta näistä päästäänkin muihin morsiamiin. On hyvin tavallista hoidattaa itseään päästä varpaisiin ennen häitä. Se on kauneuden lisäksi myös rentouttavaa, mutta tietenkin kallista. Jos ihoaan mielii hoitaa häitä varten paraatikuntoon, on kosmetologikäynnit aloitettava viimeistään puolta vuotta ennen juhlia sekä tietenkin laitettava kotona ihonhoitorutiinit kuntoon. Alkoholinkäyttö kannattaa pitää minimissä, sillä se ei varsinaisesti tee hyvää ihollekaan. 

Kuva
Hampaitaan voi valkaista kotona tai suuhygienistin pakeilla, halpaa lystiä se ei kuitenkaan ole. Olen lukenut monia kokemuksia asiasta; osa positiivisia ja osa hyvin ikäviä allergisten reaktioiden takia. Ehkäpä juuri sen vuoksi valitsisin ammattilaisen tekemään homman. Mitään suurta ihmettä hampaiden värissä ei tapahdu, ei kannata pettyä, jos hymy ei loistakaan lampun lailla ;) Sormien ja varpaiden kynsiin kannattaa panostaa; sen voi tehdä itsekin. Kynnet kannattaa pitää hyvässä kunnossa jo pitkään ennen häitä. Jos hääkengät ovat varpaista avonaiset, voi miettiä kivan lakkauksen niihinkin. Ihan pornonpunaista en kuitenkaan varpaisiin vetelisi. Tärkeämpää on kynsien siisti kunto. Kätensä voi hoidattaa ammattilaisella tai sitten itse kotona alkaa muutama viikko ennen häitä panostaa kosteutukseen, kynsien sopivaan pituuteen ja häitä edeltävänä päivänä lakata kynnet itselle sopivaan kuosiin. Tai mikä ihanampaa, viettää aikaa ystävien, kaason/kaasojen ja sisarten kanssa laittaen kynnet kuntoon seuraavaa päivää varten! Hääpäivänä mukaan tulee joka tapauksessa pakata kynsilakka korjailuja varten.


Itsestäänselvyys on hiukset ja kampaus. Kampauksista tulen kirjoittelemaan tulevaisuudessa ihan erikseen, mutta hiuksista todettakoon niiden kotihoidon olevan olennaista. Oikea ravinto, riittävä uni (pätee ihoonkin) ja hyvä kotihoito antavat oivan alustan mestarikampaajallesi tehdä taikojaan hääpäivänä, on mestarikampaaja sitten sinä itse tai joku muu. Stressi näkyy hiuksissa -onneksi hieman viiveellä-, mutta kuivuuteen pystyy vaikuttamaan kuten muuhunkin pulmaan oikeilla tuotteilla. Mikäli hiuksiin mielii väriä, kannattaa se tehdä riittävän myöhään, jotta ikävä juurikasvu ei pilaa kaunista kokonaisuutta. Mikäli kuitenkin värjäät ensimmäistä kertaa hiuksiasi, ole varovainen. Nokkosrokko kasvoilla ja kaulalla ei ole kaunistus! Yleensä kampaajat ohjeistavat pesemään hiukset edellisenä iltana, mutta minä olen tähän asti joka kerta ennen juhlakampausta pessyt hiukseni aamulla, sillä heikkona nukkujana pyörin hiukset niin epäsiistin oloisiksi yön aikana ettei niistä voi mitään tehdä. Yksikään kampaaja ei ole tähän mennessä valittanut.

Nyt taidan kuitenkin palata vällyjen väliin parantelemaan jouluflunssaani, kuusta ihastellen ja häistä unelmoiden. Vielä uudestaan; ihanaa joulunaikaa lukijani ja toivottavasti maltatte tännekin palata! <3

lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulurakkautta

Vihdoinkin se alkaa olla täällä; joulu. Koti on puhdas, tontut ja enkelit ovat löytäneet paikkansa, kuusi tuotiin eilen sisään ja koristeltiin illalla suklaita mussuttaen (perinteinen koristelusuklaarasia pitää olla). Olen melkoisessa taudissa korvatulehdusta myöten, mutta minun jouluni syntyy itse laittamalla ja tiettyjen puuhien avulla joten taudista huolimatta on tullut puuhasteltua. Koti näyttää kauniilta ja kutsuvalta joulun viettoon ja seura on mitä parhainta <3


Kukat kuuluvat jouluun ja vihdoin sain amarylliksen ja jouluruusun kaveriksi jaloleinikkejä, joista kirjoittelin syksyllä. Pitää tosiaan vielä selvittää saako niitä häidemme aikaan heinäkuussa. Ovat nimittäin todella ihastuttavia!


















Tulihan tuossa joitakin toveja sitten leikiteltyä ajatuksella jouluhäistä, mutta näin joulun ollessa tosi lähellä, voin kertoa olevani varsin tyytyväinen tuleviin kesähäihimme ajankohdan puolesta, -toki muutenkin. Joulu on joulua varten, perhettä, pyyteettömyyttä, rakkautta ja lämpöä. Ilman stressiä, jos vain mahdollista. Tiedän monen ahdistuvan kaikesta tehtävästä, keittiöorjana olosta, siivoamisesta, jouluostoksista ja ei niin toivotuista sukulaisista. Minä otan rennosti. On myös ilo huomata, että myös äitini koittaa ottaa tämän joulun rauhallisemmin mielin. Olemme koko joukko vanhemmillani joulun; sisko perheineen ja me pojan kera. Tohinaa riittää, joten sitä ei kannata luoda lisää liialla puuhalla ja väsymyksellä.

Jouluna aion halia paljon, rakastaa rauhassa, laulaa itseni uuvuksiin ja nauttia perheestäni. On ihanaa olla aatto vanhemmilla, mutta on myös ihanaa tulla kotiin joulupäivänä. Täällä on ihana jouluinen tunnelma, kiireetön ilmapiiri ja oma sänky. Isäni vitsaili aikoinaan mökillä jotain prinsessasta ja herneestä ja hän oli kyllä aivan oikeassa; minä olen surkea nukkuja vieraissa sängyissä... Mutta eipä se haittaa, jos aattona valvoo. Saanpa tunnelmoida kaikessa rauhassa! 

Rauhallista joulunaikaa lukijani! Toivottavasti ehditte hengähtää hetken pitkinä pyhinä ja kerätä voimia tulevaan talveen <3



Kuvat Minttunen. Ethän käytä lupaa kysymättä! 

maanantai 15. joulukuuta 2014

Kaasoilua

Arki on vienyt niin mukanaan, että hääjutut ovat olleet taka-alalla. Mutta mutta, nyt hieman tärkeää asiaa koskien kaasoja ja bestmaneja. Tai kaasuja ja beastmaneja kuten eräissä häissä meitä kutsuttiin. Ihana serkkuni siis lupautui kaasokseni ja jo sitä ennen oli sitä mieltä, että leipoo yli 70 pikkuleipää puolestani hääviikolla. Noh, ehkä leipominen jää tämän hulluja ideoita saavan morsiamen harteille kuitenkin, mutta tuo kertokoon jotain luottoystäväni mielenlaadusta. Minulla on ollut kunnia olla kaasona kaksissa häissä; isosiskoni ja tämän samaisen serkkusen. Molemmat kokemukset olivat upeita alusta loppuun enkä kokenut vastuuta liian isoksi tai uuvuttavaksi. Sain nimittäin olla kaaso enkä orja ;)

Olen kuullut huimia tarinoita loppuunajetuista kaasoista (bestmaneilla jostain kumman syystä tätä samaa ongelmaa ei ole, wonder why!) eikä pieneen mieleeni tulisi itse toimia natsimorsiamen lailla, joka teetättää järkyttävän määrän hommia läheisillään! Yksi ystävä totesi synttäreilläni kesällä, että hän laulaa häissä, mutta ei sitten askartele mitään :) Se sopii oikein mainiosti, sillä en oleta kaikkien hyppäävän pillini mukaan (noooooh, hääpäivän aamuna saatan ehkä vähän olettaa) ja näpräävän yön pimeille tunneille asti karkkirasioita ja ties mitä tilpehööriä. Ei sillä, ettenkö itse ole nauttinut esimerkiksi kutsukorttitalkoista, mutta se oli kivaa, koska homma oli leppoisaa eikä paniikki-väsäystä. Meillähän on ruhtinaallisesti aikaa käytettävänä pikkuhommiin, kuten kukkamaljakoiden koristeluun, -pulloja onkin jo iso määrä valmiina- paperipussien tekoon voimapaperista ja niin edelleen. Asiat ovat stressittömiä ja puuhailu leppoisaa. Luulen silti, että jonkin asian tiimoilta saadaan vielä pienimuotoiset talkoot aikaiseksi. Onhan myös ihanaa puuhailla yhdessä jutustellen ja tunnelmoiden.

Minulle kaason tärkein ominaisuus on rakkaus molemmin puolin. Haluan lähelleni ihmisiä, joita rakastan ja jotka rakastavat minua vaikka mikä olisi. Kaipaan myös luotettavuutta ja vakautta, jos itse alan hötkyillä, jonkun joka käskee rauhoittua ja hengittää ja sanoo, että kaikki järjestyy. Kaipaan myös kykyä ottaa kokonaisuus haltuun ja huolehtia, että asiat sujuvat suunnilleen niin kuin on ajateltu ja vaikka eivät sujuisikaan, kykyä mukautua uuteen tilanteeseen ja auttaa muitakin mukautumaan. Jostain kumman syystä uskon opettaja-serkkuni olevan kaikkea tätä! Kaaso on sielunsisar, naurukaveri ja tuki sekä turva häiden järjestelyssä ja niiden aikana. Joku, jonka kanssa unelmoida ja jälkikäteenkin höpsöttää aiheen ympärillä.

Kuva


Mitä bestmaniin tulee, miehellä on vapaat kädet -tietenkin- valita rinnalleen oma ihmisensä, se Paras Mies tehtävään. Bestman on myös tuki ja turvakin tarvittaessa, auttaa saamaan sulhasen paikalle ajoissa ja kengät oikeisiin jalkoihin jos kovasti jännittää. Perinteisesti polttarit ovat iso osa miesten hääkultuuria ja siinä on bestmanilla iso rooli. Omalla kohdalla perinteiset iso joukon polttarit eivät kiinnosta pätkääkään, mieluummin lähtisin vaikka siskoni ja serkkuni sekä yhden ystävän kanssa syömään, teatteriin tai vaikka issikkavaellukselle päiväksi. Mutta takaisin miehiin. En tiedä, onko bestman niin iso osa sulhasen hääkokemusta kuin kaasot yleensä morsiamille. Mikäänhän ei estä ottamasta bestmania aktiivisesti mukaan jo suunnitteluvaiheessa, mutta niin ei taideta juurikaan tehdä. Vai tehdäänkö, miten on lukijani? Kun jututin miestä bestman-aiheesta, ei minulla ollut muuta toivetta kuin että kyseinen henkilö olisi sellainen, jolla on kykyä tarvittaessa toimia seremoniamestarina traumatisoitumatta siitä kuukausiksi tai vuosiksi. Joku jolla on hyvät sosiaaliset taidot ja tarpeeksi hyvät hermot. Minä osaan olla kipakka...

Kuva Isabelle Selby Photography


Hyvät kaasot ja bestmanit auttavat hääparia nauttimaan hääpäivästään stressaamatta asioiden sujumisesta yhdessä hääparin kanssa. He eivät ole orjia vaan tärkeimpiä vieraita perheenjäsenten lisäksi. Minä toivon, että meidän hääseurueemme nauttisi häistämme täysin rinnoin vastuutehtävästään huolimatta. Tulen tekemään kaikkeni, jotta se olisi mahdollista. Taidankin ottaa mallia serkusta, joka teki yli 10-sivuisen (ehkä lyhyemmän, kuka näitä muistaa) plarin meille, jotta tiedämme mitä kukin tekee ja milloin. Kuulostaa melkoiselta, mutta se helpotti kaikkien hommaa tosi paljon, kun papereista pystyi tarkistamaan tärkeät jutut helposti eikä tarvinnut pitää kaikkea yllä mielessään. Koko hommaa luotiin Google-dokkarina, joten suunnittelu oli helppoa kaikkien kesken. Ei pöllömpää!

Mitä te toivotte luottoihmisiltänne?


maanantai 8. joulukuuta 2014

Kriisiä pukkaa!

Puuh. Maa on musta, kiire on kova ja kaipaan pidempää kahdenkeskistä lomaa. Joulun pitkä vapaa pätkä menee paikasta toiseen reissatessa lapsen kanssa ja sitten jatkuu jälleen arki. Pian hajoaa pää jos ei saa yhteistä lomaa, sitä kun ei kesälläkään pahemmin ollut eikä tule ensi kesänäkään olemaan, koska työpaikan vaihdos söi lomat tehokkaasti. Haluan käpertyä kainaloon viikoksi, syödä sängyssä, käydä yöllä kävelyllä ja hemmotella toisen pilalle.

Arki on ihan jees, ei siinä mitään, mutta muutakin kaipaisi. Vuosi on ollut rankempi kuin odotin ja se alkaa tuntua. Lumi piristäisi, mutta vesisadetta on luvassa viikoksi eteenpäin. Jälleen yksi musta joulu edessä. Valivali kitikiti. Jos koristelisi kotiin päästyä vaikka pari pulloa.

tunteja myöhemmin...

Niin no, pääsin kotiin ja siivosimme koko huushollin, tehtailimme joulukortteihin nimet ja kirjoitettiin kuoret (hilettä oli aivan joka paikassa, joka_paikassa). Hilpaistiin vielä lisää joulukukkia kotiin ja jo tuntuu olo paremmalta, myös jouluisemmalta. Jo vuosia joulukuut ovat minulla kuluneet kiireen keskellä, mutta myös nautiskellen. Minusta kuoriutuu sentimentaalinen hölmö, joka itkeä tirauttaa ihan joka asiasta, niin hyvästä kuin huonostakin ja elämä on kovin veitsenterällä koko ajan. Odotan joulua enemmän kuin lapsena, minulle se on aikaa perheen kanssa ja siksi tuntuukin typerältä valittaa lumen puutteesta. Ylihuomenna mennään  Verkatehtaalle Rajattoman joulukonserttiin ja sieltä uskon löytäväni lisää rauhaa jouluuni. Sieltä se tulee.

Mitä häihin tulee, ihana serkkuni sanoi kyllä kysyttyäni häntä kaasokseni! Ihanaa! Olen suorastaan naurettavan riemuissani asiasta! Hänen kanssaan tahdon jakaa tämän kokemuksen, aivan kuten sain jakaa hänenkin häänsä. Serkkuni ansiosta minulla on kaksi siskoa yhden sijaan ja se on korvaamatonta. Liian harvoin vain tulee se kerrottua. Ihminen, joka on kulkenut mukana koko elämäni, rinnalla monessa kokemuksessa ja myötäelänyt kanssani ja minä hänen kanssaan, on tärkeää saada pitää rinnalla tärkeänä päivänämme ja matkalla siihen. Rakkautta. Sitä se on.

Olipas tämä nyt pomppivaa jutusta toiseen, mutta niin on ajatuksetkin. Täysi yö on tullut nukuttua joskus aikoja sitten, flunssa on pitänyt puhdin pois ja töissä on enemmän kuin kädet täynnä joulujutuissa. Läähpuuh. Tsemppiä teille muillekin vielä vuoden viime rutistuksiin!